/>/> VANHUS STADISSA: Koettavaa ja luettavaa

tiistai 31. tammikuuta 2017

Koettavaa ja luettavaa

Viime viikkoina olen törmännyt pariin ryhmään, jotka tuottavat lukijoilleen monenmoista ajateltavaa, pohdittavaa ja elämyksiä. Nuo mainitsemani pari ryhmää ovat matkabloggaajat ja kirjabloggaajat.

 Matkabloggaajista

Olen viime vuosina seurannut jonkin verran muutamien matkabloggaajien postauksia, joista minulle läheisin on aivan loistavaa tekstiä ja kuvia tarjoava Sannan perhematkablogi, Walleni.us. Sannan ilmeikäs ja maanläheinen sanankäyttö antaa lukijoilleen matkakohteista elävän kuvan - tuntuu aivan kuin olisi itse matkalla. Tekstiä korostavat sekä elämystä täydentävät loistavat ja monipuoliset kuvat teksteineen.

Matkamessuilla kävin pikavisiitillä matkabloggaajien osastolla. Paikalla oli muutamia blogaajia, joista jututin Roomassa asuvaa Heliä, jonka blogin nimi on Näkymiä vihreältä kukkulalta. Hän kertoo elävästi asukkaan näkökulmasta paikallisista, ajankohtaisista tapahtumista ja elämästä eräästä maailman merkittävimmässä antiikin kaupungissa.

Matkablogeja löytyy suomenkielellä melkoinen joukko, mutta kun laajentaa kielivalintaa, on tarjontaa pilvin pimein. Osa bloggaajista kirjoittelee postauksiaan harvakseltaan, mutta osa pyrkii tuomaan sanottavansa esiin suhteellisen säännöllisesti. Matkabloggaaminen on siitä haasteellinen laji, että siihen vaaditaan runsaasti omakohtaisia kokemuksia eikä laaja valkovakansiokaan haittaa postaamista. Mutta aihepiiri on laajuudessaan ja värikkyydessään poikkeuksellisen mielenkiintoista luettavaa.

Mikäli olet kiinnostunut selailemaan matkablogitarjontaa, löytyy lisää blogeja portaalilta Matkabloggaajat

Kirjabloggaajista

Ylen uutisissa näytettiin pätkä kirjabloggaajien tapaamisesta Bonnierin tiloissa. Suomessa arvioidaan olevan n. 150 aktiivista kirjablogia eli tarjontaa kirja-arvioista löytyy. Kirjablogit ovat yleisiä, aihepiiriin keskittyviä, erilaisia jne. Ahkerimmat bloggaavat kymmenistä, jopa sadasta kirjasta vuoden mittaan.

Uutisten yhteydessä haastateltiin paria bloggaajaa. Heidän kommenttiensa taustalta tuli esille palava halu lukea, mutta myös keskustella ja tuoda esiin omia näkemyksiään kirjoista. Nykyisenä kiireisenä aikana blogi tarjoaa siihen oivallisen mahdollisuuden, kun se ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Haastateltujen blogit löytyvät seuraavista osoitteista: Aina joku kesken  ja hieman toisenlaista lähestymistapaa edustava Haikuarviot .

Tässä vielä malliksi pari osoitetta kirjablogeihin: P.s. Rakastan kirjoja ja Kirjainten virrassa

Kirjabloggaajat linkittävät postauksiaan ja vinkkejään myös Facebook-ryhmässä nimeltään Kotimaiset kirjablogit. Mikäli olet kirjallisuudesta kiinnostunut, kannattaa käydä Fb-sivulla.

Muut bloggaamisen genret eli aihealueet 

En edes yritä luetella tässä muita alueita. Pelkästään eri harrastukset antavat miljoonia vaihtoehtoja etenkin jos ei rajoituta omalle pienelle kielialueellemme. Se maailma ja tarjonnan runsaus on sama kuin netissä Youtube-videot, jotka eivät katsomalla lopu.

Laitan Teille tähän kuitenkin linkin muutamaan seniorihenkiseen blogiin
Ikinörtti
Vallaton mummeli
DigiKylli 
Senioripelaajat
Musasto

 Oma bloggaamiseni

Itse en kuulu noihin kumpaankaan ryhmään. Sen olette varmaan huomannut heti kättelyssä. Itse olen Vanhuksena Stadissa semmoinen sekabloggaaja ilman päätä ja häntää. Vähän kuin sylkisuuhunbloggaaja.

Aloitin bloggaamiseni 2013 lokakuussa. Palava polte saada purkautua kirjallisesti jotenkin, avasi sanaisen arkkuni, jossa on paljon kirjaimia ja sanoja. Ne ovat vaan suloisena sekamelskana, ja tulevat ulos omalaatuisena mössönä. Mutta olen niistä kuitenkin saanut julki reilun 3 vuoden aikana 408 postausta. Tämä postaus on numero 409.

Välillä tahtoo vaan kynä tylsyä ja sanat jäädä arkkuun vaikka maailma olisi täynnä kirjoittamisen aiheita. Mutta kun alkaminen, ryhtyminen, heittäytyminen jne. kirjoittamisen antoisaan maailmaan on vuosi vuodelta aina vaan hankalampaa.

Olen toki vieraillut matkabloggaajien tontilla kun kirjoitin Kiinan matkalta blogin Vanhus Reissussa
Sen 39 postausta saivat mukavasti seuraajia. Ja syksyn 2016 Itävallan matkakertomuksen sotkin Stadin Vanhuksen blogiin. Nyt ei ole oikein uusia matkoja tullut, eikä oikein tiedossakaan ja olenkin pohtinut, että kertoisin muista vanhoista reissuistani. Saa nyt nähdä vieläkö sana-arkustani löytyy jonain päivänä Reissu-blogiin juttua?


Käykää netissä etsimässä omia kiinnostuksen kohteisiinne liittyviä blogeja! Niitä löytyy googlaamalla ja rohkeasti selailemalla. 


Matkailun hienoimpia näkymiä
Hääpari Xianin kaupunginmuurilla

Kellotorni, Xian, Kiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti