Pinterest - melkoinen tietopankki

Kaikkihan tietävät esim. Facebookin ja Instagramin tai on ainakin kuullut niistä. Vähemmän tuttu palvelu on varmaan Pinterest, joka sekin on sosiaalisen median joukkoon lukeutuva palvelu.

Pinterestissa kootaan kuvia ja omia kiinnostuksen kohteita kokoelmiksi, PIN-tauluiksi. Sinne voi koota omia aiheenmukaisia tauluja, tallentaa niihin toisten käyttäjien tauluista haluamiasi kuvia tai tietoja.

Pinterestin käyttö aloitetaan avaamalla netissä sivu pinterest.com. Sivuston keskellä avautuu ruutu, jossa lukee Hanki tili.

Klikkaa siitä ja täytä pyydetyt tiedot, kuten sähköpostiosoitteesi ja uusi salasana palvelulle (Muista ettet käytä muualla käyttämääsi salasanaa ja että uusi salasana on riittävän turvallinen!). Lisäksi sinulta kysytään kiinnostuksen aiheita. Kun olet täyttänyt nuo kohdat, käy vielä sähköpostissasi vahvistamassa Pinterest-tilin avaaminen. Ja sen jälkeen voit alkaa käyttämään sovellusta luomalla omia PIN-tauluja ja etsimällä sinua kiinnostavia tietoja.

Pinterestiä voit käyttää sekä tietokoneessa pinterest.com-sivulla tai älylaitteeseen lataamallasi Pinterest-sovelluksella. Laitteesta riippuen sovelluksen käyttöön tarvittavat haut sijaitsevat näytöllä hieman eri paikoissa. Esim. iPadilla ovat hakutoiminnot näytön alaosassa, soikeassa kehyksessä neljän ”näppäimen” takana.

Omiin PIN-tauluihin voit kerätä taululle nimeämäsi aiheen mukaisia kuvia hakutoiminnoista tai muiden käyttäjien tauluista. Toiminto tapahtuu tallenna-painikkeella haluamasi tiedon ollessa näytöllä avoimena.

Kuvassa näkyy muutama oma tauluni

Sovellus tunnistaa kiinnostuksen kohteesi ja selaustesi perusteella tutkimasi aiheet, ja lähettää usein sähköpostiisi ehdotuksia niihin liittyen. Samoin saat sähköpostiisi tiedon, kun joku muu käyttäjä tallentaa jotain sisältöä sinun tauluistasi.

Tässä ilmoitus taulustani tallennetusta tiedosta

Pinterestista voi etsiä tietoa, neuvoja, oppia, ohjeita, kuvia, toimintoja, aivan mitä vaan, mikä sinua kiinnostaa, askarruttaa, mietityttää tai mihin tarvitset apua.

Pinterestin käytön voi oppia parhaiten selaamalla ja "surffaamalla" sovelluksen syövereissä. Katsottavaa ja tutkittavaa sieltä löytyy pilvin pimein. Sovelluksen käyttömahdollisuudet paranevat, jos teet hakuja esim. englanniksi. Käsittääkseni sovellus myös kääntää taulujen tietoja muillekin kielille, sillä olen huomannut, että omia taulujani ja niiden sisältöjä ovat tallentaneet myös ulkomaiset käyttäjät. Samoin ehdotuksia tauluihini tulee minulle ympäri maailman.

Haku sanalla "puutarha" antaa yksilöityjä aiheita tai käyttäjien tauluja

Olen itse käyttänyt Pinterestiä pääasiassa iPadilla, mutta myös läppärillä. Olen mökillä touhutessani hakenut sovelluksesta paljon erilaisia rakentamiseen, remontointiin ja askarteluun liittyviä vinkkejä. ”Pahoihin” selausaiheisiin kuuluvat eläinkuvat ja videot, sillä niihin jää koukkuun ja kaikki muut hommat jää tekemättä niitä selaillessa.

Eläinkuvat ja -aiheet ovat parasta katsottavaa

Jos Pinterestissä on paljon hyvää, niin aina löytyy jotain ei niin hyvää! Ärsyynnyn välillä sähköpostiin jatkuvasti putkahteleviin aihe-ehdotuksiin. Tahdon tuskastua noihin jatkuviin viesteihin. Mutta kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen Pinterestistä löytämiini tietoihin ja neuvoihin omien harrastuksieni suhteen.

Seuraavassa muutamia kuvakaappauksia esimerkkisivuilta:

Omia taulujani ovat: Työmenetelmät, Pöytä, Harmonica, Työkalut ja -paja, Ukulele, Hylly, Terveys, Näpräystä, Writing, Rantaraput, Eläimiä, Puutarha, Reseptit, Istuin, Nettiohjeita, Wood cart, Nuotiopaikat, Hauskoja, Tv-sarjat, Ulkoilma, Vanha lauta, Apple ohjeita, jne.

Voit itse antaa tauluillesi nimen ja kerätä tauluusi tietoja, kuvia, osoitteita aivan mielesi mukaan.

Etsi, tutki, kaivele ja tee omat taulusi Pinterestiin!

Senioriblogeja - löytyykö lisää?

Viimeisimmän postaukseni kommentteihin kirjoitti toiveensa Seniorin silmin-bloggari.
 

Hänen bloginsa viimeisin postaus sisältää toiveen senioriblogien löytämiseksi. Kun painaa tirskautat tuolta ensimmäisen lauseen Seniorin silmin-sanoja (ovat merkityt vähän eri värilläkin), pääset lukemaan hänen blogiaan. 

Erityisesti pari viimeksi kulunutta kuukautta ovat naulanneet niin seniorit kuin lähes kaikki muutkin koteihinsa. Siinä ovat teikäläiset ja meikäläiset joutuneet miettimään elämänsä uuteen kuosiin. Mutta ihminenhän on kekseliäs eläin ja löytää kevyesti itselleen puuhaa. 

Kotitekemisistä lukeminen on senioreille tv:n ohella yksi suosituimpia harrastuksia. Mielenkiintoisimpiin lukupuuhiin kuuluu mm. blogien seuraaminen. Onhan niitä tekemisiä harrastuspuolella paljon muitakin, enkä väheksy niitäkään. Kyllä käsityöt, palapelit, nettipalaverit ja moni muukin puuha käy harrastuksesta ja tekemisestä. Jos olisin mökillä, niin lisäisin ehdottomasti puuhalistaan puutyöt, mutta kun en nyt vielä ole.

Itse kuitenkin äärimmäisen ryhtymisinnottomana keskityn kotioloissa ensimmäisenä mainitsemiini. Välillä toki rämpytän ukulelea epävireisesti aina siihen asti, kun alakerran naapuri tasoittelee kattoaan harjanvarrella. En edes ryhdy tässä kirjoittamaan mitään ruuanlaitosta, siivoamisesta jne. Ne on enemmänkin hengensäilyttämiskeinoja, kuin varsinaisia harrastuksia. 

Mainitsemani Seniorin silmin-blogin kirjoittaja pyytää ilmoittamaan senioriblogeja. Hänen tavoitteenaan on koota kaikkien senioreiden ja muidenkin iloksi niistä luettelo nimikkeen Senioriblogit alle.

Laittakaa nyt nystyrät, ne harmaat siellä tukan alla, töihin ja ilmoittakaa joko minulle tämän postaukseni kommentteihin tietämänne senioriblogit tai vaihtoehtoisesti, lähettäkää viestinne suoraan seuraavaan sähköpostiosoitteeseen seniorinsilmin(at)gmail.com.

Niin ja käykää ehdottomasti lukemassa Seniorin silmin-blogin hienoja postauksia! 

Osoite on seniorinsilmin.net.

Sääksi eli kalasääski jälleen Luontolivessä!

Nyt piti hurauttaa postaus kaikille luonnosta pitäville. WWF Luontolive seuraa tänäkin vuonna sääksiparin elämää Savonlinnan lähellä Saimaalla. Luontokuvaaja Juha Taskinen on saanut luvan asentaa sääksen pesälle kameran, jonka kautta voimme seurata pesän tapahtumia.

Aloin itse seurata reaaliaikaista kuvaa muutama päivä sitten ja havaitsin, että pesän rakennuspuuha on nyt meneillään. Yhtenä päivänä oli naarassääksellä melkoinen kalanvonkale syötävänään. Pesä sijaitsee korkealla puunlatvassa. Taustalla näkyvällä vesialueella sääksi kalastaa ruokansa.

Jossain vaiheessa ilmestyy pesään munat, alkaa hautominen ja sitten saakin seurata poikasten touhuja.

Seuraavaa linkkiä klikkaamalla pääsette seuraamaan tapahtumia

Luontolive Sääksi

Klikkaa kuvan keskellä olevaa nuolta, niin livekuva käynnistyy. Jos tuo linkki ei avaudu, niin sen osoite on https://luontolive.wwf.fi/kalasaaski/

Halutessasi lisätietoja sääksistä ja niiden elämästä, löydät lisätietoa mm. Wikipediasta. Klikkaa seuraavaa, niin pääset sinne SÄÄKSI WIKIPEDIASSA

Seuraamalla näkyvillemme tuotua lintujen elämää, pääset ohjelmaan, joka saattaa koukuttaa ja joka hakkaa parhaatkin tv-ohjelmat!

Pariskunta paikalla

Rakennuspuuhissa taitaa olla tapetointi mielessä

Ukulelen taipaletta ja ensikonsertti

Kuten ehkä muistatte, olen muutaman kerran purkanut turhautumistani ja kerännyt intoa ukulelen opiskeluun. No lopulta helmikuussa tapahtui tuo odottamani kurssin aloitus, joka tökkäsi melko pian ensin hiihtolomiin ja sitten koronataukoon. Lopulta kurssi kuitenkin jatkui nettiopetuksena kahtena iltana ja kolmatta iltaa ei sitten tullutkaan. Tai saimmehan me sitten katsoa netistä opettajan soittamana muutaman yksinkertaisen kappaleen, ja sitten pienten mutkien jälkeen saimme myös niihin nuotitkin.Veikkaan, että opettaja huokaisi helpotuksesta päästessään minun epävireisistä, nuotin vierestä soittamistani yritelmistä.

No kurssin aikana ja sen jälkeen rimputtelin ukulelen (kavereiden kesken uken) neljää kieltä. Samalla havaitsin vasemman käden sormenpäiden kovettuvan samaa tahtia kuin rannekanavan ahtauma antoi merkkejään. Taisin ravistella vasenta eli sointukättäni enemmän kuin varsinaista rämpytyskättäni. Siinä ei ranne tuskastunut niin paljon, koska sen kanava leikattiin avarammaksi jo vuosikymmen aiemmin.

Soittotekniikan oppimistani häiritsi muutama erillinen juttu: uken 4 kieltä, molemmat kädet, nuottien/sointujen vaikeus, rämpytyksen suunnan ja kertojen valinnan vaikeus, nuottien omituiset varrelliset täplät viivoilla. Kyllästyin myös nopeasti kurssilta saatuihin biiseihin, kuten Puukko Mack, Happy Birthday ja Jouluyö juhlayö. Kaipasin ennen 50-lukua ja vähän jälkeenkin soitettuja ikivihreitä. Läppäri kävi kuumana, kun etsin netistä helppoja kappaleita, joista yksikään ei kuitenkaan osoittautunut minulle helpoksi. Sitkeästi yritin sormien kipeytyessä lisää ja lisää.

Turhautumisen kasvaessa megalomaanisiin sfääreihin (en kyllä tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta kuulostaa aika isolta hankaluudelta) päätin heittäytyä kuvainnollisesti virran vietäväksi, enkä tässä tarkoita Olavi Virran, vaan ottaa rohkealta rokan nenän edestä. Siitä seurasi parhaimpia musiikkiin liittyviä oppejani ja tiedon oivalluksia ukulelen soittajasarallani. Opin, että muusikon ura on ohdakkeinen ja leipä kapea. Ilman laajaa markkinointia ja kunnollista maailmantason promoottoria ei voi menestyä. Konsertointi ei tuo onnea ja menestystä muille, kuin ehkä Cheekille, Madonnalle, Tom Jonesille ja Elvikselle. Pitää saada stadion täyteen ja päästä myymään paljon oheistuotteita. Itselläni ei ole juurikaan oheistuotteita tarjota ellei oravanmökkejä lasketa niihin, mutta yhteys ukuleleen on niillä aika ohkainen.

Päätin kuitenkin polkaista konsertin pystyyn! Ei ollut ennakkomarkkinointia, ei promoottoria, ei kiertuebusseja, ei stadionia oli vain mies ja kitara, eikun ukulele ja nippu nuotteja (joita mies ei ymmärtänyt). Konsertti oli pakko siirtää nettiin vallitsevien rajoitusten vuoksi.

Olin valinnut enteellisesti konsertin nimeksi "Oho, eiku, sori!" Tieto konsertista välitettiin Whatsapp-kutsuna normaalisti musiikkia ymmärtävään kahteen talouteen. Tässä kohtaa kävi kuitenkin samoin kuin monille maailman tähdille, konsertti piti heti siirtää force major-syystä. Yksi kuulija oli lenkillä, eikä voinut liittyä konserttiyleisöön.

Konsertin uusi aika pari päivää myöhemmin sopi onneksi kaikille ja se voitiin toteuttaa whereby.com-palvelun kautta. Olin jo kutsussa ilmoittanut, ettei konsertissa ole tarjoilua, mutta omia eväitä voi nauttia ellei häiritse artistia. Konserttiin kutsutusta yleisöstä pakeni (kahden oven taakse) valitettavasti artistin kanssa samassa taloudessa asuva kotihengetär. Huolimatta kohtuullisen vähäisestä viime hetken yleisökadosta, konsertti voitiin kuitenkin järjestää.

Tilaisuuden ohjelmisto käynnistyi näppäilyosiolla (C major scale) ja jatkui soittoharjoituksella (baroque style minor folia). Varsinainen musiikillinen osuus koostui valituista osioista muutamasta menestyskappaleesta (mm. Blue Moon, Paratiisi, La Vie en Rose, Fly Me to The Moon). Artistin näkökulmasta voin todeta konsertin nimen olleen täysosuma, sillä nimen yksittäiset osat toistuivat lukuisia kertoja soiton yhteydessä.

Konsertin aikana ja etenkin sen päätyttyä, toteutui jokaisen aloittavan artistin pahin pelko. Yleisön reaktiot eivät vastanneet soittajan toiveita. Muutamat väkinäiset aplodit (ei yksiäkään koko kämmenellä) ja levoton liikehdintä konsertin kuluessa, eivät kannustaneet erityisen herkkää artistia. Varsinainen palaute oli yksiselitteinen yleisön jälkireaktioiden jäätyä puuttumaan tyystin. Edes muutama yleisön vastustuksesta huolimatta esitetty encore-kappale eivät hellyttäneet vaativaa yleisöä mihinkään erityisreaktioihin. Yleisö ei myöskään tiedustellut mitään tulevaan ohjelmistoon tai kiertueisiin liittyvää.

Lopputuloksena luulen, että rajojen avautuminen ja mahdollisuus siirtyä mökille, antaa ukulelelle uuden elämän saunan pesässä. Onneksi ostin kunnon mahonkipuisen instrumentin! Sen voin vielä vakuuttaa, että lämpöä se on antanut koko olemassa oloaikansa hiostamalla soittajan kainaloita ja selkää.

Kannustakaa oikeita musiikintekijöitä ja käykää konserteissa!
 

Tai ehkä vielä harkitsen!

Mitenkö se aika nyt kuluu?

Ollessani vielä työelämässä ihmettelin, kun eläkkeelle jääneet valittivat kiireitään. Kun heidät oli lähes poikkeuksetta tavoittanut työssään, niin eläkkeellä ei heitä tavoittanut niin sitten millään. Heillä oli kaikenlaisia harrastuksia ja piti kyläillä ja piti käydä tutustumassa milloin mihinkin. Piti mennä ja tulla ja tehdä ja oli vaan kiirettä ja vaikka mitä.

Itsellä on nykyään hieman samanlainen olo. Kun omalle kohdalle sattui näinä viikkoina melkoisesti joutavaa aikaa kotona vietettäväksi, aika kuluu kuin siivillä. Hyvä, että aamulla kerkiää herätä, kun on jo taas puoliyö ja nukkuma-aika. Päivät katoavat, eikä jää oikein mitään näkyvää jälkeä hereilläolosta.

Päivät täyttävät
- televisio, melkoinen osa uusintoja, joista ei muista, että ovat uusintoja, kun ohjelman nimikään ei kuulosta tutulta, kun katsoo ohjelmaa puoli tuntia, alkaa mieleen palautua edellisen katsomiskerran tapahtumat eli uusintahan se on, sama saksalainen, tanskalainen, norjalainen, islantilainen, englantilainen, jne tai suomalaisen sarjan jonkin vuosia sitten nähdyn uusinta
- netti, ensin on tutkittava selaimeen tallennetuilta sivuilta tautien kehitystilastot, uudet ohjeet, mitä Trumppi on nyt keksinyt ja ketä hän nyt syyttää, Youtubesta on tsekattava muutama kiinnostava video, sähköpostit on luettava ja joihinkin vastattavakin, Tilannehuone ja maanjäristykset on tsekattava
- lehtien lukeminen, Helsingin Sanomat on selattava läpi (diginä), nettiversiot Iltasanomista ja Iltalehdestä on selattava eli pääasiassa niiden eniten luetut jutut, kun muita ei oikein jaksa, parasta on se, ettei urheilua tarvitse seurata, kun sitä ei ole, jos sattuu muu joutava hetki, niin tsekkaan Helmetin eMagz-aikakausilehtiä, paitsi en ole viime viikkoina ehtinyt
- kirjojen lukeminen, Elisa Kirja-sovelluksen vajaat sata lukematonta kirjaa odottaa iPadilla vuoroaan, ainakin 4 kirjaa on kesken, enkä muista yhtään niiden alkusivuista, eli alusta on alettava sitten taas kun...
- ukulele, kurssi loppui ja niin taisi loppua innostuskin, rämpyttelin reilua kymmentä biisiä aamupäivisin ja iltapäivisin, mutta nyt sekin loppui, ilmeisesti formulamainen innostukseni asiaan kuin asiaan, muuttui Zetorimaiseksi harvaiskuiseksi innostukseksi, kunhan saisin koneeni vielä joskus käyntiin
- pääsiäissiivous, kaappien järjestäminen, tuossa pari puuhaa, joille olen äärimmäisen allerginen, olen kuitenkin voimaton ja vailla äänioikeutta, kun noihin puuhiin pitää alkaa
- muutakin on, roskia pitää viedä, kaupassa käväistä henkeä pidellen ja kinttaat kädessä ja kaikenlaista muuta.

Onko tuossa nyt jotain hankalaa? Tekeekö mieli liikkumaan?

- ei ole hankalaa, on samaa mitä muutenkin päivät, ei muista miköä viikonpäivä kulloinkin on menossa, sohva ja tuoli ovat samat, monesti lautanenkin ja kahvikuppi, samaa arkea kuin koko eläkeaika, kiirettä pitelee
- liikunta, se meni vähän hankalaksi, kun joutuu pujottelemaan ruuhkaisilla kaduilla ja poluilla uudenlaisen väenpaljouden vallatessa ulkoilutiet, Seurasaaren sillallakin on lähes aina väkeä niin, paljon, ettei saareen pääsee suojaetäisyyden säilyttämällä muuta kuin uimalla, polkupyöriä sujahtelee joka puolelta ohi ja vastaan, ettei meinaa ehtiä väistellä.

Kunpa vielä päästäisiin täältä City-Suomen karanteenialueelta Ulko-Suomeen mökille ennenkuin kesä hujahtaa ohi ja ollaan taas talvessa! Vaikka eipä tuo Stadin talvi paljon luita rikkonut, eikä lumilapio kulunut huoltoyhtiöllä eikä oma!

Mitähän tässä nyt tekisi seuraavaksi?

 

     Seurasaaren rantamaisemaa

Mitä? Onko talvi tulossa?

Missä ihmeessä se piileksi viimeiset pari kuukautta ja runsaasti viikkoja? Maaliskuu on mennyt talvitavaroita varastoon kantaessa ja entäs nyt sitten?

Ei tunnu auttavan vaikka katsoisi säätiedotusta miltä kanavalta hyvänsä, talvea povaavat kaikki. Jos ei Pekka Pouta olisi telonut itseään, niin uskon, että Pekka lupaisi näille ajoille jo lämpimiä kevätkelejä. Muut sääihmiset yrittävät harhauttaa meitä auringonpaisteella, mutta jos menet ulos, niin pian on parta kuurassa ja pää turrana kylmästä.

Tänä aamuna säätieteilijä kertoi Turussa jo satavan lunta monen viikon jälkeen. Ja saderintama on tulossa meillepäin. En tykkää tuommoisesta! Luulin aina, että Turusta tulee vaan hyviä tyyppejä, kuten missejä, Tamara Lund, Ismo Kallio, Wäino Aaltonen, Mikael Agricola (hyvä tyyppi, kun keksi suomenkielen), Risto Isomäki (tosi hyviä tieteiskirjoja), Ruben Oskar Auervaara, Leena Kaskela, Pete Poskiparta, Tabe Slioor, Riku Niemi, Rafu Ramstedt, Kakka-hätä 77, Eero Väre, Katariina Jagellonica, Kaarina Maununtytär, Heikki Salmela, Eila Peisalo, Jussi Jurkka ja Esko Valtaoja. Onhan niitä vielä pari muutakin, mutta en viitsi luetella kuin nuo edellä olevat 5 merkittävintä. Jethro Rostedtia en viitsi mainita, kun se aina höheltää joka paikassa.

Lunta on kuulemma tulossa tännepäin. Nyt on selkä vääränä alettava taas kantamaan talvikamppeita takaisin tupaan ja siirrettävä keväthepenet piiloon. Oli ne ennen hienoja aikoja, kun ei tarvinnut ottaa talvivaatteita esille enää keväällä muulloin kuin vappuna. Silloin tuli taatusti lunta. Nyt ei taida tulla lunta eikä vappua!

Kävin hetki sitten pihalla haistelemassa tuulia ja heti meinasi jäätyä, sanonko mitkä? En sano, no sanon sittenkin - korvat! Piti hakea äkkiä pipo päähän ja vetää se syvälle korvien yli ja toppatakin huppu vielä päälle. Onko tuommoinen enää laitaa? Aurinko paistaa helottaa kuin juhannuksen jälkeen konsanaan ja sitten kun menet sitä tunnustelemaan, onkin tarjolla pelkkää kylmyyttä. Tunnelma on täsmälleen sama kuin meikäläisellä nuorena kotikylän nuorisoseurantalolla tansseissa. Jäätävää oli!

Muistakaa laittaa kunnon varusteet, jos menette viranomaisten suosittelemalle kävelylenkille! Ja pitääkää etäisyyttä muihin, ja jos kunto antaa periksi, niin tehkääkin kunnon patikkaretki! Silloin jaksaa taas katsoa telkkaria.

Paistaa siellä, mutta petollista on kylmän kanssa!

Meikävanhuksen kokemukset televisiosta

Ruukki, kotikyläni Oulun eteläpuolella ei sijainnut lapsuudessani minkään tiedonkulun valtatien varrella. Paikka oli rautatietä ja paria teollisuuslaitosta, sahaa ja tiilitehdasta lukuunottamatta, hiljainen pieni paikkakunta. Kylän suurimpia iloja oli Siikajoki, jota myöten tukit uivat sahalle ja joka antoi kalaa runsaasti. Aloitin kalastamisen kotirannassa jo alle kouluikäisenä ja usein saaliina oli hauki tai kaksikin. Joskus tarvittiin äidin tai isän apua, kun uistin tarttui sormeen, puuhun, kosken pohjaan tai paidan selkään - aika useinkin.

Mutta telkkaristahan minun piti kertomani. Enollani oli pieni sähköliike kylän keskustassa. Kun televisio aloitti Etelä-Suomessa koelähetykset, päätti hänkin 50-luvun lopulla tuoda kylään pari televisiota. Suomalaisten lähetysten näkyminen Ruukissa oli vielä pitkissä puissa, mutta meille oli suotu edistyksellinen naapurimaa, Ruotsi. Siellä olivat tv-lähetykset jo arkipäivää ja Luulajan lähetysasema kurkotteli jo Suomeenkin ja meidän kotiseuduille.

Toinen tv oli näytillä liikkeen pienessä näyteikkunassa ja toinen liikekumppanin Ilmarin kotona. Kun viesti televisiosta kiiri kyläläisten tietoisuuteen, seisoi liikkeen ikkunan takana pakkasessa hytisevää porukkaa pilvin pimein tuijottamassa mustaa laatikkoa. Kuvaa siinä ei vielä näkynyt. Mutta Ilmari oli virittänyt toisen telkkarin kotiinsa. Siellä riitti iltaisin kuhinaa, kun naapurit, tuttavat ja puolitutut sekä mahdoton määrä meitä kylän kakaroita tunki tupaan ihmettelemään laitetta ja "katsomaan" Ruotsin tv-lähetystä. Kuvassa näkyi 99,9 %:sti pelkkää mustavalkoista lumisadetta. Joskus ruudussa saattoi vilahtaa jotain tummaa, joka sai ihastuneen kohahduksen tuvassa olevassa joukossa. Arvailu mitä siinä näkyi, jatkui yleensä pitkään.

Aika pian 60-luvun alkupuolella ilmestyi telkkari myös meillekin kotiin. Mustavalkoista kuvaa  katseltiin ja pitkään. Melkoisia mönttejähän nuo laitteet pitkään olivat, paitsi pienet kannettavat, joita ilmestyi joskus 60-70-lukujen taitteessa. Minullakin oli Helsinkiin muuttaessani vuonna 1975 semmoinen pieni keltainen muovilaatikkotelkkari. Sen antennia sai jatkuvasti vempata eri suuntiin, että kuvan saisi näkymään. Mutta eipä tuohon aikaan paljon telkkaria joutanut katsomaankaan.

Jossain vaiheessa värit mullistivat telkkarin katsomisen täysin. Olihan se juhlaa, kun esimerkiksi urheilutapahtumat saattoi katsoa värien kanssa. Jääkiekkojoukkueetkin erottuivat toisistaan helposti.

Elettiin jo varmaan pitkällä 2000-lukua, kun meillekin kotiin hankittiin ”taulutelkkari”. Taulu ja taulu, se painoi kuin synti ja oli kuitenkin yli 10 senttiä paksu. Lisäksi sai pelätä ettei se kaatuisi.

Minun muistikuvani tuosta 50-luvun lopun tilanteesta viime vuosiin ovat hieman hatarat, kun työt veivät kaiken ajan. Tuona aikana kuitenkin aina jossain välissä tuli tv-laite uusittua, ei aivan ensimmäisten joukossa, mutta mukana kehityksessä kuitenkin meilläkin kuljettiin.

Nyt meillä onkin kotona ja muuallakin käytettävänä mahdoton määrä tv-laitteita ja laitteita, joilla voi seurata tv-lähetyksiä. Telkkareita on kotonakin pari ja mökillä omansa. Lisäksi parilla puhelimella ja iPadilla pystyy seuraamaan tv-lähetyksiä. Elisa Viihteellä voi tallentaa lähetyksiä ja katsoa haluamanaan aikana millä laitteella tahansa.

Tuli mieleeni tilanne joskus viime vuonna. Enterin opastuksessa joku seniorirouva kysyi, miksi tv:n alareunaan tulee leveä palkki, joka peittää ruudusta miltei kolmanneksen. Olin aivan H Moilasena, enkä tajunnut yhtään mistä oli kysymys. Vastaus selvisi, kun hankin meillekin älytelevision, joka on yhteydessä nettiin. Telkkaria avatessa, avautuu samalla informaatioikkuna, josta voi siirtyä joko haluamaansa palveluun tai erilaisiin asetusvalikkoihin. Ikkuna onneksi sulkeutuu melko pian, mutta on minustakin hieman kiusallinen piirre. Omassa telkkarissamme ei ole vielä vuorovaikutteista viestintää eikä kameraa. Se olisi mullistava ominaisuus.

Eli nykyisin minäkin elän tiedonkulun valtatiellä, aivan keskellä sitä väistellen ylitarjontaa. Kanavia ja palveluita on telkkarissa niin paljon, ettei niitä ehdi kahdella silmällä katsoa.

Tässä toinen kotimme yksilö valmiustilassa