Ulkovaloista parhaita ovat minusta juhannusillan valo kesällä ja hankivalo talven kylmillä lumikeleillä. Molempien osalta toki edellytetään, että valo pääsee pihalle asti. Jos se jää pilven taakse, ei siitä kovin kannata hillua riemusta. Tässä asiassa ei riitä pelkkä tietoisuus, vaan on se päästävä itse näkemään.
Sitten on se valon sarja, johon kuuluvat päre-, kynttilä- öljy-, kaasu-, hehku- jne. valot. Joku purskausvalokin on kuulemma olemassa. Niitä on keksinyt aikojen saatossa milloin kukin valopäinen yksilö. Mutta Airamia me ennen poltettiin aina sen jälkeen kun isä kantoi Hasakin ja öljylampun ulkovaraston ylähyllylle ja evästi, ettei kakarat sitten niihin koske. Noilla alkuaikojen valovehkeillä on moni koti tai kodinomainen paikka siirtynyt savuna taivasten suuntaan ison tulen avustamana. Ja se on ollut ikävä se!
No hehkutin tuossa suhdettani valoon, mutta totean rehellisyyden nimissä viihtyväni myös hämyisässä valaistuksessa, josta kotihengetär minua joskus moittii. Hän toimii kodissamme valojen sytytysryhmässä ja minä puolestani sammutusryhmässä. Siinä ne usein, etenkin illat, kuluvat katkaisijoita napsutellessa.
Meni vähän pitkäksi tuo juonto-osio, mutta varsinainen asiani oli viime viikonlopun tienoilla Helsingin Senaatintorin ja Kauppatorin tienoon vallannut valofestivaali nimeltään Lux Helsinki. Sinne olikin saanut suunnitteluihminen haalia melkoisen määrän Airamin tai jonkun muun valmistajan lamppuja taiteensa luomiseen. Värejäkin oli tarjolla monenmoisia. Ja valo liikkui milloin ikkunanpieliä pitkin, kuten Gutsetin pääkonttorin seinillä, ja milloin se taas valui "vetenä" Hallituskadun päässä talon seinää myöten.
Olin suorastaan iloinen tajuttuani käydä katsomassa tuota spektaakkelimaista festivaalia! Jos tuommoinen tulee ensi vuonnakin meidän kylälle - olen tikkana paikalla! Laitan tuohon alle otoksia Luxista, niin saatte Tekin maistiaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti