Mitenkö se aika nyt kuluu?

Ollessani vielä työelämässä ihmettelin, kun eläkkeelle jääneet valittivat kiireitään. Kun heidät oli lähes poikkeuksetta tavoittanut työssään, niin eläkkeellä ei heitä tavoittanut niin sitten millään. Heillä oli kaikenlaisia harrastuksia ja piti kyläillä ja piti käydä tutustumassa milloin mihinkin. Piti mennä ja tulla ja tehdä ja oli vaan kiirettä ja vaikka mitä.

Itsellä on nykyään hieman samanlainen olo. Kun omalle kohdalle sattui näinä viikkoina melkoisesti joutavaa aikaa kotona vietettäväksi, aika kuluu kuin siivillä. Hyvä, että aamulla kerkiää herätä, kun on jo taas puoliyö ja nukkuma-aika. Päivät katoavat, eikä jää oikein mitään näkyvää jälkeä hereilläolosta.

Päivät täyttävät
- televisio, melkoinen osa uusintoja, joista ei muista, että ovat uusintoja, kun ohjelman nimikään ei kuulosta tutulta, kun katsoo ohjelmaa puoli tuntia, alkaa mieleen palautua edellisen katsomiskerran tapahtumat eli uusintahan se on, sama saksalainen, tanskalainen, norjalainen, islantilainen, englantilainen, jne tai suomalaisen sarjan jonkin vuosia sitten nähdyn uusinta
- netti, ensin on tutkittava selaimeen tallennetuilta sivuilta tautien kehitystilastot, uudet ohjeet, mitä Trumppi on nyt keksinyt ja ketä hän nyt syyttää, Youtubesta on tsekattava muutama kiinnostava video, sähköpostit on luettava ja joihinkin vastattavakin, Tilannehuone ja maanjäristykset on tsekattava
- lehtien lukeminen, Helsingin Sanomat on selattava läpi (diginä), nettiversiot Iltasanomista ja Iltalehdestä on selattava eli pääasiassa niiden eniten luetut jutut, kun muita ei oikein jaksa, parasta on se, ettei urheilua tarvitse seurata, kun sitä ei ole, jos sattuu muu joutava hetki, niin tsekkaan Helmetin eMagz-aikakausilehtiä, paitsi en ole viime viikkoina ehtinyt
- kirjojen lukeminen, Elisa Kirja-sovelluksen vajaat sata lukematonta kirjaa odottaa iPadilla vuoroaan, ainakin 4 kirjaa on kesken, enkä muista yhtään niiden alkusivuista, eli alusta on alettava sitten taas kun...
- ukulele, kurssi loppui ja niin taisi loppua innostuskin, rämpyttelin reilua kymmentä biisiä aamupäivisin ja iltapäivisin, mutta nyt sekin loppui, ilmeisesti formulamainen innostukseni asiaan kuin asiaan, muuttui Zetorimaiseksi harvaiskuiseksi innostukseksi, kunhan saisin koneeni vielä joskus käyntiin
- pääsiäissiivous, kaappien järjestäminen, tuossa pari puuhaa, joille olen äärimmäisen allerginen, olen kuitenkin voimaton ja vailla äänioikeutta, kun noihin puuhiin pitää alkaa
- muutakin on, roskia pitää viedä, kaupassa käväistä henkeä pidellen ja kinttaat kädessä ja kaikenlaista muuta.

Onko tuossa nyt jotain hankalaa? Tekeekö mieli liikkumaan?

- ei ole hankalaa, on samaa mitä muutenkin päivät, ei muista miköä viikonpäivä kulloinkin on menossa, sohva ja tuoli ovat samat, monesti lautanenkin ja kahvikuppi, samaa arkea kuin koko eläkeaika, kiirettä pitelee
- liikunta, se meni vähän hankalaksi, kun joutuu pujottelemaan ruuhkaisilla kaduilla ja poluilla uudenlaisen väenpaljouden vallatessa ulkoilutiet, Seurasaaren sillallakin on lähes aina väkeä niin, paljon, ettei saareen pääsee suojaetäisyyden säilyttämällä muuta kuin uimalla, polkupyöriä sujahtelee joka puolelta ohi ja vastaan, ettei meinaa ehtiä väistellä.

Kunpa vielä päästäisiin täältä City-Suomen karanteenialueelta Ulko-Suomeen mökille ennenkuin kesä hujahtaa ohi ja ollaan taas talvessa! Vaikka eipä tuo Stadin talvi paljon luita rikkonut, eikä lumilapio kulunut huoltoyhtiöllä eikä oma!

Mitähän tässä nyt tekisi seuraavaksi?

 

     Seurasaaren rantamaisemaa