Kyllä ei ole kaunista moittia oman kotikaupungin päättäjiä, viranomaisia ja olosuhteita, mutta kun alkaa olla vanhuksen kuppi täynnä. Kun muutin pohjoisesta Isolle Kirkonkylälle vuonna 1975 eli aika monta vuotta sitten, en osannut kuvitella tuskastuvani täkäläisiin olosuhteisiin. Mutta kun vihreät ovat päässeet päättämään ja jyräämään kylällä pyörineen ja istuskelemaan kaduilla liikenteen tukkona, ovat silmäni tuskastuneet näkemästäni ja kokemastani. Lisäksi olen oppinut puhumaan rumia vielä kypsällä iällä.
Muutaman viimeisen vuoden aikana olen muuttunut terveyspalveluiden hevi juuseriksi eli alati palveluita tarvitsevaksi. Vanhalle vaivaiselle on liikkuminen kylällä tehty liki mahdottomaksi. Nämä vihertävät ihmiset ovat päättäneet tehdä kylästä polkupyöräilijöiden paratiisin. No pyöriä en sinänsä varsinaisesti moiti, mutta kun ne ovat vallanneet autoilta kohta kaikki väylät. Olen itsekin tykännyt aina ajella pyörällä sinne sun tänne, mutta nyt se ei onnistu kuin henkensä kaupalla. Pyöräteiksi merkityillä väylillä ja ajoteillä, punaisella maalatuilla osilla ajaa nyt kilpa-, sähkö- ym. läskipyörillä trikoissaan määrätön joukko nuoria kaahareita Lidlin muovikassi vaakatasossa vauhdista. Ei sovi sinne mukaan mummo- eikä pappapyörä ilman vaihteita tai edes kolmella vaihteella. Siihen ei kestä hitaasti polkevan vanhuksen tunkea sekaan. Saattaa joutua hetkessä tienvarren pusikkoon turvalleen polvet ja otsa verissä, niin ja renkaat soikeina, kun jää kaahareitten jalkoihin.
Jos yrittää omalla autolla kylän keskustaan, niin enää ei auta navi- eikä muutkaan gaattorit. On nimittäin puista puomia ja terästankopuomia tien tukkona ja lisänä ajokieltomerkit ja punakeltanauhat estämässä ajamisen. Kierrä sieltä, kierrä täältä ja yritä löytää perille. Omalle kotikylälleni pitkänkapeaan Pikku-Huopalahteen on johtanut 4 eri ajoreittiä, yksi molemmista päistä ja kaksi keskeltä. Niistä tärkein, keskeisin on ollut reilun vuoden poikki, juuri se jonka vieressä asun. Jos haluan keskustaan, on ajettava lähes 2 kilometrin kiertolenkki. Tuon ohella katkaistiin elokuussa pariksi kuukaudeksi alueen läpi johtavan Tilkankadun läpiajo pariksi kuukaudeksi. Jos haluaisin ajaa kiireesti Meilahden sairaalalle, jota en kyllä erityisemmin halua, mutta kun välillä on pakko, joutuu ajamaan melkein 3 kilometrin ylimääräisen kiertoreitin. Mainitsen tässä, että meiltä on kilometri sairaalalle normireittiä katujen ollessa auki.
No sitten tuo ison kylän pääväylä, Mannerheimintie, on ollut jo pari vai onko se ollut jo 3 vuotta poikki Oopperalta Eduskuntatalon luo. Se onneksi valmistui nyt, mutta sitten katkaistiinkin saman kadun jatko Oopperalta pohjoiseen Tullinpuomiin asti. Ja tiedossa on taas muutaman vuoden kurimus. Raitiovaunut, nuo vanhuksen rakkaat kulkuvälineet, ovat joutuneet tuon takia kiemurtelemaan milloin mistäkin. Edellisen kolme vuotta Töölöä kierrellen ja nyt sitten toiselta puolen keskialuetta.
Nyt piti päästä kotoa keskustaan ratikalla. No siinä olikin mainiota se, että meidän rakas numero 10 olikin vaihtunut numeroksi 3. Matka kulki Alppilan, Kallion ja Hakaniemen kautta keskustaan ja siellä vielä jostain Eiran kautta olisi mennyt Olympiasatamaan. Töölön kautta kiertely on nyt siis mennyttä elämää. Kyllä kuuluu ihmisellä olla tasapainohermo kunnossa tuollaisella kiemurtelumatkalla tai sitten paljon oksennuspusseja mukana. Oli siinä niin monta kaarrosta matkalla, ja tankoa piti puristaa rystyset valkoisina.
Se on pääkaupunki muuttunut nykyisin nuorten, vihreitten anarkistien polkupyöräareenaksi. Ajokaduista on erotettu pyörätiet ja maalattu punaisiksi. Ja alle aikuisiän olevat, siis alle 50-vuotiaat, ovat pukeneet pyöräilytrikoot rasvan kanssa päälle. Kyllä siinä kelpaa kaahata aikuisten ihmisten haittoina. Lapset puolestaan ajavat sääntöjen vastaisesti skuuteilla yksin tai kaksin tai jopa kolmin. Kyllä hujautan joku päivä kävelykepillä pyöräkaaharia.
En pysty enää kipeällä kropalla istumaan edes kadulla liikenteen tukkona ja osoittamassa mieltä. Siinä voisi paleltua alapäänkalusto ja kipeytyä jo ennestään tuskaisat jalkanivelet ja selkä. Veisin keskelle katua nojatuolin jos jaksaisin, mutta kun en jaksa. Jos mukaan kirjoittaisi tussilla iskulausekyltin, ei siitä kukaan pystyisi lukemaan minun vapisevan käden takia. Menisi mielenosoitusanoma iskulause hukkaan!
Kyllä tykkäisin ajaa vielä autolla palveluiden luo. En tykkää vihreilystä, paitsi keskikaupungin hienoissa istutuksissa.
Seuraavat kuvat ovat Finlandia-talon takaa Töölönlahden puistosta, 2.9.2024. Jos polkypyöriltä uskallatte, käykää katsomassa! On hieno!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti