/>/> VANHUS STADISSA: Jo vain oli melkoisen rankka Joulu!

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Jo vain oli melkoisen rankka Joulu!

Olipa se taas haipakkaa! Petteri ja muut rekiporot olivat tiukilla, kun kiidettiin reki täynnä lahjojen jakoreissulla ympäri maita ja mantuja. Maapalloa kierrettiin ja monesta savupiipusta sain kavuta ja takaovesta hiipiä lahjasäkin kanssa. Mutta niin tuli tämänkin joulun reissu tehdyksi.

Voisihan tässä pienen yhteenvedon reissusta vielä tekaista.

Pääasiassa ihmiset olivat olleet kilttejä ja pitäneet itsensä sekä paikat siisteinä. Pientä paikkaamista toki havaitsin siellä täällä. Ja uusia toiveitakin kuului monesta suusta. En tiedä, pitäisikö minun merkitä näitä muistiin, mutta saa kai Pukillakin olla omia mielipiteitä. Menkööt nyt tässä samaan syssyyn!

Mm. tämä Britannian vaaleatukkainen mies saisi käväistä parturissa ja hieman rauhoittua, Venäjän ja Syyrian miehet saisivat pysyä omilla tonteillaan, ihmisten riehuminen ja paikkojen rikkominen pitäisi lopettaa kaikkialla, virka- ja edusmiesten pitäisi herkistää korvansa kansan toiveille, kaikista maailman aseista pitäisi vääntää piiput solmuun, Amerikan ruskettunut liehutukka voisi keskittyä golfaamaan ja luovuttaa kännykkänsä pois, keksijöille ja tutkijoille pitäisi antaa isosti lisää määrärahoja muovi- ja yleisten saasteongelmien ratkaisemiseksi, televisiolle pitäisi antaa lisämäärärahaa Syke- ja Roba-sarjojen lisäosien tuottamiseen, sähköautoille pitäisi rakentaa lisää nopeita latauspisteitä, talvinopeusrajoitukset pitäisi poistaa maanteiltä ja lopuksi jäkälän hintaa voisi tarkistaa alaspäin.

Jossain, en nyt juuri muista missä, sanoivat kodeissa, että olisi kiva jos ihmiset hymyilisivät enemmän ja auttaisivat toisiaan. Ja ei kuulemma haittaisi vaikka kaupoissa henkilökunta palvelisi iloisina asiakkaita.

Jos tarkemmin ajattelee, niin olihan tuota monenlaista huomauttamista, mutta pääosin ollaan edelleen enemmän positiivisella puolella. Kunhan nuo valtioitten päämiehet hieman skarppaavat, rauhoittuvat riehumasta ja kehittävät hyvää yhteistyötä.

Lahjapuolelta tulikin melkoisesti töitä Enterin ja muitten järjestöjen digiopastajille. Oli nimittäin erityisesti senioreitten lahjasäkit pullollaan monensortin tietoteknistä laitetta. Pukinpajalle oli tullut joulun alla runsaasti lahjatoiveita noista laitteista. No, tontut olivatkin kasanneet hiki päässä niitä koko syksyn tuotantolinjoilla ja kantanut sitten lopulta täpötäydet säkit rekeen.

Kunhan Enterinkin opastukset alkavat tammikuussa, on siellä tiedossa melkoiset jonot senioreita laitteineen kysymässä oppeja. Onneksi tietoa ja taitoa löytyy runsaasti noista opastuspaikoista! Ja paikat ja ajat on Enterin tehotoimisto laittanut oikein nettiin sivulle Enter opastaa. On ne vaan melkoisia vempeleitä nuo älykännykät, tablettilaitteet ja läppärit. Niillä pystyy niin seniorit kuin nuoretkin vaikka mihin!

Ehkä nuo päällimmäiset asiat tuli tuossa yhteenvetona! Voi olla, että siirryn nyt makuukammioon lepäämään!

Hyvää joulunjatkoa kaikille, ensi vuonna joulukuussa tavataan taas! Ja muistakaahan olla edelleen kilttejä!

T. Joulupukki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti