Sanojen näyttely Messukeskuksessa

Se oli päättänyt kirjallinen taho kerätä Suomen kirjaimet ja sanat nippuun muutamaksi päiväksi Helsinkiin Messukeskukseen. Olivat kutsuneet väen tutustumaan Kirjamessuihin.

Ja olihan niitä! Kirjoja ja koululaisia. Ponkaisin avajaispäivänä, torstaina paikalle. Meinasin jäädä nuorison jalkoihin heti ulko-ovella. Hyvähän se on jos nuorille järjestetään tutustuminen kirjailijoihin ja kirjallisuuteen. Monella esiintymislavalla ja osastolla sananikkarit kertoivat omista teoksistaan ja kaupallista toimintaa hoidettiin suunnattomista kirjaröykkiöistä ja -pöydiltä.

Tarjolla oli uutta kirjaa, käytettyä kirjaa, antikvaarikirjaa, runokirjaa, proosaa, tietokirjallisuutta, dekkareita, pokkareita, sarjakuvia, sänkyjä, kortteja, seurakunnan kahvitarjoilua, koristeita, tyynyliinoja, taidetta, silmälasin sankoja ja vaikka mitä. Tuskin tuolla kukaan jäi varsinaisesti osattomaksi.


Jos ei kirjat jaksaneet kiinnosta ja ikää oli yli 18 vuotta, saattoi siirtyä ylemmäksi Ruoka- ja Viinimessuille. Toisen kerroksen hallit olivat täynnä monenlaisia ruokaherkkuja ja viinejä. Löytyi toffeeta, juustoja, sämpylöitä, ohrarieskoja, ruokaöljyä, makkaroita ja luoja ties mitä muuta. Halliin oli ajettu katukeittöiden autoja, joissa tarjottiin monenlaista helppoa, herkullista syötävää. Rohkeimmat messuvieraat kävivät lunastamassa itselleen viinilasin ja juomakuponkeja. Sen jälkeen pääsivätkin kiertelemään mukin kanssa viininkaatajien pöytien äärellä. Itse en tuommoiseen menoon sotkeutunut. Olisi tullut vain huono olo ja ties vaikka olisi mennyt jonkun kanssa tilanne painiksi. Se voi voimantunnossa karata homma käsistä.

Jos et ole vielä ehtinyt Kirjamessuille, mene ihmeessä käymään! Ota reppu mukaan, niin on helpompaa viedä ostot mukaan kotiin. Siis kirjat ja oululaiset ohrarieskat. Ne on vaan molemmat niin hyviä!





PS. Ja senhän muistat tietenkin, että No jopas sattui! - Hupinovelleja löytyy painettuna tai e-kirjana useimmista nettikirjakaupoista. Ja lainattavaksi Helsingin ja Savonlinnan kaupunginkirjastoista, useista Lapin kirjastoista ja e-kirjana mm. Malmön kaupunginkirjastosta. Eli jos satut liikkumaan noilla huudeilla, niin käy lainaamassa! Tai ole rohkea ja tilaa omaksesi netistä, esim. Booky.fi:stä (klikkaa em. linkkiä!)!
 

 

 

On kiva olla parantunut!

Nyt se sitten loppui! Mikä loppui? Kohta puolitoista kuukautta jatkuneet päivittäiset käynnit terveyskeskuksessa. Se alkaa nimittäin tuo käsivarren reikä olla parantunut eli ummessa. Jäljellä on enää pari milliä syvä haava, joka parantuu laastarin alla jo itsestään reilussa viikossa.

Kyllä sain hyvää hoitoa! Niin hyvää, että tekisi mieli kaivaa heinäseiväs esiin ja tehdä käsivarteen uusi reikä. Mutta siitä saattaisi olla toisella kertaa enemmän käytännön harmia kuin tuosta parantumaisillaan olevasta. Oli se hoito niin osaavaa ja tehokasta! Tuli aivan luopumisen tuska mieleen. Päivittäisistä hoitotuokioista tuli lähes odottamani tapahtuma. Olihan se tietenkin aika paljon jonkin asteen kidutusta, mutta siihenkin tottui. Kumma kyllä! Prosessi sujui osaavien käsien toimesta rutinoituneella ja hellällä kädellä.

Vaikka tuosta hoitojaksosta jäi kohtalaisen hyvät kokemukset, ei terveyskeskukseen mielellään menisi hoitoa saamaan. Sehän tarkoittaa silloin, että jotain on terveydessä vialla. Pahoin vaan pelkään, että tulevat vanhusvuodet aiheuttavat aina vaan enemmän erilaisia kremppoja ja tarvetta käynteihin. Nyt kuitenkin tiedän, että siellä on pätevää, mukavaa, helläkätistä apua saatavilla.

Sydämelliset kiitokseni Laakson terveyskeskukseen vakiohoitajalleni M:lle, tuuraaja A:lle, naapurihuoneen tohtorille, Haartmanin päivystyksen haavahoitajille ja koko iloiselle, osaavalle hoitojoukolle! Lupaan jatkossa olla varovaisempi. Ainakin yritän!

Tuleeko vai meneekö muisti?

Se on aika pirullista, kun muisti alkaa tökkiä! Jotenkin sitä kuvitteli, että eihän se meikäläinen joudu tuohon pinhuusiin. Mutta totuus tuntuu olevan aivan toisenlainen.

Takana ovat nippelitiedon mestaripäivät. Useiden tietosanakirjasarjojen ja muutaman kirjaston lukeminen tuntuu nyt menneen hukkaan. Takana ovat ne päivät, jolloin Viisasten kerhon sekä Tuplan ja kuitin kysymyksiin napsahtelivat vastaukset kuin hyllyltä. Haluatko miljonääriksi on mielenkiintoinen ohjelma. Haluaisin tietenkin, mutta muistin ohella tepposet tekevät urheilu- ja nuorisomusiikin kysymykset. En taida enää osallistua mihinkään, missä kysellään jotain tietoasioita.

Jotenkin ollaan siinä vaiheessa, että on ehkä syytä huolestua, kun pitää kurkistaa käytävästä postiluukusta naapurin sukunimi. Toisaalta ei olla oltu naapureita vasta kuin vajaat 15 vuotta. Ja naapurihan kuitenkin muuttaa jossain vaiheessa ja asuntoon tulee uusi asukas, jolla on toinen nimi, varmaan vielä hankalampi. Joten hukkaanhan tuo opettelu menisi kuitenkin. 

Pahimpia asioita on kuitenkin tuttujen laulajien ja näyttelijöiden nimien unohtaminen. Sinä päivänä on piru merrassa, kun unohdan Olavi Virran nimen tai vielä pahempi etten tunnista hänen lauluääntään. Jos sattuu Tauno Palon ja Ansa Ikosen nimi olemaan hukassa, ei ole lähellekään niin paha kuin tuo Ola-juttu. Ja Aku Korhosen nimeä ei kestä tietenkään unohtaa koskaan. Jopi Rinne on jo siinä rajoilla. Jospa vaikka vielä hetken muistaisi ulkolaisista John Waynen, Marilyn Monroen, Clark Gablen, Frank Sinatran ja vastaavat nimet. Ja tietenkin tärkeä on muistaa kapteenit Kirk ja Picard. Vähemmän tunnetut julkkikset olenkin jo unohtanut. Elviksestäkään ei ole niin väliä, kun lauloi ryskämusiikkia, mutta Bing Crosby on tärkeä.

Autoa huoltoon viedessä on tullut hieman hankaluuksia, kun en enää muista enkä opikaan autoni rekisterinumeroa. Mutta puolustuksekseni tuon julki, että se on aika hankala muistettavaksi. Ei ole ABC-123 tai vastaava. Ei ole nollia eikä sananalkuja tai lyhenteitä. Eihän sitä silloin voi muistaa. PIN-koodit ja tunnusluvut kuuluvat pirullisimpaan joukkoon muistettavia asioita. 

Viime aikoina on puhelin jäänyt usein kotiin, kun olen lähtenyt ulkoilemaan. Ikäni olen paasannut tuttaville, kun eivät vastaa puhelimeen, että sen on oltava aina käsillä. En paasaa enää! Kunpa vaan vielä muistaisin tulla oikeaan osoitteeseen.

Mistä minun pitikään nyt kirjoittaa? Ja millä? Sen vielä muistan, että keväällä kirjoitin kirjan ”No jopas sattui! - Hupinovelleja”. Olen jopa lukenut sen itsekin! En muista siitä paljon mitään, kun uutta jo pukkaa ensi vuonna.

Iltaista Stadia

Syystoimia ja vähän kesäkin

Olihan se lopultakin pakko lähteä laittamaan mökki talviteloille. Olisi sinne menty jo hieman aikaisemminkin, sillä reilu kuukausi aiemmin oli tarkoitus ainoastaan pistäytyä asioilla kotona Stadissa. Mutta! Sattui se ryökäleen heinäseiväs lävistämään käsivarren hauiksen vierestä. Sitä reikää on nyt hoidettu reilu kuukausi ja ollaan pikkuhiljaa loppusuoralla. Reikä on nyt umpeutumassa. Kyllä osoitan jälleen suuret kiitokseni suomalaiselle terveydenhoidolle ja erityisesti Miralle, joka on sitkeästi hoitanut yli kaksi viikkoa päivittäin ja sitten joka toinen päivä haavaani. Ja voitolla ollaan!

Siis mökille tultiin ja pihat olivat suorastaan siivottomassa kunnossa. Parin viikon takaiset myrskyt eivät olleet tehneet onneksi vaurioita, paitsi mäntyjen neulasia ja koivujen lehtiä oli pihat täynnä. Tein parina päivänä kaupunkilaisen tavalla lehtipuhaltimella töitä. Piha on sen verran epätasainen ja kauniisti sammalikolla, ettei siiehn ole syytä mennä haravan kanssa riehumaan. Puhallin on paras. Kärräsin neulasia ja neulasia parikymmentä kottikärryllistä ja lisänä muutaman pressullisen takametsään.

Seuraavana aamuna olikin sama homma edessä. Aamusella puhallellut järvituuli oli hoitanut pihan uudelleen puhallettavaan kuntoon. Luovutin! Ei jaksa väsynyt, vanha, käsikipuinen pappa enää riehua saman asian äärellä moniaita päiviä. Mutta onneksi säänhaltija oli hommassa mukana, aurinko porotti ja lämpö oli +20C. Ei ole tuommoinen keli paha pihapuuhiin.

Oliko kesä muuten hyvä? Ei ollut näin syksymielessä. Ranta on täynnä edellisen talven jäiden rantaan ajamia kaisloja, joita oli turha yrittää polttaa kesähelteellä. Olivat kasoissa puiden alla rantapenkan luona. Mutta nyt on Saimaan vesi paennut Venäjän suuntaan ja rannalla on tilaa poltella niitä. Illalla kaivelin tulitikut esiin ja täräytin kaislakasat tuleen. Tuuli ei puhaltanut puiden eikä pystyssä olevan kuivan kaislikon suuntaan. Silloin ei olisi ollut enää kenelläkään mukavaa. Ainakaan minulla ja palokunnalla! Mutta ei olisi ollut naapurimökin isännälläkään, kun sai koko mökkitontin täyteen paksua mustaa savua.

No sitten lisää kesästä! Minulla on ollut kohta parikymmentä vuotta rannassa nuotiopaikka, jossa on tarkoitus käristellä tikussa makkaraa. Ei ole paljon käristelty! Viimeksi muistelen sitä tehdyn 6 vuotta sitten ja sitä ennen ehkä 4 vuotta aiemmin. Veden korkeus vaihtelee joka vuosi sen verran, että nuotion kivet sortuvat aina jossain vaiheessa. Mutta kasaan varulta nuotiopaikan joka kevät käyttökuntoon, jos vaikka joku haluaisi paistella siinä joskus jotakin. Ei ole toistaiseksi erityisemmin halunnut.

No sitten tuo uiminen! Olen ottanut tavakseni uida säännöllisesti. Rantamme on erittäin mukavaa sileää ja hiekkapohjaista. Lisäksi se syvenee hitaasti, joten se on turvallinen lapsillekin. Uimasyvyyteen pitää kävellä vedessä noin 50 metriä. Edellisen kerran pieniä lapsia oli rannassa uimassa noin 3 vuotta sitten. Itse uin jo 20 vuotta omistamassamme rannassa noin 16 vuotta sitten ja seuraavan kerran 6 vuotta sitten. Eli olen ottanut tavakseni uida säännöllisesti 10 vuoden välein. Uiminen on oikein mukavaa puuhaa, mutta liikaa ei sovi vanhan ihmisen järvessä rypeä. Saattaa nahka mennä ruttuun! Sitä riskiä en voi enää ottaa. Yritän pitää ihoni muutenkin sileänä lihomalla sopivasti, että sopisin nahkaani.

Aurinkoista syksyä kaikille luontoihmisille!

PS. Olisin laittanut juttuun kuviakin, mutta en osaa lisätä niitä iPadilla kirjoitettuun juttuuni. Pitänee mennä Enterin opastukseen kysymään neuvoa! Kyllä siellä osataan nuo jutut!

PPS vai onko se PSS.

No oli kumpi hyväänsä, lisäsin tuohon alas yhden kuvan elokuun iltaruskosta. Syksyn kuvia en kehdannut laittaa, kun tuossa rannassa on kaikki niin ruskeaa, keltaista ja harmaata, eikä edes niitä kauneimpia sävyjä.

Tilaa tavaraa - arvaa minne menee?

Kyllä olen aina silloin tällöin tilannut tavaraa netin kautta. Ja sehän toimii aivan mainiosti! Tavara on aina tullut, milloin minnekin. Useinmiten aivan eri paikkaan, minne sitä odotin. Kerronpa muutaman tapauksen parin viime vuoden ajalta. Mainitsen ensin asuvani Helsingin Pikku-Huopalahdessa.

1. Tilasin pikkuyrityksen nimissä työvälineen. Se meni Pitäjänmäkeen yrityspostiin. En tykännyt!

2. Tilasin omissa nimissäni Saksasta tietokoneen osia. Paketti tuli jonkun kansainvälisen kuljetusyrityksen toimesta keskellä Haagaa sijaitsevaan R-Kioskiin. En tykännyt!

3. Tilasin vaatteita ulkomailta. Paketti tuli toisen kansainvälisen kuljetusyrityksen noutopisteeseen omalle kotikadulleni. En tykännyt ja osittain tykkäsin vähän, kun oli lähellä!

4. Tilasin sokerimittarin liuskoja mökille Savonlinnaan ja maksoin toimituksesta mökkipaikkakunnalle postin noutolokeroon. Paketti tuli Helsinkiin kotini lähellä olevan kaupan lokeroon. En todellakaan tykännyt - suorastaan harmitti (ei tunnetta voi oikeasti julkaista, mutta se on ruma sana tai useampia)!

5. Tilasin sokeripiikityskynän piikkejä. Tarkastin tilatessani toimitusosoitteen kodin vieressä olevan kaupan noutolokeroon. Ei tullut sinne! Tuli seuraavaan postiin. Oli ollut kuulemma lokerot toivomassani osoitteessa täynnä. En tykännyt vaan olin vielä enemmän edellisen kohdan kiellettyä ilmaisua! Lisäksi hain kävellen ja alkoi sataa - kastuin!

Kyllä en enää tiedä uskallanko tilata ikinä mitään? Kun ei sitä tiedä, mistä paketin lopulta löytää. Jos se menee vaikka Pohjoisnavalle! Millä minä sen sieltä noudan ja kenelle siellä näytetään hakiessa henkkarit? En kyllä enää tykkää oikein mistään! Paitsi Ullan Pakarin Kaurajuntasta.

Tv-ohjelmat ja mieli muuttuu

Kyllä heti tunnustan olevani melkoisesti koukussa telkkariin ja sen ohjelmiin. Tuo kiinnostus alkoi jo 50-luvun lopulla, kun Ruotsin lähetykset näkyivät satunnaisesti kotikylälleni Oulun eteläpuolella. Kylässä oli yksi telkkari, jota melkoinen joukko kylaläisiä kokoontui iltaisin katsomaan. Ruudusta näkyi pääasiassa lumisadetta, jota asuinseudullani näkyi talvisin ulkonakin aivan riittävästi. Mutta siellä sitä vaan istutiin ja oltiin onnellisia, jos ruudussa vilahti sekuntien murto-osaksi jotain muutakin. Se viritti aina mielikuvitusten sävyttämän, kiivaan keskustelun näkymän mahdollisista tapahtumista.

Kun sitten pohjoisessakin alkoivat tv-lähetykset näkyä, kuluivat illat tv:n ääressä. Ensimmäisiä ohjelmia katsottiin ainoalta näkyvältä kanavalta. Tuolloin ei osannut kuvitella edes pienessä mielessä mahdollisuutta useampiin kanaviin, saati värilähetyksiin. Illat tuijotettiin Mustaa oria tai Rin Tin Tiniä. Ja sitten 60-luvulla tulivat musiikkiohjelmat, joissa usein esiintyi suuret orkesterit. Urheiluohjelmien tulo televisioon keräsi aina isommat joukon tv:n ääreen.

Työelämä häiritsi tv:n katsomistani sitten kymmenet vuodet, mutta eläköitymisen jälkeen innostus puhkesi uudelleen. Erilaiset tallennuslaitteet ilmestyivät myös meidän telkkarimme alle tai viereen. Laitteiden tekninen kehittyminen ja kapasiteetin kasvu teettivät matkoja laitekauppoihin. Ensin tallennettiin VHS-kaseteille ja sitten kovalevyille. Mutta suurin autuus koitti, kun perustettiin Elisa Viihde ja eksyin sen äärelle. Se toi mahdollisuuden tallentaa ohjelmia lähes rajattomasti.

Nyt on television laaja tarjonta pakottanut minutkin etsimään mieleisiä ohjelmalajeja. Kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi katsoa. Edelleenkin tallennan lähes kaikki matkan varrella itseäni kiinnostaneet aiheet ja ohjelmat, mutta välillä on tallennettuja ohjelmia pakko poistaakin katsomatta. Jossain vaiheessa olin tallentanut lähes 400 elokuvaa, ja televisiosta pukkasi kaiken aikaa uutta. Viime vuosina lähetyssysteemien muutosten myötä samat elokuvat tulevat uudestaan ja uudestaan. Tallentamista ei enää tarvitsisi, mutta tallennan kuitenkin varulta ja sitten välillä poistelen niitä katsomatta.

Nyt malttamattomana seniorina ei tahdo jaksaa enää keskittyä kokonaisen elokuvan maailmaan, vaan tv-sarjat ovat mielenkiintoisempia. Aiemmin en ollut juurikaan kiinnostunut uutis- tai ajankohtaislähetyksistä, mutta nyt sekin asia on muuttunut. Nykyisestä tarjonnasta olen eniten kiinnostunut Pohjoismaisista tv-sarjoista ja elokuvista sekä suomalaisista rikossarjoista. Onhan niitä muitakin kiinnostavia ohjelmia, mutta kun tarjonta on niin laajaa. Tietokilpailut oavt toki kiinnostava laji myös. Moni hyvä ohjelma jää kuitenkin katsomatta tarjonnan runsauden takia.

Mutta Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelma on ehdottomasti katsottava. Ensimmäinen jakso oli yllätyksellinen osaamisten osalta. Nyt on pakko seurata, kuka siellä oikeasti osaa tanssia. Kuka osaa vakiot, kuka osaa lattarit ja kuka osaa molemmat? Siinäpä kysymys!

Ja eikun telkkari taas auki!

Kyllä se joskus palkitseekin!

Olen tuossa kesän aikana kirjoitellut harmituksen aiheistani. Otin jyrkästi kantaa mm. Olavinlinnan musikaalikonsertin kanssakatsojasta. Se melkein kolmemetrinen korsto peittämässä lavanäkymääni ei enää oikeastaan vaivaa mieltäni. Pitihän hänenkin istua jossain. Sen verran kuitenkin totean, että olisihan hänen paikkansa voinut olla vaikka kolme paikkaa meistä vasemmalle.

Sekään ei hirveästi harmita, että putosin tikkailta varaston seinää vasten olevien heinäseipäitten päälle ja yksi seiväs teki reiän oikeaan käsivarteeni ohittaen taidokkaasti tärkeät verisuonet ja lihakset. Mutta kohtalaisen kokoinen reikä tuli kunnioitettavan (kirjoittajan huom!) kokoisen hauikseni viereen. Tuon tapahtuman myötä olen saanut uuden ystävän terveyskeskuksesta. Käyn hänen luonaan tulevien, useiden viikkojen ajan lähes päivittäin. En viitsi kertoa tarkemmin tuon ystävyyssuhteemme sadistisista piirteistä.

Nuo harmilliset asiat jäivät kuitenkin tänä iltana taka-alalle. Olin pari kuukautta aiemmin ostanut liput kitaravirtuoosi Olli Soikkelin konserttiin Savoy-teatteriin. Lavalle kiipesi trio, joka koostui kolmesta uskomattoman taitavasta muusikosta. Suomen Nurmeksen lahja maailman kitaramusiikille ja erityisesti Django Reinhardtin musiikin suuri tulkitsija Olli Soikkeli uskomattoman nopeine sormineen taikoi ilmoille virtuoosimaisen äänimaailman. Flyygelin koskettimille antoi lentävän vauhdin Grammy-voittaja,  Jyväskylän kosketintaituri Marian Petrescu. Näiden kahden maailman musiikkiestraadeja valloittaneen taiturin tukena soitti taidokkaasti bassoa turkulainen Teemu Åkerlund.

Olen ihaillut Olli Soikkelia jo usean vuoden ajan. Youtuben kautta olen kuunnellut hänen taidokasta soitantaansa. Hänen musiikkinsa myötä löysin myös gipsy swingin maailman. Illan konsertti ei sisältänyt tuota lajia kuin yhden biisin verran, mutta muutoin soitannan tempo oli liki sama ja jazztrion meininki todella mukaansa tempaavaa. Nyt voisi jättää jopa ensiyön särkypillerinkin ottamatta.

Niin, että hyvää kannattaa joskus odottaa vaikka pienoisten kärsimystenkin kautta! Siitä huolimatta olkaa varovaisia heinäseipäitten lähellä ja käykää konserteissa vaikka ilman kärsimyksiäkin.

PS. Haluan vielä mainita toisenkin positiivisen asian. Sain Viking-lotossa voiton elokuun lopulla. Uskon, että olette kateellisia! Voitin porukkapleissä kokonaiset viisikymmentä senttiä. Sijoitin voittoni parkkimittariin. Siis en ostanut mittaria, vaan ostin pysäköintiaikaa koko rahalla.