/>/> VANHUS STADISSA: Muistakaa läheistä!

torstai 19. joulukuuta 2019

Muistakaa läheistä!

Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja on aika muistaa myös läheisiä.

Meillä useimmilla on lähipiirissään tai naapurustossaan ihmisiä, jotka viettävät kaikki päivänsä yksin kodissaan. Ei sovi myöskään unohtaa omaisiamme palvelutaloissa ja muissa hoitolaitoksissa. Vaikka heillä on hoitajat turvanaan, eivät he korvaa tutun, oman läheisen läsnäoloa. Kaikki ihmiset, erityisesti yksinasuvat vanhukset, kaipaavat virikkeitä, rupattelua ja ennen kaikkea seuraa.

Muistattehan olla heihin yhteydessä, huolimatta välimatkoista ja muulloinkin kuin juhlapyhinä! Soittakaa, käykää, viestitelkää heidän kanssaan mielellään jopa liian usein. Välimatkatkin lyhenevät nykyisillä kännyköillä ja muilla tietoteknisillä laitteilla. Mutta myös käykää heidän luonaan.   Kerratkaa menneitä tapahtumia, muistelkaa sukulaisia, Kekkosta ja muita tuttuja, kaikkia mieleentulevia asioita.

Kannustakaa ja sallikaa omien lastenne, nuortenne pitää yhteyttä sukunne vanhempiin jäseniin. Motivoikaa heitä keskustelemaan muistoista ja menneistä ajoista, joista parhaat tiedot löytyvät ainoastaan suvun vanhuksilta. Jonain päivänä nuoret varttuessaan muistavat nämä keskustelut ja ymmärtävät saamiensa tietojen merkityksen ja osaavat arvostaa niitä.

Vaikka päivät täyttyvät useimmilla työikäisillä työ- ja perhe-elämän kiireillä, on aikaa oltava aina myös suvun vanhemmille. Siis älkää unohtako yksinäisiä ihmisiä!

Eikä haittaa, vaikka soittaisitte seuraavan puhelun läheisellesi jo heti tämän luettuasi!

Hyvää Joulunodotusta kaikille! Läheisyyttä ja lämpöä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti