Novelli Erätulilla osa 2.

Jo parhaat vuotensa nähnyt punainen Lada oli parkkeerattu tallin ylisille vievälle sillalle. Tänään oli päästy ilman tuskaa mäkistartin avulla metsäreissulle.

Auton startti aiheutti jatkuvasti pientä tuskan tynkää. Virta-avaimen kääntäminen oli kuin lantinheittoa. Tulos oli silkkaa uhkapeliä. Se joko starttasi tai sitten ei. Luukkonen hävisi usein! Niin lotossa, korttipelissä kuin Ladan käynnistämisessäkin. Mutta mäkistartti oli aina varma. Joskus kun mäkeä ei ollut tarjolla, silloin oli pakko pysäköidä tasamaalle. Tuosta ei hyvää seurannut, sillä silloin Luukkonen hävisi miltei takuuvarmasti. Ainoa etu tilanteesta oli se, että vuosien mittaan oli ranteisiin kertynyt ruista ja kroppaan voimaa. Toki olipa aika tuonut mieheen monia hieman harmillisiakin piirteitä kuten muun muassa lievää suuremman taipumuksen laiskuuteen ja sitten oli vielä toisena piirteenä yleinen loivaliikkeisyys.

No käyntiin oli auto aina saatava jotta matka joutuisi. Niinpä Luukkosen 130-kiloinen kroppa nähtiin usein kylällä auton oven välissä äheltäen ja vatsa hyllyen työntämässä Latukkaa pitkin raittia. Ja kun vauhtia oli tarpeeksi, mies ei aina sujahtanutkaan kärpän lailla ovesta penkille vaan hän jokseenkin usein sekosi kyytiinsiirtymisvaiheessa askeliinsa. Tuolloin auto jatkoi matkaansa lähimpään esteeseen kun samanaikaisesti tuo vähemmän notkea mies kieriskeli keskellä tietä ja yritti päästä vaivalloisesti jaloilleen. Tuossa tilanteessa kyläläiset jo tiesivät peittää lastensa korvat, mikäli sattuivat olemaan kuuloetäisyydellä. Kirosyntiä tuli nimittäin ainakin kaksi saippuallista.

Tänään Luukkonen ... JATKUU