Tuliko Teidän puuhun omenoita?

Tosin otsikon kysymys koskee vaan heitä, joilla on pihallaan omenapuita. Muun merkkisten puiden omistajien on tuohon kysymykseen hankalampi vastata ja kaupasta ostetut omenat eivät kelpaa tähän keskusteluun.

Meillähän kävi mökillä niin, että ostimme joskus kymmenkunta vuotta sitten pihalle 2 omenapuuta. Niitä piti kuulemma olla kaksi, koska yksi ei tee lapsia tai siis omenoita. Niin meillä sitten kasvoi ja kehittyi naisomenapuu ja miesomenapuu. Maa oli lähes pelkkää hiekkaa, mutta kyllä he löysivät siitä sen verran mullantynkää, että omenoitakin alkoi tupsahdella.

Saimme muutamana vuotena jopa runsaasti omenoita. Toiset olivat punaisia ja toiset vihertäviä. En tiedä kumpi oli mitäkin sukupuolta? Mutta hyviä omenat olivatten. Sitten tuli muuan talvi ja ristihuuli jänönen ja tietenki kavereineen. He kalusivat viattomien, kaikessa rauhassa talvilomaansa viettävien omenapuiden rungot ja osan oksanpäistäkin makoisina suihinsa. Ei tykänneet puumme tuommoisesta touhusta. Ottivat nokkiinsa.

Toinen puu, jonka sukupuolta en tiedä, jäi perin tyngäksi, mutta toivorikkaana istutin jäljelle jääneen rungon pätkän uuteen paikkaan ja multaan. Toista lääkitsin omenapuun oksantynkiin laitettavalla ruskealla, pahanhajuisella mönjällä. Ja niin matka jatkui ja muutaman vuoden kuluessa alkoi uusi tuleminen. Vähemmän kärsinyt puu kasvoi pituutta ja se kärsinyt juurikaan ei. Mutta omenoita alkoi taas putkahdella runsaista kukinnoista. Niin kukkia he kyllä lykkäsivät aina, mutta joka vuosi eivät muistaneet muuntaa niitä sääntöjen määrämiksi hedelmiksi.

Jos menneinä vuosina ei ollut tarvetta varata kuivuuden takia toripöytää sadon myyntitarkotukseen, niin tänä vuonna tilanne ei jäänyt ainakaan kosteudesta kiinni. Sitä nimittäin riitti sananmukaisesti pilvin pimein. Vettä tuli joka suunnasta ja aina puhurin vahvistuksella. Ja kukkia riitti niin, että jopa hollantilaisilla kukkatarhoillakin olisivat ihmetelleet meidän omenapuitamme.

Sadonkorjuun alla tutkailin puuta ja mietin jo sitä toripöytää, mutta en havainnut kuin yhden omenan. Onneksi perheemme parempi puolisko havaitsi toisen, ettei minun omenani tarvinnut jäädä kovin yksinäiseksi. Lopputuloksena oli etten varannut toripöytää, eikä kumpikaan omena kerinnyt kypsyä syötäväksi ennen kuin kelit kylmenivät. Ne jäi oksalle odottamaan uutta tulemistaan.

Nyt on puut kiepitetty rautalankaverkoilla ristihuulien varalle ja ensi syksyksi on toripöytätarpeet varattu varaston nurkkaan. Iloinen ja optimistinen odotus on alkanut ja kestää noin 10-11 kuukautta. Pitäkää peukkua ensi kesän omenasatoni puolesta!