/>/> VANHUS STADISSA: Tv-ohjelmat ja mieli muuttuu

perjantai 28. syyskuuta 2018

Tv-ohjelmat ja mieli muuttuu

Kyllä heti tunnustan olevani melkoisesti koukussa telkkariin ja sen ohjelmiin. Tuo kiinnostus alkoi jo 50-luvun lopulla, kun Ruotsin lähetykset näkyivät satunnaisesti kotikylälleni Oulun eteläpuolella. Kylässä oli yksi telkkari, jota melkoinen joukko kylaläisiä kokoontui iltaisin katsomaan. Ruudusta näkyi pääasiassa lumisadetta, jota asuinseudullani näkyi talvisin ulkonakin aivan riittävästi. Mutta siellä sitä vaan istutiin ja oltiin onnellisia, jos ruudussa vilahti sekuntien murto-osaksi jotain muutakin. Se viritti aina mielikuvitusten sävyttämän, kiivaan keskustelun näkymän mahdollisista tapahtumista.

Kun sitten pohjoisessakin alkoivat tv-lähetykset näkyä, kuluivat illat tv:n ääressä. Ensimmäisiä ohjelmia katsottiin ainoalta näkyvältä kanavalta. Tuolloin ei osannut kuvitella edes pienessä mielessä mahdollisuutta useampiin kanaviin, saati värilähetyksiin. Illat tuijotettiin Mustaa oria tai Rin Tin Tiniä. Ja sitten 60-luvulla tulivat musiikkiohjelmat, joissa usein esiintyi suuret orkesterit. Urheiluohjelmien tulo televisioon keräsi aina isommat joukon tv:n ääreen.

Työelämä häiritsi tv:n katsomistani sitten kymmenet vuodet, mutta eläköitymisen jälkeen innostus puhkesi uudelleen. Erilaiset tallennuslaitteet ilmestyivät myös meidän telkkarimme alle tai viereen. Laitteiden tekninen kehittyminen ja kapasiteetin kasvu teettivät matkoja laitekauppoihin. Ensin tallennettiin VHS-kaseteille ja sitten kovalevyille. Mutta suurin autuus koitti, kun perustettiin Elisa Viihde ja eksyin sen äärelle. Se toi mahdollisuuden tallentaa ohjelmia lähes rajattomasti.

Nyt on television laaja tarjonta pakottanut minutkin etsimään mieleisiä ohjelmalajeja. Kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi katsoa. Edelleenkin tallennan lähes kaikki matkan varrella itseäni kiinnostaneet aiheet ja ohjelmat, mutta välillä on tallennettuja ohjelmia pakko poistaakin katsomatta. Jossain vaiheessa olin tallentanut lähes 400 elokuvaa, ja televisiosta pukkasi kaiken aikaa uutta. Viime vuosina lähetyssysteemien muutosten myötä samat elokuvat tulevat uudestaan ja uudestaan. Tallentamista ei enää tarvitsisi, mutta tallennan kuitenkin varulta ja sitten välillä poistelen niitä katsomatta.

Nyt malttamattomana seniorina ei tahdo jaksaa enää keskittyä kokonaisen elokuvan maailmaan, vaan tv-sarjat ovat mielenkiintoisempia. Aiemmin en ollut juurikaan kiinnostunut uutis- tai ajankohtaislähetyksistä, mutta nyt sekin asia on muuttunut. Nykyisestä tarjonnasta olen eniten kiinnostunut Pohjoismaisista tv-sarjoista ja elokuvista sekä suomalaisista rikossarjoista. Onhan niitä muitakin kiinnostavia ohjelmia, mutta kun tarjonta on niin laajaa. Tietokilpailut oavt toki kiinnostava laji myös. Moni hyvä ohjelma jää kuitenkin katsomatta tarjonnan runsauden takia.

Mutta Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelma on ehdottomasti katsottava. Ensimmäinen jakso oli yllätyksellinen osaamisten osalta. Nyt on pakko seurata, kuka siellä oikeasti osaa tanssia. Kuka osaa vakiot, kuka osaa lattarit ja kuka osaa molemmat? Siinäpä kysymys!

Ja eikun telkkari taas auki!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti