Kyllä ei ollut mieleni iloinen kun kohtasin jalkakäytävällä kaksi kulkijaa! Olin perinteiseen tapaani kävelylenkillä Seurasaaressa ja palailin pitkin Tamminiementietä kohti Pikku Huopalahtea. Vastaani käveli rinnakkain hyvin pukeutunut pariskunta. Arvioisin heidän iäkseen noin 70 vuotta. Pirteitä ihmisiä ja kohteliaitakin, ajattelin. Jalkakäytävä oli kapea, jossa ei kolme pysty kävelemään rinnakkain. Ajattelin heistä jomman kumman väistävän ennen kohtaamistamme. Minun mahdollisuudet väistää rajoittuivat aivan liian suuren vatsani sisäänvetämiseen, joka ei olisi riittänyt. Mutta he eivät osoittaneet näkevänsä minua! He kävelivät minua kohti kuin katujyrä. Jouduin väistämään lumipenkalle, että tuo hieno pari pääsi jatkamaan matkaansa. Ilmekään ei värähtänyt heidän kasvoillaan kun kohtasimme.
Muutama vuosi sitten olisin kirjoittanut paheksuen tällaisen kirjoituksen nuorisosta, mutta nyt iskikin seniorikansalaiset. Oletan pariskunnan lukeutuvan siihen paikalleen jämähtäneeseen sukupolveen, joka määrittelee ihmisarvon ja käyttäytymisen tason ihmisen pukeutumisen perusteella. Mietin, että pitäisikö minun etsiä kellarikomerosta rippipukuni ja pitkä tumma ulsteri seuraavalla kerralla lenkille ettei tarvitsisi vanhoja kohdatessa väistellä kinoksiin! Nimittäin Seurasaaren ja Munkkiniemen suunnalla seniorikansalaisia riittää! Ja väistettäviä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti