VANHUS STADISSA: Eläkeajan unelmia ja tekosia

Kun aikoinaan unelmoin eläkkeelle pääsystä, tuntui se aika olevan äärettömän kaukana. Unelmoin työpöytäni ääressä, että ryhdyn eläkkeellä sitten tekemään vaikka mitä, kuten matkustamaan, lukemaan, kirjoittamaan kirjan tai kirjoja, opiskelemaan kieliä, puuhastelemaan puutöiden parissa, opettelemaan jonkin instrumentin soittamisen, jne. Tuskin kukaan muu kuitenkaan uneksii tuommoisista asioista!

Ehkä osaatte kuvitella unelmieni liittyvän aktiiviseen, innostuneeseen, sporttiseen, ylenmääräisen monitahoiseen elämäntyyliini (tuo edellä oleva tarkoittaa samaa kuin vannoutunut sohvaperuna)!

Nyt reilun 10 vuoden eläkkeellä olon jälkeen unelmoin edelleen, että ehtisinpä tehdä lisää noita samoja asioita ja joitain muitakin. Mutta kun on koko ajan kiire, niin ei oikein ehdi mitään. Onnekseni olen saanut kuitenkin matkailla kotihengettären kera, lukea kirjastollisen kirjoja (hitto kun niitä ilmestyy koko ajan lisää eikä niitä kaikkia ehdi millään lukea), kirjoitella ja nyt kolmen kirjoittajakurssin jälkeen omiin kirjoihin on kasassa 8 kirjannimeä ja jokaiseen melkein puoli sivua tekstiä, opiskella espanjaa (mielenkiinnon nutisti heti alkuunsa argentiinalainen, suomea osaamaton opettaja) ja venäjää (opin tietämään mitä tarkoittaa ja miten äännetään pectopah, ja siihen se jäikin vääränlaisten kirjainten takia), tehdä puutöitä jonkin verran (tuloksena oli pala pois toisesta peukalosta ja myöhemmin yhteen sormeen 3 tikkiä), opetella ukulelen soitooa (kuvittelin soittimen helpommaksi, kun siinä on sentään 2 kieltä vähemmän kuin kitarassa, mutta erehdyin pahoin), jne. Muutkin jutut ovat menneet samojen kaavojen mukaan.

Olenko saanut kokea sitten jotain erityistä eläkkeellä ollessani? No jo vain kyllä! Olen saanut uida merisiilien kanssa hetkeä ennen hain ilmestymistä, juniorin lievästi pakottamana hypännyt laskuvarjolla tandem-hypyn 3,6 kilometrin korkeudesta, löytänyt mökin metsästä kassillisen kanttarelleja, seisonut jalat ristissä ulkomaan lentoaseman parhaassa loungessa ovettoman, rinkulattoman ja 5 cm vettä lattialla lainehtivan vessan ovella, väistellyt katukissan kokoisia rottia, metsästänyt aamutohvelin kokoista torakkaa, ihaillut kaksimetristä käärmettä kadun varressa, nauttinut jumalaisesta jalkahieronnasta pitkän päiväkävelyn jälkeen, ajanut pää ulkona ikkunasta aurauskeppien mukaan pohjoisen yöllä rankassa lumituiskussa tien kadotessa tasaiseen valkomaisemaan, esittänyt ulkomailla pantomiimia kun yhteinen kieli puuttui, jne.

Välitilinpäätökseni oman eläkeaikani suhteen on ollut se, että kun olen päässyt toteuttamaan melkoisesti omia unelmiani, niin voin ehkä auttaa vähäisillä kyvyilläni myös muita. Oma ratkaisuni on ollut vapaaehtoinen vertaistukityö it-osaajien kanssa Enter ry:ssä (www.entersenior.fi). Tuossakin hommassa minulle uhkaa vain käydä niin, että aika ei tahdo riittää! Ja kyseisessä lajissa uhkaa myös käydä niin kuin entiselle maalaispojalle Oulun asemalla pänikkään kompastuessa, että jää herkästi junasta. It-alan kehitys kulkee niin rajua vauhtia, ettei maalaispoika meinaa pysyä siinä vauhdissa.

Ihminen on siitä hauska eläin, että mitään ja mikään ei ole koskaan tarpeeksi! Eläkkeelläkään! Pitäisiköhän ryhtyä tutkimaan lisää niitä jne.-unelmia ja etsiä jokin uusi, jossa minäkin voisin onnistua? Mutta ensin käyn maanantaina Töölön kirjastolla Enterin hommissa opastamassa.