/>/> VANHUS STADISSA: Kävisikö terveysihminen kopsaamassa Virossa rekisteritietojutun?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kävisikö terveysihminen kopsaamassa Virossa rekisteritietojutun?

Ettenkö sanoisi olevan huonolla tolalla tuo meikäläisen vaivojen kirjaaminen! Se on keksitty tietokone ja internetti, mutta terveyshenkilö eikä Risikko-ministeri ole saanut listoja kaikille tohtoreille näkyviin. Reseptiä lykittiin systeemiin ja monen tuskan ja ämpyilyn jälkeen se melkein toimii. Nyt näkee mökkikirkonkylän apteekkari, että meikäläiselle pitääpi antaa kovat särkypillerit eikä vanhan miehen tarvi hypätä Helsinkiin hakemaan uutta räsehtiä. Kallistakin on tuommoinen ees taas retuaminen räsehtin perässä!

Mutta kun vielä mökkikylän tohtori näkisi netistä sen ainakin 250-sivuisen luettelon meikäläisen tutkimuksista ja taudeista, niin se se vasta hyvä olisi! Voisi mennä sillain pikaisesti valittamaan vaivoja ilman kolmea mapillista sairaskertomuksia kainalossa. Muutenhan niistä ei muista kuin vähän alkua ja niistäkin ne ennen kuin muisti alkoi heiketä siinä 16 vuoden iässä kun opin punaiselle Nortille. Sitä kun on tälle iälle hypännyt milloin kenenkin tohtorin ja keskuksen hoitoketjussa ja kertomukset ovat palasina maailmalla niin kuin vanhassa laulussa leipä.

Kyllä ei voi tarpeeksi naapuri-Viron lääkintä- ja tietokoneherraa ylistää kun keksi kasata kaiken asian nettiin ja siellä hoituu kunnan kaikki jutut mitä kansalainen vaan tarvitsee. Ei juokse enää Viron Toomas lankettien kanssa luukulta toiselle eikä anele puhelimessa vastaanottoaikoja hoitokaunottarelta! Toomas painaa entteriä koneessaan ja homma on hoidossa.

On ne etoja pelejä tuolla lahden takana! Ja viinaakin saa hakea sieltä oikein pakettiautolla. Siitäkin täytyy olla kateellinen! Ongelmana meikäläiselle tuossa on vaan, että koko lasti pitäisi juoda ihan itse eikä sitä oma maksa kyllä kestä. Pitäis ensin harjoittaa maksaa muutama kymmenen vuotta. Ja seurauksena siitä olisi sitten, että taas joutuu varaamaan aikaa ja odottamaan kolme kuukautta vastaanotolle pääsyä.

Voisiko se ministeri Risikko lähettää sinne Viroon Tallinkilla vakoiluhenkilöitä hakemaan oppia ja tuokoot vaikka paluureissulla peräkontillisen kovia juomia ministerille, jos vaikka tulisi hempeämmälle mielelle ja saataisiin keskitetty rekisteri meillekin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti