Mutta telkkaristahan minun piti kertomani. Enollani oli pieni sähköliike kylän keskustassa. Kun televisio aloitti Etelä-Suomessa koelähetykset, päätti hänkin 50-luvun lopulla tuoda kylään pari televisiota. Suomalaisten lähetysten näkyminen Ruukissa oli vielä pitkissä puissa, mutta meille oli suotu edistyksellinen naapurimaa, Ruotsi. Siellä olivat tv-lähetykset jo arkipäivää ja Luulajan lähetysasema kurkotteli jo Suomeenkin ja meidän kotiseuduille.
Toinen tv oli näytillä liikkeen pienessä näyteikkunassa ja toinen liikekumppanin Ilmarin kotona. Kun viesti televisiosta kiiri kyläläisten tietoisuuteen, seisoi liikkeen ikkunan takana pakkasessa hytisevää porukkaa pilvin pimein tuijottamassa mustaa laatikkoa. Kuvaa siinä ei vielä näkynyt. Mutta Ilmari oli virittänyt toisen telkkarin kotiinsa. Siellä riitti iltaisin kuhinaa, kun naapurit, tuttavat ja puolitutut sekä mahdoton määrä meitä kylän kakaroita tunki tupaan ihmettelemään laitetta ja "katsomaan" Ruotsin tv-lähetystä. Kuvassa näkyi 99,9 %:sti pelkkää mustavalkoista lumisadetta. Joskus ruudussa saattoi vilahtaa jotain tummaa, joka sai ihastuneen kohahduksen tuvassa olevassa joukossa. Arvailu mitä siinä näkyi, jatkui yleensä pitkään.
Aika pian 60-luvun alkupuolella ilmestyi telkkari myös meillekin kotiin. Mustavalkoista kuvaa katseltiin ja pitkään. Melkoisia mönttejähän nuo laitteet pitkään olivat, paitsi pienet kannettavat, joita ilmestyi joskus 60-70-lukujen taitteessa. Minullakin oli Helsinkiin muuttaessani vuonna 1975 semmoinen pieni keltainen muovilaatikkotelkkari. Sen antennia sai jatkuvasti vempata eri suuntiin, että kuvan saisi näkymään. Mutta eipä tuohon aikaan paljon telkkaria joutanut katsomaankaan.
Jossain vaiheessa värit mullistivat telkkarin katsomisen täysin. Olihan se juhlaa, kun esimerkiksi urheilutapahtumat saattoi katsoa värien kanssa. Jääkiekkojoukkueetkin erottuivat toisistaan helposti.
Elettiin jo varmaan pitkällä 2000-lukua, kun meillekin kotiin hankittiin ”taulutelkkari”. Taulu ja taulu, se painoi kuin synti ja oli kuitenkin yli 10 senttiä paksu. Lisäksi sai pelätä ettei se kaatuisi.
Minun muistikuvani tuosta 50-luvun lopun tilanteesta viime vuosiin ovat hieman hatarat, kun työt veivät kaiken ajan. Tuona aikana kuitenkin aina jossain välissä tuli tv-laite uusittua, ei aivan ensimmäisten joukossa, mutta mukana kehityksessä kuitenkin meilläkin kuljettiin.
Nyt meillä onkin kotona ja muuallakin käytettävänä mahdoton määrä tv-laitteita ja laitteita, joilla voi seurata tv-lähetyksiä. Telkkareita on kotonakin pari ja mökillä omansa. Lisäksi parilla puhelimella ja iPadilla pystyy seuraamaan tv-lähetyksiä. Elisa Viihteellä voi tallentaa lähetyksiä ja katsoa haluamanaan aikana millä laitteella tahansa.
Tuli mieleeni tilanne joskus viime vuonna. Enterin opastuksessa joku seniorirouva kysyi, miksi tv:n alareunaan tulee leveä palkki, joka peittää ruudusta miltei kolmanneksen. Olin aivan H Moilasena, enkä tajunnut yhtään mistä oli kysymys. Vastaus selvisi, kun hankin meillekin älytelevision, joka on yhteydessä nettiin. Telkkaria avatessa, avautuu samalla informaatioikkuna, josta voi siirtyä joko haluamaansa palveluun tai erilaisiin asetusvalikkoihin. Ikkuna onneksi sulkeutuu melko pian, mutta on minustakin hieman kiusallinen piirre. Omassa telkkarissamme ei ole vielä vuorovaikutteista viestintää eikä kameraa. Se olisi mullistava ominaisuus.
Eli nykyisin minäkin elän tiedonkulun valtatiellä, aivan keskellä sitä väistellen ylitarjontaa. Kanavia ja palveluita on telkkarissa niin paljon, ettei niitä ehdi kahdella silmällä katsoa.
 |
| Tässä toinen kotimme yksilö valmiustilassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti