Ulkoilman kaipuu, raikkaat merituulet ja Helsingin autoliikennettä helpompi tapa edetä pyörällä veivät minut mukaansa. Nyt olen muutaman vuoden vintannut mankelilla pitkin katuja yli 1000 kilometrin vuosimatkalla. Eihän se paljon ole semmoiselle, joka on paljon urheillut ja harrastanut oikeaa liikuntaa. Mutta se on paljon entiselle liikuntaa vieroksuvalle konttorityöntekijälle. Ja jos vielä huomioi ettei minun enää ole tarve eikä pakko mennä minnekään, niin siinä tapauksessa luen tuon itse hyväksi saavutukseksi. Ja on siitä muodostunut hieman himokin!
Tuhrasin tuossa muutaman vuoden remontoinnin ja muiden konttorityötä raskaampien harrastusten parissa. Se ei ollutkaan hyvää liikuntaa vaan selkäni ns. hajosi. Juoksemista ei voinut edes ajatella ja käveleminen alkoi tökkiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta tuli vastaan asia, jota en vieläkään parin vuoden selkäsairauden jälkeen ymmärrä. Pystyn ajamaan polkupyörällä niin paljon kuin vain viitseliäisyyttä riittää. Tuolloin ei kivut tunnu enkä tarvitse särkypillereitä ajaessani. Ainoa isompi ongelma on kunnon heikkeneminen ja voimien hupeneminen kun muu liikunta puuttuu.
Näinä aikoina yritän pyöräillä kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja samalla odottelen kutsua leikkaukseen. Jospa vähän uutta luuta ja titaania selkärangassa auttaisi minut takaisin normaalin liikkumisen maailmaan ja voisin jättää pillerit pois! Samalla pääsisin parantamaan kuntoa ja pyöräilemään uudella innolla!
Panosta Sinäkin liikuntaan ja kroppaasi! Etsi pyöräsi varastosta tai hae kaupasta uusi ja ponkaise raitille!
Pyöräilijän maisemaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti