/>/> VANHUS STADISSA: Kirjamessut 2017 ja pieleen meni!

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kirjamessut 2017 ja pieleen meni!



Niin ei ne messut menneet pieleen! Sää meni pieleen totaalisesti. Ei ollut säänhaltija ajatellut, että sade tai siis räntäsade ja kirjat sovi mitenkään yhteen. Ei ollut sääkammen vääntäjälle kulkeutunut tieto, että kirja on herkkä tuote, joka imee vettä kuin kirja tai siis kuin sieni.

Ei ole tämä kirjamessuilijan keli!
Kyllä vaan piti sademiehen alkaa räimimään holtittomasti vettä ja räntää jo edellisen vuorokauden puolella taivaan täydeltä. Se oli ihminen tyystin märkä päästessään messupaikalle. Paikalle suunnistaminenkin oli oma haasteensa. Oli pitänyt arvuutella kulkuvälineiden numeroita, kun olivat kaupungin isät vaihtaneet reittejä ja numeroita. Ei ole suoraa reittiä läpi Keskuspuiston Tilkasta Pasilaan, eikä kuulemma tule. Niinpä piti ajella ensin 10-ratikalla Opperalle, seisoa räntäsateessa pysäkeillä, kerätä kosteutta olemukseen ja hypätä 1-ratikkaan. Ja se 1-ratikka ajelikin läpi koko itäisen kantakaupungin sinne tänne ja lopulta Velodromin kohdalle, josta pääsikin näppärästi kävellen ja lisää kastuen Messukeskukselle.

Oli päässyt graffitipiirtelijä sotkemaan Itä-Pasilan hissikuilun seinää. Oli myös sotannut värikynillään seinäpetonkia ja piirrellyt mummojen kuvia portaan yläpäähän. Onko tuo tuommoinen nyt laitaa! Tuommoinen sottaaminen!



Mutta olihan siellä messuilla muitakin kuin minä! Jos annan karkean läpileikkauksen yleisöstä, oli siellä paljon koulunuoria ja yhtä paljon kotivanhoja. Ja muu väli-ikäinen porukka oli tietenkin omilla työpaikoillaan, kun oli sentään arkipäivä. Väki vaelsi silmät kiiluen osastolta toiselle toisiaan seuraten ja kirjoja hypistellen. Olisihan ne kirjat mielenkiintoisia ja himottavia ostettavia, mutta ei kestä enää tuommoisia taakkoja vanhuksen selkä. On keksitty e-kirjat, jotka painavat lukulaitteen verran yhteensä ja riippumatta määrästä.




On siellä paljon sanoja tarjolla!
Potterin Harri oli parkeerannut kulkupelinsä saliin.


Suomalaiselta edullisesti! Niin kyllä muiltakin!









Brownin Tanen kuormalavalla tuliaisia.
Ei ollut kirjoilla kuitenkaan, lukuunottamatta menekkiteoksia, hintaa mitenkään päätähuimaavasti. Ja jos ei koskemattomia eli uusia kirjoja raaskinut ostaa, oli hyllyt ja pöydät tulvillaan myös käytettyjä kirjoja. Kyllä on vaan kirja hieno keksintö! Se kädessä oppii uutta, löytää selityksiä asioihin, pääsee sisään seikkailuihin, matkustaa kuivana vaivattomasti ja saa sielun ravintoa sekä älyttömän paljon hyvää mieltä.

Olihan siellä messuilla jotain vatsaakin varten! Toisen kerroksen isossa salissa oli Viini- ja Ruokamessut. Sinne pääsylle oli ikärajoitus. Muistan, että silloin kun nuorena olisin sinne oikeasti halunnut, en olisi päässyt sisään. Nyt pääsin, enkä erityisemmin edes halunnut. Mutta kävin katsomassa mestat päällisin puolin ja kuivin suin. Tein kuitenkin hallissa messujen tärkeimmät hankintani! Ostin 4 pakettia Oulun rieskoja Meriläisen Leipomon osastolta. Ne eivät ole kovinkaan riittoisia. Puolitoista päivää kotona ja kaikki oli syöty. Nam!

Ei olisi tuolla janoon tarvinnut kuolla!
Tuohon riviin olisi heikompi luonteinen langennut!


Fudgekauppias se kyllä löytää tiensä massojen äärelle.

















Eli semmoiset oli nuo messut! Märät, ahtaat ja äärettömän mielenkiintoiset! Menen ensi vuonnakin, satakoon mitä tahansa!

Nimittäin tykkään kirjoista!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti