Kun kaikki hiipuu

Mitäs nyt pitäisi tehdä, kun joka asiassa on meneillään hiipumisen meininki?

Autokin ilmoittelee, että akun varaustila on alhainen. Kyllähän minä tarvitsen tähän taudin heikentämään kuntooni tukea. En olisi kuitenkaan uskonut, että autonikin on havainnut heikon oloni. Olen aina kuvitellut, että ihmiset tukevat toisiaan vaikeuksia kohdatessa, mutta että autokin! Mutta onhan tuo toki avaruusajan uusi tapa tukea omistajaansa.

Liikuntani on parin ehkä kolmen viimeisen vuoden tukeutunut paljolti polkupyöräilyyn. Mutta kun siinäkin hommassa jaksaminen on hiipunut vähitellen. Kaupunkipyörät toivat siihen hieman helpotusta. Pyörän voi ottaa matkan varrella olevasta telineestä ja jättää vastaavasti pois ja hypätä raitiovaunuun, kun ei jaksa enää vintata. Siitä vintaamisestakin on nimittäin tullut melko raskasta puuhaa.

Sitten esitti Vallila-ministeriön Berneri, että sähköpyörän ostamiseen annettaisiin tukea oikein verorahoista. Mutta mitä kittiä kans? Se opposition uusilla autoilla ajava porukka kaatoi koko hankkeen. Ei saanut niukkatuloinen eläkeläinen tukea edes sähköiseen polkemiseen. Sitä on vaan vintattava omalla vanhalla pyörällä ja pelättävä sen varastamista keskikaupungin telineestä. Toinen vaihtoehto on ottaa keltainen citypyörä takamuksensa alle ja vintata sillä niin pitkään kuin jaksaa ja loppumatka jatkaa ratikalla.

Kaikki tuntuu hiipuvan, eikä vähiten lihakset! En taas tykkää!