/>/> VANHUS STADISSA: Juna oli juna ennen!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Juna oli juna ennen!

Se ei nykyihminen arvaa käsittää minkälainen on oikea juna! Siinä sitä oli ennen tunnelmaa. Aika ajoin se juna pysähtyi aseman sivuraiteelle lastaamaan halkoja ja vettä veturiin. Ilmassa leijui palavan koivuhalon tuoksu ja veturi puhisi kuin Espanjan härkä kaivaessaan areenan hiekkaa. Junamies kiersi junaa ja kolkutteli  vasaralla pyöriä tarkistaakseen etteivät ilmat vaan olleet karanneet.

Kesällä junat työllistivät mukavasti radanvarrella asuvaa väkeä. Valtion palkkalistoille saatiin hetkeksi satoja ihmisiä kun poliisin toimesta jouduttiin hätistämään väki sammuttamaan radan varteen juna sytyttämiä metsäpaloja. Siellä sitä meikäläinen tienasi ensimmäisiä roposiaan valtionhommissa hosalla kanervikkoa ja suota lakaistessaan.

Sisältä juna oli tummanpuhuvan puupaneelilla verhoiltu ja seinän vierillä kulki kuuma lämmitysputki, joka oli suojattu, ettei matkustushenkilö polttanut jalkateräänsä. Ikkunaa jos piti raottaa, tunki sisälle savunhaju ja joskus etupään vaunuissa savukin ihan pilveksi asti. Muuta pilveä edusti vahva tupakansavu, joka tarttui kamppeisiin takiaispallojen lailla.

Siinä oli tekemisen meininkiä kun rautapyörät jyskyttivät kiskonliitoksissa ja vaunu keikkui huimassa melkein sadan kilometrin tuntivauhdissa. Huonosti verkkohyllylle laitettu matkakassi saattoi hujahtaa arvaamatta alla istuvan päähän. Siinä vaan piti toivoa, että laukunomistaja oli tajunnut laittaa uuden alasimensa matkatavaravaunuun eikä kassiinsa. Muuten matka sujui pehmustepenkeissä rattoisasti rupatellessa tai lueskellessa. Ja tupakkia poltellessa kaikkien kiusaksi kun nääs tupakointi ei ollut vielä tuolloin terveydelle vaarallistakaan. Se yskitti montaa ihmistä tuommoinen matkustaminen.

Nyt se on junassa nojatuolipenkki ja kaikensortin jouset. Tupakkihenkilöille on omat savustuskoppinsa ja tarjoilua löytyy vaunuun kärryllä ja ravintolavaunussa tiskiltä, jossa saa sormi hienosti pystyssä nauttia punaviiniä tai ryystää olvia ja syödä kolmioleipää. Tietokoneella saa surhvata netissä tai tehdä töitä. Ei haise enää juna junalle eikä vaunu vaunulle!

Kyllä pitäisi junanvaunuun suihkuttaa koivupolton tuoksua ja laittaa automaattisoittimeen soimaan raiteitten jyskytystä! Ei haittaisi vaikka veturimies vähän heilauttaisi vaunuja kurvapaikoissa! Kyllä oli se ennen …!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti