Vanhukset odottavat ratkaisuja!

Sitä on vuosia kohkattu siitä, että Suomi menee kontilleen kun meitä eläkeihmisiä on kylillä ja kujilla pilvin pimein. Ja onhan siinä tietenkin perääkin! Kun kääntelee kaupungilla kulkiessaan kipeitä niskoja puolelta toiselle, ei voi olla huomaamatta seniorikansalaisten määrää. Ja nämä ihmiset pystyvät sentään vielä liikkumaan omatoimisesti. Saman huomaa kun yrittää päästä terveyskeskukseen, hammaslääkärille tai mihin tahansa palveluiden äärelle. Mahdoton määrä ihmisiä rapistuu vauhdilla ja kaikki yhtä aikaa.

Parhaillaan käydään aiheesta vilkasta keskustelua ja päättäjät pohtivat malleja vanhustenhoidon ratkaisumalleiksi. Esillä olleet vaihtoehdot eivät oikein vakuuta koska tarpeet hoidolle ovat hyvin moninaiset. Isolle osalle vanhuksia sopinee kotihoito mutta jäljelle jää suuri joukko vanhuksia, jotka tarvitsevat ehdottomasti ”laitoshoitoa”.

Kotihoidon ongelmaksi muodostunee riittävän ammattitaitoisen ja määrällisesti riittävän henkilöstön löytäminen sekä asiaan liittyvien kustannusten kattaminen. Vanhusten halu tulla hoidetuksi kotonaan on ymmärrettävästi suuri. Tarpeet vaihtelevat kuitenkin kerran pari viikossa hoitokäynneistä monta kertaa päivässä tarvittavaan apuun. Niin kauan kun selvitään esimerkiksi pelkällä siivousavulla, on tilanne vielä varsin hyvä, mutta kun ollaan siinä vaiheessa, että vanhus tarvitsee apua sängystä nousemiseen, ruokailuun ja kylpyhuonekäynteihin, ollaan lähellä kokoaikaisen hoidon tarvetta. Ja kaikkia välimuotoja tarpeesta esiintyy erilaisina kombinaatioina.

Toivoisin, että kotona asuminen olisi järjestettävissä mahdollisimman pitkään, avunsaaminen tarvittaessa olisi helppoa ja kun laitoshoidon tarve on ajankohtainen niin löytyisi riittävän tasokkaan hoitolaitoksia. Se mikä on  kotipalvelun työntekijän äidinkieli, ei ole mitenkään oleellista, vaan tärkeintä on henkilön pätevyys ja taito hoitaa vanhusta oikealla tavalla. Oikea tapa tässä tarkoittaa teknillistä asiantuntemusta mutta vähintään yhtä paljon henkisiä ominaisuuksia olla kontaktissa vanhuksen kanssa.

Voi vain toivoa, että päättäjien ratkaisumallit eivät synny puoluepoliittisin perustein vaan terveellä järjellä ja riittävän inhimillisyyden huomioiden!