/>/> VANHUS STADISSA: Voiko kirjapinoihin hukkua?

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Voiko kirjapinoihin hukkua?

No ei kirjapinoihin hukkuminen kaapaissut kaukaa kun kiiruhdin Helsingin Kirjamessuille! Ja olihan kirjailijat, painajat, kustantajat ja myyjät raahanneetkin Messukeskuksen täyteen paperitavaraa. Lähdin liikkeelle siinä mielessä, että pääsen tutkailemaan pääosin e-kirjoja, mutta eipä niitä juurikaan sattunut eteeni. Ainoa e-kirjakontakti osui AdLibriksen osastolla. Siellä viehkeä neitonen ojensi seniorisedälle 5 Euron alennuslipun, jonka pystyi käyttämään netistä kirjaa ladatessa. Neito ei arvannutkaan kuinka otolliseen maaperään hän tuon lipukkeen ojensi. Ja kyllä käytinkin etuni rivakkaan kun ehdin kotiin koneen äärelle. Upotin sen Clive Cusslerin kirjaan Havannan myrsky. Se lukuvuoro koittaa heti kun saan Tyrkön Kekkos-kirjan luettua.

Mutta kyllä toinen aikeeni messuamiseen oli aistia kirjallisuuden ilmapiiriä ja imeskellä sanojen sekamelskaa löytääkseni niistä jotain paperille pantavaa omiin sepustuksiini. Eräs opettajani sanoi osuvasti kirjoituskurssilla, että kaikki sanat on jo keskitty, enää ei tarvitse kuin laittaa ne mielenkiintoa herättävällä tavalla eri järjestykseen kuin muut kirjoittajat ovat tehneet. Ja kuten Te tekstejäni lukeneet olette huomanneet, etsin edelleen niitä uusia sanajärjestyksiä ja usein myös sanoja. Kyllä minä vielä se järjestyksen löydän! Tai todennäköisemmin en.

Mutta muutoin kirjakasat olivat houkutelleen Messukeskukseen yksi tai ainakin kaksi ihmistä. Oma kiertelyni Messukeskuksen suuressa päähallissa jäi tuskallisen vaatimattomaksi suunnattoman ruuhkan takia. Niin kirjapöydät kuin esitelmälavatkin olivat keränneet ympärilleen porukkaa kuin pipoa. Ohi ei meinannut päästä saati sekaan sopia. Mutta oli siellä sanaa ilmassa ja pöydillä!

Tarjonta oli monipuolista aiempien vuosien tapaan. Oli klassikoita, oli uutukaisia, oli ensipainoksia, oli tietokirjaa, lasten kirjaa, rakkautta ja romantiikkaa, seikkailua ja jännitystä, uusia kirjoja, vanhoja kirjoja, keräilyharvinaisuuksia, sarjakuvia, animea, dekkareita sekä ties mitä.

Nappailin seuraavanlaisia tunnelmakuvia Messukeskuksen vilinästä.

Eräs kirjamessujen tärkeimpiä tai ainakin huomatuimpia osastoja
Aku Ankka-guru Carl Barks jakoi nimikirjoituksia
Minä olen kameran takana ja osa muista osui kameran eteen
Ja rahaakin oli sarjakuvien kera
Tuomas Nevanlinnan paikallisnäkemys oli keskusteltavana
Esko Valtaoja oli kirjannut Ensimmäinen koira kuussa-tarinaa


Olihan siellä asiallistakin kirjallisuutta
Ja alueellista sarjakuvaakin tarjottiin
Elviksen oma järjestökin möi omia tuotteitaan
Ystävillekin oli myyntiä
Kyllä ei ole kirjat hinnan kiroissa
Taidetta tarjolla

Maanpuolustuskorkeakoululla oli oma osasto ...
ja kirkolla oikein kahvitarjoilun kera
John Nurmisen Säätiön osastolla oli tarjolla merihistoriaa ja tuotiin esiin arvokasta asiaa, Itämeren suojelua

Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) promotouhussa
Lisää kuvateksti
Yksi lempiosastoistani tarjosi Asterixia, Lucky Lukea, Mustanaamiota, Tex Willeriä ja muita nuoruuteni teoksia

Postimerkkejä ja antikvaarista kirjallisuutta tarjolla ...
ja vanhoja lehtiä
En hankkinut paikan päältä mitään! Niin kuin ehkä huomasitte rivien välistä, olen e-kirjojen vannoutunut ystävä. Osin siihen olen joutunut heikon selkäni ja kodin painostuksen takia.

Tällä hetkellä iPadillani on 122 kirjaa, joista melkoinen osa on lukematta ja luettujakin ovat tallessa laitteellani. Jos nuo olisivat paperikirjoina, ei heikko selkäni ja onnettomat polveni kestäisi raahata tuollaista kirjamäärää mukana. Mutta iPadilla ne kulkevat ilman suurempaa ponnistelua ja ne ovat luettavissa missä ikinä haluan. Lisäksi seuraavassa majanmuutossani ole samaa ongelmaa kuin 22 vuotta sitten kun sain ukaasin kotiväeltä hävittää tuolloiset noin 500 paperikirjaani.

Silloin oli hiki! Ja luopumisen tuska! En tykännyt ollenkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti