On se vaan ihmeellistä miten kaikki ne lehdet, joita muistaa lapsuudesta lähtien, ovat kuihtuneet tai kadonneet. Kun opin 50-luvulla lukemaan alkoi siitä kaikenlainen ahmiminen. Luin siihen aikaan kaiken mitä käsiini sain. Ja samalla ahmin rajusti voileipiä, joka on lukuharrastuksen ohella näkynyt kropassani koko aikuisikäni. Mutta se siitä!
Kävin luku-urani alussa kavereitteni kanssa osuuskaupan jätepaperivarastosta hakemassa luettavaa kotiin. Siinä tuli luetuksi Nyyrikit ja Perjantait samoin kuin Hertta-sarjat ja Seurat, Suomen Kuvalehdet, Joka pojat. Kaikki olivat nykyisiin lehtiin verrattuna haalean värisiä tai täysin värittömiä. Ainoat värit olivat Korakissa, Viidakko-lehdessä, Pecis Billissä ja muissa vastaavissa piirroslehdissä. Sitten tulivat Jerry Cottonit ja Pekka Lipposet. Siitä alkoi kirjallisuuden ahmiminen. Monta Jerry Cottonin seikkailua tuli tutuksi Oulu-Helsinki välillä kupla-Volkkarin ratin keskiössä kun yksin ajaessa ei ollut muuta tekemistä kuin lukeminen. Noihin aikoihin tuli luettua myös Seuraa ja Apua, niin ja tietenkin Kotiliettä.
Vuodet vierivät ja Seura sekä Apu säilyivät ja rinnalle tulivat Hymy ja muita lehtiä, jotka kuolivat heti vuoden parin jälkeen. Monet lehdet alkoivat tuossa reilu kymmenen vuotta sitten kutistua kummalla tavalla. Jostain syystä ne eivät enää kiinnostaneet kansaa kovinkaan paljoa ja levikit pienenivät. Siitä olikin seurauksena että lehtitilausten puhelinmyyjät alkoivat pommittaa niin minua kuin muitakin eläjiä.
Löytyi ensin Viva ja sitten lopulta ET. Ja niillä mennään nyt eteenpäin elämässä. Mainittujen lehtien kohderyhmään kuuluminen tekee niiden sisällöstä jotenkin omakohtaista. Niissä vaan ihmetyttää se, että kuinka paljon tuntuu olevan aktiivisia, innostuneita, harrastavia ja monista asioista kiinnostuneita seniori-ihmisiä. Ei voi olla kuin kateellinen heille! Mutta lukeminen on kiinnostava harrastus, joka antaa mahdollisuuden unelmoida, kokea ja olla osallinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti