Jokainen aamu, jokainen päivä, jokainen ilta ja usein myös jokainen yö on erilainen kuin ennen. Milloin särkee sieltä, milloin tuolta ja milloin ahdistaa muuten vaan. Hauskuus seniorina olosta alkaa vähitellen kadota. Kun yrität pitää kuntoa yllä, on sekin jo melkoista tuskaa. Äheltäminen kunnon etsinnässä tuottaa lähes aina tuskaa, kipua ja painetta. Pitäisikö siis yrittää enemmän vai tehdä säännöllisemmin, että vaikeudet tasaantuisivat? Mutta poistuisivatko ne sittenkään? On siinä se hauskuus kuitenkin, että voi arvailla, mihinkä koskee tänään.
Onneksi nykyisin on enemmän aikaa kuin työelämässä ollessa! Vai onko se onni? Mitä sillä ajalla tekisi? Lukisinko? Mutta kun ei jaksa oikein keskittyä. Katselisinko telkkaria? Samat ohjelmat siellä pyörivät kuitenkin, ja ei siihenkään jaksa keskittyä. Toki jos katselisi pikakelauksella muutaman elokuvan tallennetuista. Se antaisi kyllä hetkeksi puuhaa. Lähtisinkö lenkille? Sekin on kuin verta kaivaisi nenästään, sillä kipuja tulee ja sitten väsyttää vielä enemmän. Kirjoittaisiko jotain? Ei oikein jaksa, kun ajatus ei taaskaan kulje. Menisikö sohvalle makoilemaan? Sekään ei oikein houkuttele, kun selkä tulee kuitenkin kipeäksi. Kävisikö terveyskeskuksessa? Ei sinnekään lääkärin puheille pääse kuin vasta 3 viikon kuluttua sairaanhoitajan kuulustelun jälkeen. Eihän silloin enää muista edes mikä oli vaivana.
Nytpä minä keksin! Taidan lähteä ulos. Ai niin, eihän se taida onnistua, kun siellä sataa taas kerran vettä. Jospa tekisi niin kuin useimpina päivinä, katson ensin 5 minuuttia telkkaria, luen 10 minuuttia kirjaa, aloitan kirjoittamista 2 minuuttia, katselen ikkunasta sadetta 5 minuuttia, keitän kahvit ja juon sitä 20 minuuttia. Tuolla ohjelmallahan pääsee eteenpäin jo melkein tunnin, kun ottaa huomioon välitekemiset, kuten telkkarin avaamisen, kirjan etsimisen, keittimen panostamisen ja ikkunan luo siirtymisen.
Masentaako? Ja höpö, höpö! Eihän tuo mitään masennusta ole, vaan liian paljon erilaisia vaihtoehtoja tarjolla. Enemmän taitaa olla kysymyksessä valinnan vaikeus. Ja kivutko muka? Mitä niistä? Eihän ne nyt mitään tavatonta ja uutta ole, etenkään, jos ne eivät rajoita liikaa tekemistä. Ja kroppahan vaan notkeutuu, jos laitaa sille liikettä.
Taidanpa tempaista, joka on tässä iässä aika räväkkä ilmaisu, ulkovaatteet päälle ja hakeutua liikunnan pariin eli kävelylle. Sillä liikunnasta on seniorille uskomaton hyöty, toki on se sitä muunkin ikäisille. Kunto kehittyy ja, jos ei vaikka satu enää kehittymään, se säilyy kuitenkin pidempään. Siitä hommasta palkinto eli hyöty jaetaan ajan mittaan. Uskokaa vaan, se kyllä kannattaa!
Nyt jokainen ulos liikkumaan kelistä huolimatta!
PS. Minustahan alkaakin muodostua melkoinen liikunnan puolesta puhuja, sanoisinko jopa liikuntalähettiläs. Jopas, jopas!
 |
| Ulkoiluvarusteita Stadin keliin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti