/>/> VANHUS STADISSA: Laitakaupungin valot

tiistai 12. marraskuuta 2013

Laitakaupungin valot

Kaurismäen totaalisen omanlaisensa elokuva nähtiin eilen illalla. Laitakaupungin valot kuvasi tavallisen vartijan työtä ja sitä kuinka hän höynähti ja ihastui kauniiseen tyttöön. Sen jälkeen vartijalta huijattiin vartiointikohteitten avaimet ja hänen uinuessa huumattuna tehtiin keikka kultasepänliikkeeseen. Vartija otti kontolleen rangaistuksen kun ei reagoinut syytöksiin, istui aikansa ja vapautui. Sen jälkeen ei elämä ottanut enää sujuakseen. Tuli työpaikan menetys, yritys rangaista rikollisia ja seurauksena oli lopulta selkäsauna. Eli metsään meni ja kaikki oli synkkää!

En osaa edes hurjimmissa kuvitelmissani uskoa, että joku voisi olla noin tyhmä kuin elokuvan päähenkilö on! Voiko joku mennä lapasen tavoin vankilaan rikoksesta, jota hän ei ollut tehnyt? Voiko yrittää rankaista puukolla pahaa sutta noin nössösti? No ei tietenkään voi ja ei voi!!

Kaurismäki koukuttaa ihmiset seuraamaan kuvaa ja odottamaan, että jotain rajua tapahtuisi ja paha saisi palkkansa. Mutta kun ei tapahdu eikä saa kuin hyvä vaan vaikeuksia! Ja repliikit ovat niin lyhyitä, tokaisumaisia, ennemminkin toteamuksia kuin oikeita repliikkejä tai vuoropuhelua. No miksi minä sitten katson tuommoista? No siksi kun odotan koko ajan jotain tapahtuvaksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti