Kyllä on itse ja naapurikin lujilla, kun meikävanhus katsoo tv-sarjoja. Mukana ollaan kaikilla aisteilla ja sen kyllä huomaa. Tilannehan on se, että kuulo hiipuu ja näkö sumenee. Tuohon kun lisätään vielä heikentyvä muisti, niin ollaan ojassa jos sun allikossakin.
Vuosikymmenten saatossa on ollut nautinnollista seurata vaikka minkämaalaisia sarjoja. Tunnustan niiden olleen pääasiassa rikoshenkisiä. Kun ei rikoshenkeä ole itselle siunaantunut (loppui, kun sain piiskaa, jäin alaikäisenä tupakanpoltosta kiinni), niin olen nähnyt parhaaksi käyttää tv:n konsultoivaa tarjontaa. Ei siis oppimismielessä, vaan aivan hankkiakseni jännitystä hissukaiseksi kääntyneeseen arkeeni.
Vuosien saatossa olen nähnyt telkkariruudun kautta amerikkalaista, saksalaista, ruotsalaista, norjalaista, tansakalaista, islantilaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaista ja ties mitä-laista tuotantoa. Siinä olen pureksinut huulta, kieltä ja sylityynyn kulmaa sekä puristanut hysteerisesti nojatuolin tai sohvan käsinojaa. On syntynyt itselle fyysisiä vaurioita ja kalustolle ikäviä kulumajälkiä.
Seuraavaksi muutamia huomioita eri kielistä tv-sarjoissa.
- viimeaikaiset kotimaiset Koskinen, Harjunpää, Hautalehto ja muut ovat piis ov nakki. Kieli soljuu ja lähes suurimmasta osasta repliikeistäkin saa selvää, paitsi sössöttäjiltä ja hektisissä tilanteissa
- amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, paitsi tapahtumat sarjassa ovat olleet joskus ikävän punaisesta sottaisia ja mahdottoman paukkurunsaita
- ruotsalaisetkin ovat sujuneet ja siinä on auttanut muutamat Ruotsin vuoteni. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovin paljon skånelaisia sarjoja, vaikka Wallanderissa vähän skånskaa puhuttiinkin. Kerran asuessani naapurimaassa muuan Skånen mies kertoi kahdesta kengästä, niin lausui tveu skeu. Ei kuulostanut två skor:ta parhaalla mielikuvituksellakaan. Piti tovi miettiä, että mistähän oli kysymys.
- norjalaisten ja tanskalaisten kanssa on pitänyt vaipua epätoivoon, kun ei niistä juurikaan saa mitään ruotsin puheselvää. Olin kerran tekemisissä norjalaisen henkilön kanssa työasioissa ja kuvittelin kommunikoinnin sujuvan ruotsilla, kun ovat niin naapuria että, mutta mitä sitä höpöä. Ei ymmärtänyt kumppani muka ruotsiani, vaan oli väännettävä englanniksi. En tykännyt, ei tainnut kaveri osata itsekään sitä!
- no entäs islantilaiset sitten? On kyllä jänniä ja mielenkiintoisia sarjoja, mutta ne ihmisten nimet, dottirit ja muut. Ei jää vanhaan päähän ne erikoisuudet, ja kun vielä on viikko jaksojen välissä ja kerkesi kaikki unohtua.
- ja Välimerta sivuavien maitten sarjoissa ihmisten nimet pysyvät jotenkin hallinnassa, mutta kielessä ei kyllä ole meikäläisen kielivarastolla mitään jakoa. Eikä riitä sarjojen ymmärtämiseen, vaikka kuinka osaa tilata kaksi olutta kaikilla Välimeren maiden kielillä, tai melkein kaikilla.
Sitten on tämä silmien ja tv:n välinen etäisyys. Kun se vaan harmaa ja liekö minkävärinen kaihdin puree silmämunaa, on nojatuoli siirtynyt vaivihkaa aina vaan lähemmäksi telkkaria. Vielä ei onneksi olla nenäkosketusetäisyydellä, vaan uhkaava tilanne on jo kehittymässä. Ollaan pian siinä mallissa kuin ison elokuvateatterin etupenkissä, kun yrität lukea tekstejä, niskat kipeytyy ja teksti vaihtuu ennenkuin ehdit kääntää pään oikeaan reunaan. Ja luoja varjele, jos teksti on kahdella rivillä silloin, on päällä todella kiirettä ja nenä saa kyytiä.
Mitenkäs tämä naapurisopu? Aisteista toinen tärkeä on tämä kuulo. Vuosikymmenten tinnitus molemmissa korvissa on tuonut luonnon lähelle jo pitkään. Olen oman osani hoitanut vihreitten vaatimasta luonnonsuojelusta, sallimalla miljoonien heinäsirkkojen asustaa pääkoppani suojassa. Siihen sirityksen väliin olen yrittänyt sitten saada tv-sarjojen äänetkin sopimaan. On sopineet vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan liki kulminaatiopisteessä, kummat äänistä vievätkään voiton. Toistaiseksi vielä on selvitty telkkarin volyymia lisäämällä. Ja vielä on hieman matkaa siihen, että katosta maalit rapisee ja viherkasvit heiluvat äänivirrassa. Mutta milloin alkavat naapurit vaatia pienempiä volyymeja? Se hetki ei ole kaukana. Olen yrittänyt seurata tarkkaan, vieläkö tervehtivät vai ollaanko jo mulkaisun asteella.
Eli niin hyviä, kiinnostavia kuin tv-sarjat ovatkin, niin on siinä seniorivanhuksella oma ongelmansa sopeutua jännityksen seuraamiseen ja saada selvää itse tapahtumista.
Nauttikaa tekin tv-viihteestä, etenkin jos vielä aistit pelaa! Vuosien saatossa saattaa tulla hidasteita.
Laitan tähän vielä osoitteen Youtubeen, kun se on niin ajankohtainen https://www.youtube.com/watch?v=MmKa24UKoEE . Aluksi siellä näkyy tietenkin mainoksia, mutta sen jälkeen viesti aukeaa.
Alapuolella oleva kuvakin osuu päivänhenkeen. En panisi pahakseni, jos vaikka Vieno ja Eikka olisivat väärässäkin näissä sadeasioissa. ja antais paistaa vaan.
 |
| Laitan kuvan päivän hengessä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti