/>/> VANHUS STADISSA: Matka Alpeille - osa 5, Salzburg

maanantai 24. lokakuuta 2016

Matka Alpeille - osa 5, Salzburg

Mutkittelevat laaksotiet johdattivat meidät alppimatkamme toiselle majoituspaikkakunnalle, voimakkaasti historiaa ja kulttuuria henkivään Salzburgiin. Salzburg on merkittävä turistikohde ja sijaitsee aivan Saksan rajan äärellä. Kaupungissa ja sen lähistöllä on lukuisa joukko kiinnostavia turistikohteita, joten uskoimme, että saisimme aikamme kulumaan paikkakunnalla.

Kaupungin nykyinen asukasmäärä on hieman yli 150.000. Se suorastaan hönkii historiaa, sillä sen perustaminen ajoittuu roomalaisten aikakaudelle 400-luvun lopulle. Parhaiten nykymaailma tuntenee kaupungin kuitenkin Wolfgang Amadeus Mozartin (27.1.1756-5.12.1791) synnyinkaupunkina.

Kaupungin horisonttia hallitsee Itävallan merkittävimpiin kuuluva nähtävyys, Festungsbergin kukkulalla sijaitseva liki 1000 vuoden ikäinen Hohensalzburgin linna. Se on myös yksi suurimpia keskiaikaisia linnoja Euroopassa. Kukkulan laella sijaitsee myös modernin taiteen museo. Kukkulan juurella levittäytyy vanhakaupunki kapeine kujineen, joilta löytyy melkoinen ja varsin monipuolinen,  määrä pieniä, laadukkaita liikkeitä.

No meillähän riitti tutkittavaa ja tutustuttavaa kaupungin kujilla, kaduilla, toreilla ja ruokapaikoissa. Ei tuolla nälkään todellakaan tarvinnut kuolla, kun joka korttelissa oli useampi ravitsemusliike. Toki se täytyy sanoa ettei itävaltalainen keittiö houkuttele erikoisuuksillaan, mutta ruuassa kuitenkin löytyy. Jos lähtee liikenteeseen meikäläisen hieman kronkelilla luonteella, niin silloin syödään pääosin wursti- tai pastaruokia. Ja en todellakaan hannannut vastaan tarjolla olleita ravintoloiden wursteja! Olen nimittäin melkoisen makkarariippuvainen. Kahvilat sitä vastoin olivat monipuolisia makeiden tuotteiden aarreaittoja, jotka lankesivat kohdallani hieman hedelmättömään maaperään. Jos minun pitää valita leivonnaisen tai makkaran välillä, olen ns. makkaramies. Suolainen hakkaa kohdallani aina makean. Eli olin omalla alueellani Alppien suolaseudulla. ;)

Salzburg-päiviemme aikana tutkimme keskustan kujat tarkkaan, kävimme Hohensalzburgin linnassa pikavisiitillä, kävelimme kukkulan harjannetta Modernin taiteen museolle ja tutkimme näyttelyn, ihailimme Mirabell-palatsin istutukset, kävimme Red Bull-yhtiön näyttelyssa Hangar 7:llä (kuvia tulee seuraavassa postauksessani) lentokentän alueella, tarkastimme tavaratalojen tarjonnan ja uusimme hieman asusteitamme alennusmyyntien lumoissa sekä söimme itsemme, tietenkin oluiden kera, lisäkiloille.

Salzburgin kaupunki linnakukkulalta kuvattuna


Hohensalzburgin linna vanhan kaupungin yläpuolella
Kuvia noususta linnaan, linnan pihalta ja käytäviltä:

Linnaan pääsi polkua kiiveten tai rinnejunalla










Modernin taiteen museo



Lapset uittivat kaltevalle kadulle rakennetussa purossa muovipalloja. 

Molemmilla puolilla puroa oli ravintoloiden ulkopöytiä, joissa perheet ruokailivat lasten leikkiessä puron äärellä.

Autoja Salzach-joen ylittävän sillan luona ja taustalla Tuomiokirkon torni

Hotel Sacherin hieno julkisivu







Laiskan kävelijän vaihtoehto

Ikivanha sääasema, joka oli edelleen toiminnassa



jatkuu ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti