Lahjonnan tiestä

Historia toistaa itseään kuuluu vanha suomalainen sanonta. Elettiin aikaa 60-70-luvulla, jolloin ainakin eräs valtakunnan johtava poliitikko kantoi saamiaan lahjuksia ullakolle ja iso joukko taas kulki ympäriinsä hyödyntäen kaiken ilmaisen mitä lähipiirit ja intressiryhmät suinkin tarjosivat. Ja sitähän tarjottiin! Lapin hotellien ja majojen saunat lämpisivät harva se päivä ja kaupunkien parhaitten ravintoloiden kabineteissa jatkettiin hurjaa menoa jopa aamuun asti. Eikä kukaan syyttänyt ketään! No eihän siellä ollutkaan ketään syyttäjämässä kun kaikki olivat sitä yhtä ullakkomiestä lukuun ottamatta mukana.

Pikkuhiljaa lahjuksille asetettiin rajoja ja pitkiä lounaita nauttineet saivat antabuksensa ja kävivät parantoloissa hakemassa voimaa. Rajun raskaat ”työpäivät” vähenivät ja valvovia viranomaisiakin alkoi nousta hoitojensa jälkeen koloistaan. Lakien ja asetusten täsmennykset alkoivat kantautua kansan lisäksi jopa asianosaisten tietoisuuteen. Muutama skandaali myös auttoi asioiden julkituloa.

Seuraava vaihe oli osaltaan edellä mainitun seurannainen. Palkkatasoja, etenkin korkeiden virkamiesten ja yritysjohtajien, alettiin seurata mielenkiinnolla kun se tuli mahdolliseksi verottajan julkaisemien lukujen kautta. Tuosta taas seurasi, että palkat alkoivat keskusteluttaa runsaasti. Mutta samanaikaisesti maailma avautui Suomelle. Tuli EU ja matkustaminen maailmalle helpottui. Käynnistyi myös keskustelu siitä mikä on oikea palkkataso ja edut ulkomailla ja mitä ne ovat Suomessa. Muutoksia tulikin suuntaan jos toiseen.

Pitkään ovatkin periaatteet toimineetkin kohtuullisella tavalla eikä julkisuuteen ole tullut suuria kohahduksia. Nyt sitten kunnostautui nuorempi (meikäläisen näkökulmasta) virkamieskunta. Huumepoliisi ja Kevan pomo nousivat nykyaikaisella tavalla julkisen keskustelun aiheeksi. Ja aivan syystäkin! Nykyaikainen nopea tiedonvälitys ja some välittivät tiedon nopeasti ja antoivat työvälineet keskusteluille. Molemmat tapaukset ovat nyt syvempien selvittelyjen alla ja ratkaisut löytynevät ajan mittaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että vastuusta ja koulutuksesta pitää maksaa kunnon palkka, mutta yltiöahneys, härskiys ja kiero menettely ovat liikaa. Ja kun ahneuteen liittyy rikollisia tahoja, on lakien ja asetusten viimeistään aika astua kehiin. Ja julkisuushan antaa oman tuomionsa niin kuin olemme mainituissa tapauksissa jo nähneet. Viime viikkojen aikana käydyt keskustelut asettanevat, toivon mukaan, asiat jälleen oikeisiin uomiinsa!