Käväisin ELMA-messuilla. Kävelin keskuspuiston läpi. Pääsin hikisenä perille enkä luovuttanut palttootani narikkaan. En päässyt lähellekään tiskiä kun tupa oli täynnä kaikenkokoista elmailijaa. Oli vaahtosammutinta pienempää ja aina ladonoven kokoiseen messuilijaan asti kaikkia sukupuolia edustaen. Paitsi kolmannesta sukupuolesta en tiedä, kun en ymmärrä koko asiaa. Niinpä palttoo jäi ruuhkan takia päälle ja hiki sisälle.
Teputtelin portaat alas päähalliin. Portaitten alapäässä seisoi se Vaasan läheltä oleva Talentti-tuomarityttö, joka puhuu kaiken maailman kieliä vaikka ei osaakaan oikeasti niitä. Ja näyttelee ja laulaa Los Angelesissa ja tuntee siellä kaikki filmitähdet ja Rennyn Kiinasta. No ei se tietenkään minua odottanut siinä portaitten alapäässä! Tuskin edes huomasi!
Ja sitten bongasin 55:sta Raksun istuskelemassa yhden osaston sohvalla tyttökimpassa. Juonivat siellä jotain jutunjuurta ämyriin puhuttavaksi. Varmaan juttu olisi liittynyt vitamiineihin, kuntoiluun tai johonkin sairauteen, mihin minäkin luultavasti joskus vielä tuuperrun. Paitsi jos tauti on pelkästään naisille tarkoitettu. En jäänyt odottamaan ja kuuntelemaan. Aion aikanaan tuupertua aivan omin päin johonkin miehiseen tautiin. Tai sitten en!
Pääsin tuskin hallin puoleen väliin ja Meriläisen rieskojen myyntitiskille kun toista nilkkaani alkoi vaivata jokseenkin suurenmoinen mutta kiusallinen tuska. Kun samaa ilimoo oli ollut jo matkalla Messukeskukseen, oletin tietäväni yskän syyn. Se oli uusi säästövaroilla ostettu puolivarsikenkä kun oli hieronut nilkan verille. Olisi kengän luullut toimivan paremmin kun oli vielä päässyt kaupan tylyltä hyllyltä vanhuksen lämpimään ja rakastavaan kotiin!
Nilkuttelin Messutoimistoon toiseen kerrokseen ja kysyin palvelutiskihenkilöltä laastarilappua. Ja vastoin odotuksiani hän käyttäytyi hävyttömän ystävällisellä tavalla. Pyysi istumaan ja sanoi, että hänpä hakee. Ja siinä samassa hän ponnahti jo takaisin desinfektiopyyhkeen ja parin lapun kanssa. Nousin lähteäkseni etsiytymään jonnekin rauhalliseen nurkkaan riisumaan sukkani hygieenisesti ja paljastaakseni verisen nilkkani. Hän sanoi, että et mene enää minnekään vaan laitat laastarin tässä ja nyt heti, että pääset taas jatkamaan messuamista. No tein työtä käskettyä ja jatkoin matkaani paikatulla nilkallani.
Mutta en kyllä ole tottunut tuommoiseen ystävällisyyteen! Se oli suorastaan lämmin ihminen kun auttoi avutonta, hentoa (hento on tässä vain kielikuva) vanhusmiestä tuolla tavalla. Se tuommoinen häkellyttää tyystin, mutta tuo käytös jo yksistään paransi puolet kivusta ja tyrehdytti verenvuodon anhittomiin. Ja laput hoiti lopun!
Paikattu minäni kierteli sitten tovin katselemassa halleja. Oli monen sortin elävääkin näytillä koirista ja erakkoravuista lähtien. Oli myös sylkijäelukka laama, joka oli pantu vetelemään peräkärryä. Ja elukanruokaa oli tarjolla melkein yksi hallillinen. Ja sonnit ja lehmät ja vasikat ja possut ja siat makasivat joutavina elmalijoitten silmien alla. Kyllä olikin moni vaahtosammuttimen kokoinen silmät ymmyrjäisinä ja pää aitausten pienojen välissä tähyilemässä elukoita. Ja mehiläisiäkin siellä oli. En oikein tykkää niistä kun pistivät minua viime kesänä 4 kertaa. Kävi kipeää!
Monta oli siellä nähtävää ja olikin mukava taapertaa laastaroituna vesisateessa keskuspuiston läpi kohti kotia. Mutta, että tuommoista ystävällisyyttä kohtasin! En oikein ehkä osaa suhtautua!
Lähisuvulta sain sitten satikutia kun en tuonut tuliaisina Meriläisen ohrarieskoja. Ne kun kuuluvat suvun lempileipiin. Ja niitä ostetaan aina pakkaseen kun niihin jossain törmätään. Se täytyi olla tuo ystävällisyys kun sotki koko messuprosessini.
 |
| Nuori neito ajeli laamakärryllä pitkin tannerta |
 |
| Messuilla käytiin kiihkeä kisa hevosenkengän takomisessa. |
 |
| Alpakkaneito |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti