Onko pakko vanheta?

No ei tietenkään, on tiukka vastaus! Mutta eihän sitä meiltä kysytä. Se vaan ikäänkuin hiipii vaatteisiin ja ihon alle. Tulee useammin ja useammin päiviä, jolloin vanheneminen antaa itsestään aina vaan selvempiä merkkejä.

Olen taistellut (ai minäkö muka?), ei tuo kyllä pidä oikeasti paikkaansa, vuosikymmenet vanhenemista vastaan. Se tarkoittaa terveellistä syömistä (miksi makkaraa ei luokitella tuoksi?), liikuntaa (hyöty ja "pakotettua" hiki päässä), asiallista (jos 5-6 tunnin katkonaisia yöunia voi sellaisiksi kuvata) nukkumista, aivoa (on käytössä vain yksi hieman hernettä isompi, ehkä golfpallon kokoinen) virkistäviä (onko tv:n katsominen sitä?) harrastuksia, kirjoittamista (aina sanat sekaisin ja aihe hukassa), jne. Kyllä olen yrittänyt kaikkea tuota. 

Kulttuuriakin olen harrastanut, kävin kerran teatterissa ja kerran taidenäyttelyssä. Eli ei kannata kenenkään väittää, ettenkö olisi harrastanut monipuolisesti. Konsertissakin olen käynyt pari kertaa, toisella kertaa tykkäsin ja toisella en. Oli kevyttä ja hieman raskaampaa silloin tarjolla. Siitä kevyestä tykkäsin. 

Matkustaminen olisi hieno harrastus, mutta siihen ei enää paukut riitä, rahalliset, fyysiset eikä henkiset. Kymmenet vuodet meni töissä tuhratessa, usein 24/7. Sitten tuli lääkärin määräämät vapaat ja reissuvuodet. Nyt on maailma suurelta osin nähty, joten sen puolesta voi kyllä vanheta. 

Pääsin elämään useita vuosia hienojen Enteriläisten ja yhteisön it-opastettavien kanssa. Sanoisin sen olleet elämäni kiintoisimpia aikoja, kunnes korona sotki tuonkin ja monet muutkin asiat. Siitä seurasi myös pään hissuksiin alkanut pehmeneminen ja fysiikankin osittainen pettäminen. En vastaa enää kymmeneen kysymykseen, enkä suostu enää haastamaan ketään kädenvääntöön, ja menneitten yleisurheilukentällä saavuttamieni tulostenkin tasot kuulostavat utopistisilta. Miten niihin pystyinkin?

Nyt on tullut aika, jolloin suurinta päivittäistä menestystä kuvaa helpoimman tason sudoku-ristikon onnistunut täyttäminen. Riehakkainta ja vauhdikkainta tapahtumaa puolestaan kuvaa puistonpolulla pikkukiveen kompastuminen. 

Päivä- ja iltaharrastuksiin kuuluva television katsominen täyttää mukavasti ajan. Ja vaikka ohjelmat ovat lähes kaikki uusintoja, niin ne tuntuvat muistin huonontuessa aina uusilta. Tosin välillä tuntuu, että olen nähnyt Puoli seiskan ja Suomen kaunein koti-ohjelmat jossain aiemmin?

Mutta, jos aikoo vastustaa vanhenemista, niin pitää käyttää päätä, harrastaa liikuntaa, olla sosiaalinen ja käydä kulttuurin äärellä. Pysykää terveinä!

Se tietää kohta talvea!