Vanhusten viikko ja tietoa senioreille

Olenko taas myöhässä ? No tietenkin, sanovat tuttavani! Nimittäin Vanhustyön keskusliiton vuosittain organisoima Vanhustenpäivä ja -viikko ovat käytännössä ohi. Eli en kerinnyt kertomaan teille, hyvät seuraajani, tästä viikosta ajoissa. Onneksi suuri osa aiheesta kiinnostuneita on kuitenkin löytänyt viikon tapahtumat.

Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina ja Vanhustenviikkona, siitä alkavaa viikkoa. Viikon kuluessa eri yhteisöt ja organisaatiot järjestävät monenlaisia tapahtumiamonilla paikkakunnilla.

Itse osallistuin viikon kuluessa Enter ry:n it-vertaisopastajana kännykkä- ja tablettilaitteiden neuvontaan Munkkiniemen todella aktiivisessa palvelukeskuksessa. Opastukselle varattu aika olikin vilkasta, sillä me kaksi paikalla ollutta enteriläistä saimme huhkia tosissaan. Palvelukeskuksessa oli tuon päivän aikana myös useita luentoja ja Nordean pankkiopastajat. Keskuksen poikkeuksellisen mukava henkilökuntakin sai huhkia omilla tahoillaan hikipäässä.

Torstaina sitten kävin vilkaisemassa Oodi-kirjastontapahtumia ja sielläkin oli "tupa" täynnä mm. senioriryhmiä. Lisäksi paikalla oli runsaasti isoja koululaisryhmiä tutustumassa tähän yhteen maailman hienoimmista kirjastoista. Yhdessä salissa oli meneillään myös Enter ry:n opastukset ja sielläkin oli sali täynnä opastettavia omine älylaitteineen.

Niin Helsingissä kuin lähes kaikilla paikkakunnilla on ollut viikolla senioreille monenlaista toimintaa. Vaikka Vanhustenviikko menikin jo ohi, ei senioreille tarkoitettu toiminta kuitenkaan lopu. Tapahtumista kerrotaan paikallisissa lehdissä, palvelukeskuksissa, netissä jne. Pitäkää silmanne auki ja menkää mukaan!

Ja te, joilla on kysyttävää älylaitteista (läppärit, tabletit, älykännykät) tai muusta tietotekniikkaan liittyvästä, käykää Enter ry:n opastuspisteissä! Enterin toiminta-alueilla, pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla, opastetaan yli 70:ssä paikassa. It-opastusta on tarjolla myös monilla paikkakunnilla ympäri maata. Usein lähin apu saattaa löytyä paikallisesta kirjastosta.

Laitan tähän alle pari kuvaa, joista löytyy kontaktitietoja helsinkiläisille senioreille. Ja Enterin nettiosoitehan on https://www.entersenior.fi/. Sieltä löytyvät Enterin opastuspaikat ja -ajat.

Kadonnutta kuntoa etsimässä

Jo vain oli taas kesän aikana taloyhtiön portaille tehty jotain! Kun niitä nousta raahustaa kolmanteen kerrokseen, niin hengästyttää, koskee polviin ja hiki valuu pitkin seniorikehoa. Ja sitten nämä Helsingin jalkakäytävät? Sama juttu niillä, kun yrität reippaasti edetä, ei matka vaan joudu, hiki helmeilee otsalla ja jalkoihin koskee. Polkupyöräkin on raskaampi polkea kuin ennen. Kyllä on Etelä-Suomen ilmassa kesäisin jotain raskauttavaa!

Mutta minäpä olenkin nyt ottanut itseäni paksusta niskasta kiinni ja kääntynyt aputahon puoleen. Kävin nimittäin viime perjantaina tekemässä taas sopimuksen Nordic Health-kuntosalin kanssa ja saamassa avaimet salille. Ja ensimmäinen kerta punnistelua alkoi heti lauantaina. Ja hiki tuli, mutta hyvällä tavalla.

Salin laitteisiin liittyy vahvasti tietotekniikka ja henkilökohtainen harjoittelun laatu. Jokaiselle kuntoilijalle määritellään laitteisiin omat liikeradat, omat painot, oma tahti ja oma määrä tekemistä. Ja tekniikka seuraa ja arvioi suoritusta. Kuulostaako monimutkaiselta? Ei se ole, sillä ohjaaja määrittelee tietokoneelle sinun henkilökohtaiset suoritusrajat. Ja kun aloitat suorituksen, näytät omaa korttiasi laitteelle ja laite säätyy juuri sinun ohjelmasi mukaan.

Etu kaikesta tuosta on se, että et tee liian suurilla painoilla, liikaa suorituskertoja, väärillä liikeradoilla, etkä ole käyntikerran jälkeen kipeä joka paikasta. Ja ohjelmia viritetään edistymisen mukaan. Olo on suorastaan hyvä aina käynnin jälkeen, mutta tunnet kuitenkin tehneesi jotain kroppasi hyväksi.

Kallistako? Kun aloitat kuntoilun, kuten minäkin, liian kypsällä iällä (olisi pitänyt aloittaa vuosia sitten), niin kunnon kohentaminen ja kropanhuolto ei enää onnistukaan repimällä puntteja ja pinkomalla pitkin metsiä. Sitä ei kestä kenenkään fysiikka. Ja jos on vuosien saatossa kertynyt monen sortin kremppaa, niin silloin on parasta tehdä harjoittelu ohjatusti ja turvallisesti?

Nordic Health on kuntosali Helsingin Ruskeasuolla. Kuukausihinta on 65 Euroa ja käydä saa halunsa mukaan 24/7.  Ja jos jostain syystä kuntosalilla käynti ei miellytä, voi avaimet palauttaa ja sopimus loppuu ilman pitkiä irtisanomisaikoja.

Tuolla hinnalla saa käydä salilla milloin tahansa ympäri vuorokauden, arkisin ja viikonloppuna. Itse kävin salilla mm. viime joulupäivän aamuna sekä uudenvuoden aamuna, eikä ollut ruuhkaa. Olen käynyt salilla viime talven aikana säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa. Tuolla käyntimäärällä ei kertakustannuskaan ollut kovin suuri. Tuloksia tuli! Kuntoni viime talven ja kevään jälkeen oli parempi kuin vuosikymmeniin. Nyt vaan kesä mökillä teki kunnolleni hallaa, mutta ensi keväänä aion olla taas (?) kuin nuori orhi laitumella (ainakin joiltain osin)!

Kunnon ylläpitäminen kannattaa aina! Pidä fysiikkasi kunnossa, niin pääkin pysyy kunnossa! Tsemppiä treenisaleille ja luontoon!

Klikkaamalla seuraavia sanoja Nordic Health , näet yhteystiedot. Ota salille yhteyttä, jos asia kiinnostaa ja haluat kysyä lisää harjoittelusta. Ohjaajat salilla ovat maailman mukavimmat ihmiset. Laitteet ovat ympäri maailman myytyjä David-huippulaitteita, joita kehitetään salin yläpuolella toimivassa yrityksessä ja ne valmistetaan Suomessa. Eli kaikki on taattua laatua, ihmiset ja laitteet!

Kuva salin yhdestä laitealueesta

Yrittääkö luonto häätää meidät?

Viime vuosina on luonto iskenyt arkioloomme ikävällä tavalla. Ja sitä tapahtuu ympäri Suomen ja eläimellisellä tavalla. Luonnonsuojelijat ja monen eri sävyn vihreät eivät halua noteerata ongelmia, joita tilanteista meille tavallisille ihmiseläjille aiheutuu.

Olen jossain törmännyt perusteeseen, että me ihmiset olemme se laji, joka on valloittanut eläimiltä elintilan ja saamme siis kärsiä tekosistaan. Mutta kait sitä meilläkin on joku oikeus taapertaa tällä planeetalla. Ja jos vaikka rajataan aluetta hieman, niin mikseivät nuo tilojensa takaisinvaltaajat mene vaikka Siperian laajoille salomaille? Kyllä siellä riittää maita ja mantuja pelata vaikka keskenään.

Pitäisikö tähän hieman selittää? No varmaankin! Taidan rajata selitykseni tässä yhetydessä kuitenkin pelkkiin eläimiin, koska niistä minulla aavistuksen verran enemmän käsitystä kuin kasveista ja muista maailman pöpöistä.

Merimetso
Onko laitaa, että yksi härski siivekäs saa vallata saaria ja luotoja? Sitten ne paskovat sieltä kaiken kasvillisuuden kuoliaaksi. Viime vuosina tuo ongelma on koskettanut pääasiallisesti lounais-Suomen saaristoa. Nyt on kuitenkin tehty pitkästä aikaa havainnot myös Savossa, Savonlinnan lähettyvillä. En tykkää, että tulevat meidän mökin lähelle tappamaan saaria ja suoltamaan valkoista kakkaa!

Valkoposkihanhet
Ja entäs nämä puistoihin paskojat? Kun yrität kauniina kesäpäivänä, tai rumempanakin, taapertaa Helsingin kauniissa puistoissa, niin etusormen paksuisia jöötejä on käytävät ja puistikko täynnä ja kaakattajat pyörivät jaloissa. Onko siinä hygieniaa ja nautintoja tarjolla? Ei ole kuin korkeintaan paisteina, jos lupa vaan olisi.

Sudet
Sudet esiintyivät ennen ainoastaan kirjoissa ja telkkarissa. Nyt niitä pyörii pitkin metsiä asuinalueitten lähistöllä saati lammastarhoissa. Kyllä ei ole kiva tuommoinen koirannäköinen eläin, joka yrittää syödä jopa pieniä ihmisiä. Yrittää ulkonäöllään harhauttaa viattomia ihmisiä ja sitten syövät.

Karhut
Karhut lisääntyvät lähes "räjähdysmäisesti" pitkin maakuntia. Savonlinnan alueellekin myönnettiin tänä syksynä kaatolupa 20 karhulle. Karhut käyvät röyhkeästi penkomassa jäteastioita ja hätyyttelemässä viattomia kulkijoita. Marjastaminen ja sienestäminen ovat muuttuneet extreme lajeiksi. Asiantuntijat neuvovat kulkemaan metsissä lehmänkello kaulassa. En usko tuohon, koska silloinhan se nalle vasta tietääkin, että tuolla kulkee ruokaa. Kyllä ei ole karhunpurema takapuolessa terveellistä.

Hirvet
Autoilijat saavat varoa syyskiihkossaan poukoilevia hirviä. Ainoastaan teiden varsille rakennetut hirviaidat suojaavat määrätyillä alueilla hirvikolareilta.Kyllä olen monta kertaa nähnyt hirvet aidan takana pälyilemässä tielle. Onneksi eivät ole päässeet autojen sekaan. Monta hirvikolaria olen eläissäni nähnyt, mutta onnekseni itse välttynyt sellaiselta. Jälki nimittäin pruukaa olla aika pahaa.

Liito-orava
Ja miten käy uuden moottoritien rakentamisen milloin missäkin? On nähty oravan papanan liitelevän suunnitellulla tieuralla. Elukasta itsestään ei ole havaintoa, mutta pikku papana riittää kaatamaan koko hankeen. Kyllä taas käy yksilön etu väärässä paikassa ryhmäedun edelle. Tietä ei siis rakenneta yhden kikkareen takia.

Saimaannorppa
Meni meikävanhuksellakin verkot hävitykseen, kun pulleronorppa saattaa uida niitä päin ja sotkeutua silmukoihin. Ja juuri kun olin saanut selville, että meidänkin rannasta saa siikaa verkolla pilvin pimein. Lempikalani siika saa siis uida pulleron takia rauhassa ja minä syön HK:n nakkeja ja lihon itsekin pulleroksi. Tosin ensilihomiseni tapahtui jo kymmeniä vuosia sitten, kun ei ollut siikaa saatavilla. Vaikka onhan tuommoinen uiva koirannäköinen pullero aika hellyttävä ilmestys, mutta sittenkin vertailussa siika vai pullero, se häviää.

Tuossa edellä tulivat luetelluksi nyt ne elukat, joiden suhteen itse koen ahdistuksen tuntoja. Ja kun minunkin luontoihmisenä pitäisi ymmärtää ja suvaita, mutta kun ei meikävanhuskaan kaikkeen taivu. Tämä sekavärivihreitten suojelubuumi alkaa ylittää hyväksyttävyyden rajat. Ja siinä sivussa EU sotkeutuu asioihin, joista eivät ymmärrä mitään.

Ihminen, joka ei ole koskaan itse törmännyt em. otuksiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin, ei ehkä voi ymmärtää yo. angstiani. Siinä saattaa toteutua sama kuin autoilulle sääntöjä sorvaavissa virkamiehissä, joilla ei ole koskaan edes ollut ajokorttia.

Jos mihinkään muuhun ei apua tule, niin häätäkää edes hanhet puistoista hittoon!

(Voi jukran pujut, kun pääsin päästelemään höyryä! Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen ukko?)

Nappasin autonikkunasta kuvan muuttomatkalla olevista joutsenista. Tässä vasta ensimmäisiä pikkuryhmiä,

Volare-kulttuuria

Ja niin ne vaihtuivat meikäläisen kulttuurielämykset etelä-savolaisten kusiaispesien ja sorsapoikueiden tuijottelusta helsinkiläisen Musiikkitalon korkealaatuiseen konserttiin. Oli nimittäin perheen nuorempi osa hankkinut liput Volare-konserttiin.

Konsertin musiikkianti koostui tunnetuimmista, rakastetuimmista italialaisista kappaleista. Orkesteri koostui kahdesta huippuryhmästä, Helsingin Kaupunginorkesterista ja UMO Jazz Orchestrasta. Konsertin kapellimestarina toimi ansiokkaasti monitaitaja Antti Rissanen. Solisteina esiintyivät huippulahjakkaat Maria Ylipää ja Tero Harjunniemi.

Koko musiikkitalon esiintymislavan täyttänyt illan orkesteri ja kaksi solistia loihtivat kuultavaksemme hienoimmat italialaisen musiikin tuotokset. Tarjolla oli klassista musiikkia uudella twistillä, elokuva- ja iskelmämusiikkia sekä oopperaa. Saimme kuulla mm. seuraavat kappaleet: La Strada, Lazzarella, Se, Quando quando quando, Hopeinen kuu, Puhu hiljaa rakkaudesta. O sole mio, Nessun dorma, Volare.

Uskokaa pois! Se oli hienoa. Miten voi näyttelijä Maria osata laulaa niin hienosti ja laulaja näytellä upeasti? Ja onko soveliasta, että rakennusarkkitehti Terolla on niin upea ääni? Molempien ääni kaikui upeassa Musiikkitalon konsettisalissa suorastaan mieltä hykerryttävällä tavalla. En tunnusta, että silmäkulmiini nousi välillä kosteutta. Tai saattoihan se olla täpötäyden salin ilmassa viipyilevän kosteudenkin aiheuttamaa.

Artistien ja kapellimestarin leikittely kappaleiden välissä kevensi tunnelmaa mukavalla tavalla. Samoin teki solistien kevyt keskinäinen kiusoittelu ja sanailu. Tero Harjunniemi taustoitti mukavalla tavalla kappaleiden historiaa kertomalla yksityiskohtia niiden synnystä.

Hakkasin tahtia käteni ja polveni kipeiksi. Olen aina ollut italialaisen musiikin suurimpia ihailijoita. Isälläni oli lapsuudessani oma tanssiorkesteri ja meillä kotona kuunneltiin paljon tuon aikaista musiikkia. Niinpä ihailemiini laulajiin lukeutuvat Laila Kinnunen ja Olavi Virta, joiden italosaundi oli aikanaan voittamatonta tasoa. Kuuntelen vieläkin aika ajoin heidän levytyksiään Youtubesta. Mutta hyvin pärjäsivät myös Musiikkitalon esiintyjät.

Kyllä nyt jaksaa taas odotella ikäviä syystalven kelejä, kun tankki on täytetty aurinkoisen Italian musiikilla. Pienenä vinkkinä ehdotan, että te, jotka asutte Musiikkitalon ulottuvilla, kävisitte tutustumassa talon runsaaseen antiin ilmais- ja/tai maksullisissa harjoituksissa ja/tai konserteissa. Tsekatkaahan netistä tuo tarjonta!

Himskatti, kun talvi on jo ovella!

Jo se ihmistä koettelee! Juuri, kun olin tottunut liikuskelemaan mökin piha-alueella sopivan vähissä vaatteissa, se alkaakin pukata talvea. Enkä tarkoita vähillä vaatteilla semmoisia aivan vähiä vaatteita, vaan enemmänkin lyhyitä kesäasusteita. Syksy meni jotenkin lämpimillä keleillä, mitä nyt välillä hieman ropsaisi vettä.

Mutta nyt Ovat ilmestyneet ”kauhistuttavat” talven merkit, kuten...

- veden pakeneminen rannasta. Järvi on siirtynyt kohti Saimaan kanavaa, Venäjää ja Suomenlahtea. Olisihan sitä tarvittu vettä täällä meilläkin päin, ettei kalat joutuisi opettelemaan evillä kävelemistä. Saimaannorppakin joutuu kohta juoksemaan pitkin järvenpohjia.

- koko kesän poissaolollaan loistaneet pikkulinnut ovat palanneet jostain metsien syövereistä etsimään rantamaisemista syötävää talveksi. Liekö haukat poistuneet jonnekin, kun ei niitä enää pelkää. Nyt nuo pienet tipit syöksyilevät pitkin pihan ilmatilaa melkein kuin ylitse lentävät lentokoneet kiitäessään kohti Aasian helteitä. Närhi kävi kurkistamassa portaalta, että vieläkö ollaan maisemissa. Ei tajunnut, että auto on edelleen pihassa mökin toisella puolella.

- rannassa ovat sorsat ja muut vesilinnut hakeneet turvaa metsästäjiltä. Sorsilla tuntuu olevan tieto luontoystävällisyydestäni parinkymmenen vuoden aikaisen pullatarjonnan (on siihen huvennut pitko jos toinenkin) perusteella. Ovat kuitenkin jo sen verran vieraantuneet, etteivät tule mökin ovelle vaakkumaan tarjoilua. Ennen ilmestyi nokka hyttysverhon väliin ja kuului tiukka kvaak (= tuo pullaa).

- supit, ilvekset ja ketut etsivät lähimaastosta ja rannalta lintusyötävää. Jälkiä on, näköhavaintoja ei. Yksinäinen jänis käväisi tutkimassa varastokatoksen siisteystilannetta. Ei edes hymyillyt valvontakameraan. Pyydän ristihuulelta anteeksi sotkuja, jotka puutöistäni oli katokseen jäänyt, nyt olen kuitenkin siivonnut ne. Lähipellolla kurjet suunnittelevat lähiaikojen lentoreittejään.

- pahin lähestyvän talven merkki on ollut parina yönä koetut pakkasasteet ja aamuiset huuruikkunat autossa. Onneksi vielä päivälämmöt (+5 - +8 C) ovat kuivanneet nuo huurteiset ruudut. Leipäkauppareissulla aamu-usva leijailee peltojen yläpuolella.

Olen antanut itseni vahvasti ymmärtää, että luonto yrittää häätää meikävanhuksen kaupungin lämpimään. Vaikka ei täälläkään ole sisätiloissa kylmästä kärsitty. Takka hohtaa punaisen kuumana nykyisin joka päivä. Ei vaan meinaa hento ihminen enää jaksaa kantaa puita alvariinsa. Mietityttää vaan, että jokohan kotona taloyhtiö on avannut lämpöhanat?

Taidamme pikimmiten pakata peräkonttiin marjat ja muut ruuat pakasteesta ja jääkaapista, ja ponkaista kodin lämpimään. Toivottavasti selvitään talven yli ilman mittavaa fyysisen, saati henkisen, kunnon alenemaa, että jaksetaan taas ensi keväänä palata raapimaan mökin pihaa ja siirtelemään puskia paikasta toiseen.

Muistakaa tekin vähitellen lisätä villahousuja, kaulaliinoja ja hansikkaita. Saattaa muuten talvivilu iskeä. Se ei ole mikään mukava juttu sen kummemmin nuorelle kuin seniorillekaan!

Lofooteilla osa 11, Kohti kotia

Luulitteko, että sinne Lofooteille taisivat jäädä, kun ei ole tullut jatkokirjoituksia? Ei nyt sentään! Kukapa sitä hyväksi koettua kotimaataan hylkäisi seireenien tai vuorten esittäessä kutsujaan! Vaikka mielessä kävi.

No kaikki hyvä ja kaunis loppuu kuitenkin aikanaan! Pysyimme lujina. Oli tullut kotimatkan aika ja aika jättää Lofootit taaksemme. Matkamme jatkui norjalaisen vuoriston läpi, uskokaa tai älkää, kohti koillista. Eli jatkoimme matkaa vielä pohjoisemmaksi kuin missä varsinainen matkakohteemme Lofootit sijaitsi. Seurasimme vuonojen rantoja ja tavoitteemme oli Kilpisjärvi Suomen Lapissa.

Nyt voisi kuvitella, että matkan huimat kokemukset sitten loppuivat! No eivät loppuneet! Toki upeat vuoristomaisemat jäivät taakse ja muuttuivat kumpuileviksi tuntureiksi ja matkan kääntyessä kohti etelää, tasaisen "yksitoikkosiksi" suomalaisiksi metsämaisemiksi. Haikeus mielissämme katselimme vähitellen näkyvistä katoavia vuoria.

Seurasimme vuonojen rantoja kohti Skibotenia. Jouduimme pitämään yllättäen lähes tunnin tauon keskellä tietä erään pienen kylän lähistöllä. Liikenne pysäytettiin siksi aikaa, kun tienvieruskallioilta pudotettiin irtolohkareita ja -kiviä. Onneksi maisemat olivat komeat tuollakin kohtaa.

 

Vielä kuva hienoista Norjan vuorimaisemista

Norjan puolella saimme nähdä, lähes keskellä ei mitään, hienon Rovijoen putouksen. Se muistuttaa huntua ja siksi sitä kutsutaankin Morsiushuntu-putoukseksi. Arviot putouksen korkeudesta vaihtelevat, mutta se lienee noin 30 metriä. Paikkaa ei helposti huomaa, koska tien varrella on vain pienehkö parkkipaikka. Tien alitse kulkee kapea puro, joka muuttuu pitkäksi putoukseksi sillan toisella puolella. Putous sijaitsee Skibotenin (suomeksi Yykeänperä, on jollain ollut käytössään ylimääräisiä kirjaimia aakkosten lopusta) jälkeen ja matkaa siitä Kilpisjärvelle on noin 35 kilometriä.

Putouksen kanjonia ja hieno aluskasvillisuus aitojen takana

Kun huntu oli katsottu, jatkui matkamme kohti Kilpisjärveä, jossa oli seuraava yöpaikkamme, Lapland Hotel Kilpis. Söimme yhdessä päivällisen, jonka jälkeen osa matkalaisista tutustui paikalliseen kauppaan, osa meni saunomaan ja osa kävi kävelyretkellä Saana-tunturin juurella.

Tervetuloryhmä lähellä Kilpisjärven kylää

Karun jyhkeä Saana

Runsaan aamupalan jälkeen matkamme jatkui jokea seuraten pitkin Tornionjokilaaksoa. Tavoitteemme oli seuraavan yön majapaikka Kemissä, legendaarinen Merihotelli.

Enontekiön Kätkäsuvannossa vierailimme Sannan Putikissa, joka on monien tuntema, erikoinen matkamuistomyymälä. Sanna ottaa matkalaiset vastaan liikkeensä portailla halaten jokaisen tulijan. Kahvi ja munkki maksavat 0,50 Euroa, joka ei ole mikään riistohinta. Fiksuna yrittäjänä Sanna on oivaltanut, että matkalaisen mieli on korkealla edullista kahvia juodessaan. Niinpä ostoksia tuleekin tehtyä runsaista valikoimista kohtuuttoman paljon.

Sannan Putikin julkisivu

Kuvassa Sanna ja kuljettajamme Mika

 

 Pellossa kävimme pikaisesti tutkimassa Vihreän Pysäkin merkkiliikkeiden valikoimia.

Pysähdyimme myös tauolle Kukkolankoskelle. Rannalla oleva miesryhmä oli lippoamassa siikoja, joita näyttikin nousevan tasaiseen tahtiin. Kosken toisella puolella on Ruotsin puolen taloja.

Kemiin hotelli Merihoviin saavuimme iltapäivän myöhäisinä tunteina. Kokoonnuimme matkan viimeiselle, yhteiselle aterialle hotellin hienoon ruokasaliin. Salissa ovat monet tunnetut kotimaan ja maailman kansalaiset viettäneet vuosikymmenten kuluessa enemmän tai vähemmän kosteita tuokioitaan. Mm. presidentti Urho Kekkonen käytti hotellia välietappinaan lukuisilla Lapin matkoillaan. Hotelli valmistui vuonna 1949 huipputyylikkäänä. Hotellissa on pyritty säilyttämään historiallinen ilme.

Kävimme iltakävelyllä Kemin kävelykadulla, joka loisti upeana kukkaistutuksineen ja taidetöineen.

Hieno muraali komisti kerrostalon seinää

Kemistä lähtömme oli hieman haikea, koska meillä kaikilla matkalaisilla oli seuraavana yöpaikkana oma koti ja huikea matkamme olisi iltaan mennessä ohi. Matkasimme hiljaisina viimeisen taipaleen Kemistä Oulun ja Iisalmen ohi kohti Savonlinnaa. Ensimmäinen matkalainen ja oppaamme jäivät jo Kuopioon. Me Savonlinnasta lähteneet pääsimme Mikan ohjastamana takaisin Savonlinnaan.

Ja sitten kiitokset! Sydämelliset kiitoksemme MatkaKososelle, kuljettaja Mikalle sekä oppaallemme Mirjalle! Matka oli suorastaan loistava kokemuksena, ohjelmien osalta, huolenpidollisesti, reitteineen ja maisemineen. Kiitos myös matkaseuralle! Olitte mukavaa porukkaa kaikki tyynni! Kyllä tykättiin kaikesta!

Mika teki mahtavan suorituksen kuljettaessaan meitä turvallisesti ja ammattimaisesti noin 3050 km kolmen valtion alueella. Matkan pituudesta huolimatta en kuullut kenenkään moittivan autossa istumisen raskautta. Mirja selvitti meille matkalla ohittamiemme paikkojen taustoja, paikallista elämää ja piti huolen Mikan kanssa, että emme harhautuneet joukosta.

Tämä oli viimeinen postaus reissutamme Lofooteille. Oliko tämä viimeinen reissumme Lofooteille, jää nähtäväksi?

Liikunta ahdistaa -ko?

Se on telkkarikin alkanut painostaa viatonta senioria. Nyt ollaan päästy kesäkelien aiheuttamasta pakkoliikunnasta ja siirrytty rauhaan sisätiloihin. Syksyn säänhaltija oivalsi vapauttaa pihaliikunnan rasituksista. On tullut sadetta, salamointia ja ukkosen jyrinää, jotka antavat loistavan syyn pysytellä sisällä.

Ja sitten juuri, kun pääset rentoutumaan ja asettumaan sohvalle telkkarin eteen, eikö ruutuun putkahda Suurin pudottaja-kilpailun hikiset tuokiot. On siinä hiessä pitelemistä, kun katselee osallistujien ponnistelua. Ei lähde läski kepeillä keinoilla! Tuolla ohjatulla toiminnalla ja tiukoilla säännöillä on varmaan vaikutuksensa.

Mutta on niitä kuntoiluvälineitä meilläkin! Vuosien saatossa olen investoinut erilaisiin puntteihin, jalkineisiin, kuminauhoihin, polkupyöriin, erilaisiin pelivälineisiin jne. Mökille hankin nyrkkeilysäkin siinä huumassa, kun kuntonyrkkeily oli muotia. En ole monesti iskenyt, kun säkkiin käy varmaan kipeää. Ja käteen! Ja hiki tulee!

Säästäväisenä ihmisenä olen paljolti säästänyt noita laitteita ja välineitä. Olisihan se surkeaa, jos käsipainot tai kahvakuula rikkoontuisivat rankan kuntoilun tuoksinassa.

Tässä kolme esinettä, joista kahta käytän runsaasti.

EI VAINENKAAN! Yritin tuossa pukata huumoria harmituksesta kyyneleisin silmin. Kohta, kun pääsen taas kotikylälle Stadiin, aion aloittaa aktiivisen kaupunkikuntoilun. Se tarkoittaa kävelyä, pyöräilyä ja kuntosalia Nordic Healthin salilla. Kesä on onneksi mennyt mökillä monenlaisen hyötyliikunnan parissa. Siihen on liittynyt rakentamista, remontointia, polttopuutöitä ja yleisiä kiinteistön hoidollisia puuhia. Kävin jopa kaksi kertaa soutamassa. Matkaa kertyi yhteensä varmasti lähes 200 metriä.

Alkukesästä kaikki tuo tuntuikin lihaksissa ja siinä keskivartalon pehmeässä kudoksessa. Nyt lihakset ovat tottuneet noihin puuhiin, mutta se pehmyt osa kulkee edelleen täysimittaisena mukana. Nyt lupaan julkisesti, kuten olen luvannut jo yli 50 vuotta, parantaa tapani liikunnan suhteen ja aloittaa laihduttamisen. Olen tuon lupauksen antanut noina vuosikymmeninä jopa useita kertoja vuosittain, ja nyt uskon, että se voi joskus jopa pitää. Tai sitten ei!

Mutta muistakaa te pitää huolta kunnostanne! Se ei nivel ja lihas tykkää laiskana olemisesta. Kun muistaa pitää huolta itsestään, heiluu tossu vielä ikiseniorinakin ja aistit pelaavat. Ja aivothan tulevat ravituksi myös liikunnallisin keinoin. Eläkäämme aktiivisina ja kestäkäämme pitkään!