/>/> VANHUS STADISSA: Miten lasta kasvatetaan?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Miten lasta kasvatetaan?

Onko kukaan koskaan ajatellut miten ja missä syntyvät ne kurittomat alle kouluikäiset kakarat, koulussa häiriköivät lapset ja ovia paiskovat ja tiuskivat teini-ikäiset? Jokaisen tuollaisen lapsen vanhemmat pitävät omiaan kullannuppusina, joilla vain aika ajoin  sattuu olemaan huono päivä tai on muuten vaan väsynyt olo. Eihän lapsi muka silloin jaksa skarpata ja olla kaikille kohtelias ja ystävällinen.

Ympäristön kannalta on vain kiusallista, että he läheltä seuraavat tietävät asian paremmin ja näkevät lapsen tuottamat jatkuvat ongelmat ja häiriköinnit. Lähellä olevat "ulkopuoliset" joutuvat yleensä pahiten kärsimään noista kullannuppujen huonoista hetkistä. Tavaroiden paiskominen, kiroilu ja huutelu, näpisteleminen, ikätoverien kiusaaminen, paikkojen sotkeminen ja rikkominen ovat muutamia esimerkkejä pahoista tekosista, joiden uhriksi joutuvat yleensä viattomat ulkopuoliset.

No mikä sitten on mennyt pieleen kullannuppujen suhteen? Oma mielipiteeni on, veikkaan pääosin samaa kuin usein julkisuudessa on arveltu, ongelmina ovat selkeä kurin puute jo lapsuudesta alkaen, lapselle ei ole asetettu rajoja, riittämätön hellyyden osoittaminen, kiinnostuksen puuttuminen lapsen ja nuoren asioihin, aikuisen omaan napaan tuijottaminen. Jos vain jokaiselle lapselle turvattaisiin nuo perusasiat, meidän tuskin tarvitsisi kärsiä missään noista kurittomista tulevaisuuden toivoista! Kukahan hoitaisi nämä asiat kuntoon? Koululle ei ainakaan kuulu tapakasvatus! Taitaapi nakki osua vanhemmille!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti