/>/> VANHUS STADISSA: Esimerkkejä sanalle ODOTTAA

maanantai 1. helmikuuta 2021

Esimerkkejä sanalle ODOTTAA

Se on aika veikeä sana tuo ODOTTAA! Sillä on merkityksiä ja taustoja vaikka mitä. On ikävää, on hyvää, on odotettua, on kaivattua, on pelättyä, on vastenmielistä, on haluttua, on vaikka siis mitä. Ja ihminenhän odottaa jotain kaiken aikaa. Käyn seuraavassa läpi muutamia odotuksen esimerkkikuvauksia, joista useimmat perustuvat omiin kokemuksiini. Laitan jutun yhteyteen pari kesäkuvaa aivan kiusaksi vaan!

Kuvassa pieni tiiseri eli kiusakuva Savonlinnan satamasta

 ENNEN odotettiin mm.

- kaupunkiin kulkevaa linja-autoa maitolaiturilla istuskellen ja voileipiä mutustaen. Eväät oli aina loppu ennen auton tuloa.

- junaa pahvisen kapsäkin kanssa asemalaiturilla ja samalla pälyiltiin varovasti muita odottajia

- nenä kiinni radion kaiuttimessa Markus-sedän lastentuntia, Baskervillen koira-kuunnelman alkamista, tai milloin Pentti Nikulan vuoro on hypätä seivästä ja tuleekohan taas uusi maailmanennätys

- tien penkalla, milloin kylän lähes ainoa henkilöauto, Lindholmin taksi-Kaiser ajaa tie pöllyten ohi

- milloin posti tuo uuden Tex Willerin tai  Korakin ja äidille Nyyrikin

- kuka lähtisi pimeässä kaveriksi iltatarpeille pihan perälle  

- iltaisin milloin isä sytyttää Petromaksiin valon ja toivottiin, ettei siitä palaisi taas sukka, koska sitä seuraa paljon tuhmia sanoja ja ärtymystä

- naapureiden heräämistä aamuisin, että pääsee seuraamaan milloin ajokoira Rekku saa pentuja

- uistinta koskella heitellessä, tuleeko poliisi sakottamaan kielletyllä paikalla kalastamisesta 

- että isä saa vaihdettua perämoottorin potkuriin uuden sokkatapin, kun entinen katkesi kiveen ajaessa

- kylän kioskin luona, milloin tippaukot alkavat laulaa sota-ajan lauluja ja puhumaan rumia

- kotiin palatessa, että huomaavatko, että käytiin kaveriporukalla sillan alla tupakilla ja tuleekohan siitä selkäsauna. Kyllä molempiin odotuksiin!

- retkeilymajan yhteistuvassa, milloin naapuripetien helsinkiläisporukka on käynyt vessassa, että uskaltaa mennä sinne huoletta. Puhuivatkin niin leuhkasti omituisilla sanoilla, että en edes kaikkea ymmärtänyt!

- nuorisoseurantalon tansseissa rohkeudenpuuskaa, että uskaltaa hakea jotain tyttöä tanssiin. Ei tullut yleensä puuskaa!

- kunnanmestaruuskilpailuissa omaa hyppyvuoroa seiväs- ja korkeushypyssä. Molempiin kerkisin ja molemmista tuli mestaruudet.

- pesäpallopelissä, laittavatko minut taas sieppariksi vai pääsenkö koppariksi. Yleensä sieppariksi ja se kävi monesti kipeää.

- sorsametsällä iltalennon alkamista. Ja kyllä alkoi rantaniityillä aina!

- telkkarin tultua ruudusta lumisadetta tuijottaen, milloin siinä vilahtaisi jotain selvästi tunnistettavaa. Ei ollut vielä meillä Suomen lähetyksiä, Ruotsista katsottiin Musta ori Furyä, mutta ei nähty koko hevosta, sadetta vaan.

- koulun loppumista aina päivisin, viikoittain ja lukukausittain. Vanhemmat odottivat menestystä, ei oikein tullut, muut asiat kiinnostivat enemmän.

- ja olihan sitä paljon muutakin odottamista.

 

NYKYÄÄN sitten odotetaan...

- milloin se korona loppuu meidän kylillä, Suomessa, Euroopassa ja maailmassa

- milloin päästään kapakkaan tai no ei kaikki odota! Minä en odota, kun en käy muutenkaan. Hullut kouhakkeet eivät myöskään odota, vaan menevät sinne tartuttamaan tauteja tai hakemaan niitä, vaikka se ei ole edes sallittua. Tuosta minä oikein kiehun, ja haluaisin tehdä heille vaikka mitä lain mukaan kiellettyä! Mutta miten voivatkin olla ihmiset noin tyhmiä ja piittaamattomia?

- että alkaisi uusia tv-sarjoja ja tulisi uusia elokuvia, kun jo ainakin kymmeneen kertaan nähdyt alkavat kyllästyttää jo. Laineen Tuntematonta sotilasta ei lasketa edellisiin eikä Kummeleita!

- että teatterit ja näyttelyt ja tapahtumat alkaisivat taas. Olen suurkuluttaja, sillä käyn teatterissa lähes kerran kymmenessä vuodessa ja näyttelyissä en aivan niin usein, paitsi maatalousnäyttelyissä kävin usein aikoinaan työn puolesta. Messuilla kyllä käyn, esim. matkamessuilla vaikka en edes kerää esitteitä.

- että bensan ja dieselin hinnat laskisivat, paitsi minä en odota, sillä ajan sähköllä. Siihen liittyen odotan kuitenkin, että sähkönsiirtohinnat laskisivat ja teholatauspisteitä perustettaisiin nopeasti lisää.

- pääsisi vielä joskus matkustamaan muuallekin kuin lähikauppaan, jos sitä vielä kerran jaksaisi

- kevättä ja kesää, että saisi vähentää vaatteita

- että pääsisi mökille askarteluhommiin, sillä työkalutkin tykkää, kun niitä käytetään

- oikeille työpaikoille pääsyä työkavereiden luo. Ne yhteiset kahvihetket ja rupattelut virkistävät niin kummasti. Tosin eläkkeellä ei ole enää työkavereita ja kahvitaukoja, on vaan vaivavarttihetkiä.

- mutta onhan niitä paljon muitakin odotettavia asioita, joiden toteutumista jarruttaa tuo paha koro-alkuinen juttu

 

NYT KUITENKIN ODOTETAAN KAIKKEIN KIIVAIMMIN ROKOTTEIDEN SAAMISTA!

Malttakaa vielä tovi ja pysytelkää turvallisella etäisyydellä muista, käyttäkää kasvosuojia, peskää käsiä, välttäkää ihmisjoukkoja ja pitäkää itsenne sekä muut lähellänne terveinä!


Kyllä Lappi on aina Lappi, kesälläkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti