Kevättä ilmassa ja maassa

Nyt sitä on ihmislapselle tarjolla sitten kevättä rintaan! Se on hieno juttu, kun viimeisten kuukausien ajan siellä on ollut useinmiten kipuja. No niihin on onneksi auttanut nitrosumute. Jospa nyt päästäisiin kaikki nauttimaan oikeista kevään merkeistä ja muutamien viikkojen päästä keväästä.

No onhan ne merkit välillä hieman ikäviä, mutta se mitä niiden jälkeen on odotettavissa, ovatkin sitten hienoja. Ikäviin merkkeihin kuuluvat mm. ne kuuluisat tippuvat räystäät. Ne vesitipat ylhäältä osuvat aina ensin silmälaseihin, sitten kasvoihin ja päälakeen. Toiset osuvat merkit ovat ensin liukkaat kävelytiet ja hetken kuluttua loska ja vesi. Niillä saattaa olla vaikutuksensa luiden terveyteen, lihasten mustelmiin ja vähintäänkin märkiin kenkiin. Se ei ihminen pääse aivan aina ilman vaivaa ja tuskaa nauttimaan auringonpaisteesta ja kävelyretkistä kuivilla kaduilla. 

Kevätpukeutuminen onkin sitten oma juttunsa. Yöllä pakkasta ja päivällä lämmintä. Mitä laittaisi päälle ulos lähtiessään? Jo Hamlet kysyi muinoin, ollako vai eikö olla, arvelen hänen tarkoittaneen takkia kevätsäässä, toppatakki vai ohuempi? Joka tapauksessa voi olla varma näinä aikoina, takki on väärä. Joko palelet tai hikoilet! Entä kengät, liukuesteillä vai ilman? Eipä sillä väliä, sillä valitset kuitenkin väärin. Varjoissa liukasta ja avoimella paikalla sepeliä ja lätäköissä piilee syvempi kuoppa, joka asettaa nilkoille omat haasteensa.

Kyllä ei ole ihmislapsen aina hyvä olla kevään kynnyksellä, saati sitten hauraalla vanhuksella! Tarkkana saa olla kaiken aikaa. On pidettävä sidetarpeet ja särkypillerit kotona ulottuvilla sekä nauttia ulkona kevätkeleistä.

Nauttikaa kuitenkin auringosta, lämpenevistä keleistä ja keväthangista siellä, missä niitä on! Niin, ja olkaa varovaisia liukkailla!

PS. Pitäkää ulkona korvanne auki, sillä kohta alkaa lintujen kevätviserrykset! Ne kuuluvat jopa yli pahemman tinnituksenkin.

Laitan tähän jo kesäkuvan tiiseriksi (=kiusaksi).

Entisaikoja - vai onko ne sittenkin nyt?

Vastaan heti, että minulta on turha kysyä ”muistatko”! Sanon tässä ja nyt, en muista, enkä vastaa tuommoisiin syväluotaaviin kysymyksiin. Keskityn nykyisin kommenteissani ja vastauksissani ainoastaan nykyhetkeen. Myöskään henkilöiden tai paikkojen nimiä ei kannata minulta kysellä, nimet saa henkilöiltä itseltään ja paikat kartoista.

Olen luonnon ohjaamana siirtynyt karttamaan yksityiskohtaisten tietojen varastointia aivoissani. Olen myös raivannut tilaa aivojärjestelmääni pakollisille, päivittäin tarvittaville toiminnoille.

Muisti heikkenee vauhdilla ja aivoissa ei liiku muuta kuin ruokailuun ja sohvalla makaamiseen liittyvät yksityiskohdat. Haasteellisimpia tehtäviä on tv-kanavien valitseminen. Sitäkin häiritsee usein hukassa oleva kaukosäädin.

Mutta muistanpa minä ehkä jotakin, ja se herättää lievää kammoa viime aikojen Ukrainan tapahtumien takia! 

Oli aika lapsuudessani, jolloin ei ollut sähköä, vesi haettiin kaivosta, lämpö tuli uunista tai hellasta, sänkynä oli olkipatja lattialla ja valo tuli kynttilöistä, öljylampusta tai Tilleystä. Kauppatavaroitakaan ei ollut määrättömästi saatavilla. Valikoiman laajuus oli monissa tuotteissa 0 tai yksi ja alkuperämaa oli lähes poikkeuksetta Suomi. Ruoka oli kaupoissa oikeasti lähiruokaa, marjat lähimetsistä, maito ja liha kylän maataloista, jauhot kylän mylläriltä. Kuponkeja eli ostokortteja varjeltiin, sillä niiden varassa oli vielä 50-luvullakin mm. sokerin ja kahvin ostaminen. Viimeisiä ostokortteja oli viinakortti, joka oli käytössä 70-vuoden loppuun asti.

Hieman syrjäisellä maaseudulla kasvaneena en juuri muista esiintyneen puutetta ruokatarpeista. Toista oli kaupungeissa asuvilla, joilla ei ollut juurikaan muuta hankintakanavaa kuin paikalliset kaupat ja maaseudulla asuvat sukulaiset. Minun lapsuuttani ei kuitenkaan varjostanut sota, vaan sodan jälkiseuraukset.

Nyt olemme jälleen joutuneet sodan maailmaan, jossa monenlaiset puutteet koskettavat miljoonia ihmisiä Euroopassa, Ukrainassa. Ihmiset joutuvat pakenemaan kodeistaan ja hengenuhan ohella on tullut puute elämisen perustarpeista, suojasta, ruuasta, vedestä, lämmöstä jne. Ihmisten mielen on vallannut pelko ja huoli läheisten sekä omasta turvallisuudesta. Järjetön vihollinen ampuu ja surmaa surutta edestään kaiken elävän ja tuhoaa asumukset.

Toivon hartaasti, että järki voittaa pian ja ison itäisen maan johto lopettaa täysin perusteettomat ja epäinhimilliset sotatoimensa Ukrainassa!

Ukrainassa olemme jälleen kohdanneet asioita, joita kukaan ei ikinä tule unohtamaan - pelko, suru, hätä, puute, huoli!

 

 

Pelossa eläminen on arkipäivää!

Kyllä en ole aivan huoletonna tänään! Se on ihmiselle kasattu näinä aikoina monen sortin huolenaihetta. Hennot hartiat ovat joutuneet kantamaan välissään huolestunutta palloa eli harmaantuvaa päätä.

Mailla ja mannuilla sekä kylillä ja kujilla riehuvat ikävät uudet ja vanhatkin asiat, joista kumpuavat monenlaiset uhat ja murheet. Niihin kaikkiin liittyy isoja pelkoja, joilla on tai saattaa olla elämäämme perustavanlaatuisia, negatiivisia vaikutuksia.

1. Ykkösuhkana on Putinin pullistelu ja sotavarustelu Ukrainan rajoilla. Siitä on jo nyt aiheutunut monenlaista pahaa joka suuntaan. Pahimpana on kuitenkin sodanuhka, joka koskettaisi vähintäänkin kaikkia eurooppalaisia jollain tavalla. Suuria murheita ovat jo nykyisellään inhimilliset pelot ja ahdistukset. Lisänä on pelko kansainvälisistä vaikutuksista, jotka sotkevat miljoonien ihmisten elämän vuosikausiksi eteenpäin. 

2. Korona variaatioineen on ollut osa elämää jo kahden vuoden ajan. Se on sotkenut kodin, työn ja vapaa-ajan. Vuosien saatossa on saatu ihmetellä aasialaisten kasvomaskeja, joista on nyt tullut meillekin arkipäivää. Koronan leviämistä on yritetty pysäyttää ja rajoittaa monenlaisin keinoin, siinä juurikaan onnistumatta. Joudumme edelleen väistelemään, välttelemään, piiloutumaan, rajoittamaan ja vaikka mitä, ettemme saisi tuota pelättyä pöpöä. Pahimpia ovat olleet ihmiset, jotka ovat kieltäytyneet rokotuksista ja jopa maskeista.  

3. Kansalaistottelemattomuus mielenosoitusten muodossa on tuonut sekä maailmalla ja nyt meilläkin levottomuuksia kaupunkeihin. Mihin katosivat ne rehdit ja tottelevaiset ihmiset, jotka ottivat muidenkin elämän huomioon? Mistä kertyivät nämä koheltajat lippuineen ja kyltteineen, jotka sotkevat tavallisten ihmisten liikkumisen toreilla, kaduilla ja kujilla? Eikö kukaan tajua, että itse ovat äänestäneet päätöksentekijänsä ja edushenkilönsä? Eikö silmä ja korva ota, mitä maailmalla tapahtuu ja mikä sieltä  vaikuttaa meidänkin asioihin?

4. Sydänkohtauksen odottaminen on joillekin arkipäivää, johon oman lisäjännityksensä tuovat nuo lääkintäviranomaisten neuvoista piittaamattomat älypäät. Nuo kahjot levittävät piittaamattomasti koronaa ympärilleen kulkiessaan ilman maskeja ja rokotuksia. On suunnaton määrä muitakin sairauksia, joiden kanssa sairastavat elävät veitsenterällä ja johon ei enää tarvita koronavirusta, eikä mitään muutakaan ylimääräistä.

5. Sotealueiden muodostaminen toi meille uuden jännityksen. Vaikka hieman moitinkin äänestysten järjestäjiä. Minäkään en päässyt äänestämään nykyisenä helsinkiläisenä, kun sitä ei meillä järjestetty. Se oli ikävä asia, sillä olen aina halunnut laittaa sormeni soppaan ja lipukkeeni äänestysuurnaan. Nyt vaan odottelemme jännityksellä, mitä nämä uudet sotealueet saavat maakunnissa aikaiseksi, ja millä niiden toiminta rahoitetaan? Viimeksi käytin maakunnissa aluetta hyödykseni 3:n ambulanssin, yhden helikopterin ja yhden yliopistosairaalan verran. Ennen sotealueen muodostamista toimi homma ainakin hyvin ja jäin henkiin. Mielestäni se oli aika hyvä asia!

6. No, entä sitten säät! Pirskatti, etten sanoisi rumemmin! Tämä on meikävanhuksen käsityskykyä lähempänä oleva aihe kuin nuo edelliset. Sitä on viime ajat saatu nauttia lumesta, jäästä, rännästä ja vedestä. Tuonne taivasalle, jos uskaltautuu lähtemään, on olo kuin Fred Astairella tai Gene Kellyllä tanssin tuoksinassa. Ei jonnet eikä veetitkään tunne mainitsemiani tanssintaitajia, eikä tarvitsekaan. Mutta kyllä on nykyliukkailla kaduilla kulkeminen samanlaista steppipuuhaa. Jos olet onnekas, saatat pysyä pystyssä ja säilyä ilman mustelmia. Jos et, niin harmi, sillä tuska ja raaka kipu ovat seurauksena.

Nyt en tällä erää jaksa pelätä enempää, kun noissa edellisissäkin on hauraalle vanhukselle pelättävää aivan tarpeeksi. Pelosta on tullut miltei päivätyö, ei meinaa kahville välissä keritä!

Päällimmäisenä sanoisin, että PYSYKÄÄ TERVEINÄ JA PYSTYSSÄ ULKONA!

Parasta pysyä vähän puskissa!

Korona-ajan harrastuksia

Ne on lyöty meille kapulat rattaisiin, ei pääse tavanihminen harrastamaan! Se on pantu ihminen vähän kuin arestiin tai kotivangiksi. Mitä sitä silloin pystyy tekemään? Ne on harrastusmahdollisuudet vähissä. Eläkeläisellä sitä olisi aikaa, mutta kun on viranomaistaholta kielletty se vähäinenkin tekeminen, mihin sitä enää pystyy.

Kuntoliikunta on yksi vaihtoehto, mutta uskaltaako ulos muuta kuin naamio naamalla ja jätesäkki päässä? Ei semmoinen meikkinaamio, vaan se jossa silmälasit huurtuu ja joutuu kävelemään puuta päin. Vaihtoehtona voisi olla kuntojumppa ja laittaa jalat sängyt, lämpöpatterin tai keittiönkaapin alle ja tehdä taivutuksia, sen kolme kertaa, jonka selkä kestää. Toinen keino on nostella kädessä sokeripakettia (jos ei ole tyhjäksi syöty makeanhimossa), maitopurkkia (ei tyhjää ja jos on avattu, ei saa loiskuttaa) tai perunapussia (saa sisältää useamman perunan). Noilla keinoin saa ruista ranteeseen ja hauis kehittyy. Nojatuolista tai sängynreunalta nouseminen monta kertaa on hyvä tapa kehittää jalkojen kuntoa. Pitää olla vaan varovainen, ettei köntsähdä nenilleen, kun verenpaine heittelee tasapainoa. Liike on hyvä tehdä sängynpäässä, koska tasapainon pettäessä voi heittäytyä sänkyyn selälleen ja ottaa siinä pienet nokkaunet kuntoilun lomassa.

No sitten sisäharrastuksiin kuuluu tietenkin tv:n katsominen. Se ei vaadi kovinkaan paljon keskittymistä, sillä samat ohjelmathan on nähty jo 50-luvulta alkaen moniaita kertoja ja etenkin elokuvien vuorosanat tiukassa muistissa. Aku Korhonen on paras ja huru-ukot. Harmillista, ettei maailman politiikan arkipäivää näytetä. Politiikka on mennyt niin hankalaksi, ettei sitä normi-ihminen enää ymmärrä ilman selitysosia. Kaikki päämiehet uhkailee toisiaan, diktaattorit tekevät mitä mieleen juolahtaa ja isoja kokouksia on viikoittain, eikä niissä saada mitään päätöksiä aikaiseksi. Parempi etsiä telkkarista vaan sarjoja ja eläimistä kertovia ohjelmia. Muistakaa räpytellä silmiä riittävän usein, ettei pääse kuivuus iskemään. Ne nuo kirkkaat vehkeet, tietolaitteet ja telkkari, kuivattavat silmiä. Ostin eilen pullollisen silmäsuihketta (tipoista en tykkää), kun illalla on aina silmät niin kipeinä päivän tuijotusten jälkeen. 

No, entä sitten kirjallisuus! Kirjastojen käyttäminen on viime vuosikymmeninä muuttunut uskomattoman paljon. Ei tarvitse enää lähteä kirjastoon kassin kanssa, kun e-kirjan voi lainata omalle tietolaitteelleen ilmojen teitse. Kyllä on sisälle pakotetun ihmisen nyt helppo uppoutua seikkailujen tai romantiikan maailmaan. Mene kirjaston sivulle ja lainaa e-kirja! Olen itse käyttänyt kohtuullisen paljon Helsingin kaupunginkirjaston Helmet-kirjastoa (https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto), ja onhan se varsinainen ihmeitten aarreaitta! Käyttäjältä ei vaadita helsinkiläisyyttä, mutta asiakkaaksi pitää rekisteröityä ennen kuin pääsee Rovaniemellä tai muualla lainaamaan Helmetistä. 

HELMET-kirjaston valikko

Vastaavia kirjastoja löytyy Suomesta jo pilvin pimein. Tulin menneeksi  sivulle https://ekirjasto.kirjastot.fi/?kirjasto=kaikki ja löysin melkoisen tiedon valtatien. Käykäähän tekin selaamassa ja etsimässä itsellenne sopivaa tarjontaa.

Ja sitten eikun harrastamaan turvallisesti sisällä ja välillä ulkonakin happea haukaten, mutta turvallisuus muistaen!

Se vaan pakkaa olemaan aina kiire!

Huomasin eilen, että minulla taitaa olla melko usein kiireenhenki mielessä! Tuota ilmenee, vaikka ei olisi mitään kiireen aihettakaan. Pysähdyin sitten miettimään, mistä oikein mahtaa olla kysymys ja miten se kiire ilmenee?

Minulla oli aikoinaan työkavereina pari luontohenkistä piipunpolttajaa, ahkeria ammattimiehiä kumpikin. Heillä oli tapana nautiskella välillä hetkestä istumalla aloilleen ja polttamalla kopallinen piippua. Olimme melkoisen paljon tekemisissä toistemme kanssa sekä työn syrjässä että vapaa-ajalla. Minua tuo kopallisen nautiskeleminen ärsytti. Toimi vaikutti niin äärettömän hitaalta, ettei sitä voinut ymmärtää. Taustalla oli ajatus, miten joku voi olla paikoillaan tekemättä mitään? En oppinut tuolloin, noin 35 vuotta sitten, tuota verkkaisen nautiskelun ja pohdiskelun tapaa. En kyllä myöhemminkään!

Nyt seniorivuosinani olen sitten yrittänyt nautiskella työn puutteessa kirjojen ja telkkarin parissa. Siitäkin on meinannut tulla multitaskausta (=monitekemistä). Huomaan tavanomaisia tv-ohjelmia katsoessani tekeväni samanaikaisesti sudokua iPadilla tai lukevani lehteä tai juttuja iPadista. Toki siinä sivussa voi myös googlailla asioita. Elokuvien ja sarjojen hidas tempo on ärsyttänyt minua aina. Asiaa paransi melkoisesti Elisa Viihteen pikakelausominaisuus. 

Kun tupa kotona hiljenee ja jään yksin tv:n eteen, laitan pikakelauksella pyörimään tallennettuja ulkomaisia elokuvia tai sarjoja. Kolminkertaisella nopeudella ehtii hyvin lukea tekstityksen, ääni ei tuolloin valitettavasti kuulu. Toisinaan joudun hidastempoisia kohtia kelaamaan kymmenkertaisella nopeudella, mutta silloin tahtoo jo ohjelman tunnelmakin hieman kärsiä ja juoni kadota itseltäni. Äänijuttu on hankala, koska kotimaisia ohjelmia ei pysty pikakelauksella katsomaan, kun en vielä ole oppinut lukemaan huulilta suomea puhuvien näyttelijöiden puheita. En muuten taida oppia sitä koskaan.

Netflix ja muut maksulliset, pääosin ulkomaiset ohjelmapalvelut ovat siitä kiusallisia, ettei niitä pysty pikakelaamaan. Niitä jos haluaa jouduttaa, pitää hyppiä useita ruutuja kerrallaan. Pikakelaustoiminto niistä siis ikävä kyllä puuttuu. 

Mitä siis tapahtui eilen? Kuuntelin äänikirjaa Celia-palvelusta. Olin jo kuunnellut sitä lähes pari tuntia ja samalla pälyilin etenemispalkissa näkyvää kirjan kokonaiskuunteluaikaa, 10 tuntia ja risat. Lukijan verkkainen (minun mielestäni!), mutta asiallinen lukuvauhti alkoi tosissaan ärsyttää. Mutta siihen tulikin apu! 

Huomasin näytön yläkulmassa oudon merkin, jota ajattelin napsauttaa. Sitä ennen painoin mieleeni kohdan, johon asti olin kuunnellut, jos vaikka kirja sattuu häviämään. Mutta mitä vielä, löysin luonteelleni sopivan toiminnon, kuuntelunopeuden säädön. Hurraa!

Laitoin nopeudeksi ensin 120%, ei tuntunut riittävältä. Nostin 150%:iin. Vauhti oli jo paljon parempi. Pieniä säätöjä vielä ja lopulta oltiin nopeudessa 200%, tuplanopeudessa. Se vasta oli jotain ja tyydytti minun tekstiä janoavaa mieltäni. Sammutin huoneesta valot, etsin mukavan asennon lepotuolista ja avasin mieleni rivakalle kerrontavauhdille. Ja sehän sujui, ei mitään turhaa laahausta, vaan täyttä hönkää! Teksti suorastaan lensi eteenpäin ja tuntui ettei aikaa mennyt turhaan odotteluun ja jaaritteluun. Lauseet vauhdilla korviin ja sitten täyttä höyryä kertomuksessa eteenpäin. 

Tunnin kuluttua huomasin kirjan edenneen melkoisesti ja oli siirryttävä taas normaaliin perhearkeen. Jäin kuitenkin itsekseni pohtimaan, että olenko jotenkin hätäinen, sähläri, malttamaton vai mitä? Painotan, että minulla ei ole diagnosoitu mitään neurologista vilkkausjuttua. Tunnustan kyllä, että asioiden on mielestäni aina tapahduttava heti eikä 15.päivä. 

Kotipiirissä on minua kymmenien vuosien aikana moitittu hitaudesta ja saamattomuudesta. Noiden kommenttien uskon olleen ainoastaan lämminhenkistä, rakastavaa ja leikkimielistä kiusoittelua, sillä kyllähän olen aina tehnyt hommat pyydetyllä tavalla aikajanaa vain hieman venyttämällä ja hommissa oikomalla - ainakin ne hommat, jotka ovat minusta tuntuneet miehiseen ajatteluun järkeviltä. Mm. siivoaminen ei kuulu niihin hommiin!

Taidan olla vaan perusolemukseltani semmoinen hätäinen ihminen!

Nyt annan suosituksen! Olkaa niin ripeitä tai hitaita, kuin hyvältä tuntuu, sillä tärkeintä on jaksaa ja ehtiä sopivasti! PS. Bussiin, junaan ja lentokoneeseen kannattaa kiirehtiä, sillä ne eivät yleensä odota!

En voi kiistää, etteikö hänellä ja minulla ole tiettyä yhdenmuotoisuutta.

Elämme väistelyn aikoja

 On jo taas aikoihin eletty! Ja melkoinen osa on tehnyt sitä sairaina ja useimmat onnekkaat terveinä. Päivät kuitenkin kuluvat monilla koronatartuntaa väistellessä. Lopputulos on kuin entisellä laskettelijalla uransa alussa - ei vaan aina onnistu väistämään porttia. Sitten ollaankin päistikkaa kinoksessa nenällään. Näinä päivinä pahemmanpuoleisena tuloksena on, jos ollaan onnekkaita, kotikaranteeni ja huonommalla tuurilla sairaalan peti. Kaikkein huonoimmalla tuurilla pääsee jo teho-osastolle.

Kotona on pyöritty! Tai onhan se ollut pakko käydä kaupoissa ja hoitelemassa asioita. terveydenhuollon peruspalveluitakin on pitänyt välillä hakea. Ja kaiken aikaa on siinä sivussa sitten väistelty tautia. 

Kuuluu joillakin tutuilla väistely epäonnistuneen. Useimmilla on lapset kantaneet taudin omilta "työpaikoiltaan". Ja sitten onkin perheen vanhempien kautta tartunnat levinneet muulle lähipiirille. Onneksi viimeisen reilun kuukauden aikana on liikkeellä ollut se lievempi malli koronaa. Ei sekään ole päästänyt porukoita helpolla! Sitä on kuumeiltu, niistetty, yskitty ja kärsitty kurkkukivuista. Sairastalouksiin on kykenevät raahanneet apteekeista pussitolkulla droppeja, joista ei tunnu olevan juurikaan hyötyä.

Ei pitäisi maalailla pirua seinille, mutta tähän asti on omassa ydinperheessä säästytty tartunnalta ja kaikilla on jo kolme roketustakin.

Sitä ei vaan meikäläinen hauras vanhus tajua, että millä herneellä ajattelevat ne, jotka kulkevat ilman maskia sisätiloissa, kuten kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Kun mielestäni se pöpö voi kulkea mukana jossain ihopoimun käänteessä tai muussa huomaamattomassa paikassa. Ei ole väliä edes nenän koolla. Se pöpö lähtee isosta klyyvarista yhtä viuhakkasti kuin pienestä nöpönenästä. Herneaivo ajattelee että, kun yskittää, se on vain flunssaa. Mutta mistä voi tietää?

Kyllä tässä vaan täytyy väistellä herkällä silmällä ja jalkaterällä muita ihmisiä. Ja elettävä toivossa, ettei se koukkaisi meikävanhuksen iholle saati sisälle. Sitä kun on tämmöinen riskiryhmäläinen. Ennen sitä oli vaan riski kaikin puolin, eikä ollut minkäänlaista riskiä tapailla muita ihmisiä.

 

5-osa, Lissabon Portugali - Joulu 2021

 Kyllä meinasi heikolla muistilla varustetulla vanhuksella jäädä tarina kesken! Jospa nyt vuoden vaihduttua, saisi loppulausunnon kirjoitettua.

Kirjoitin edellisessä postauksessani koronarajoitusten voimaantulosta Portugalissa joulu- ja uudenvuoden pyhien ajaksi. Edelleen suorastaan ihastuttaa portugalilaisten tunnollisuus rokotusten, kasvomaskien ja koronapassien tarkastuksien suhteen. 

Paheksun suunnattomasti suomalaisten salaliittoteoreetikkojen ja muiden jauhopäiden rokotevastaisuutta ja höpöpuheita. He asettavat asenteellaan suunnattoman määrän ihmisiä hengenvaaraan ja sehän on täydellisen edesvastuutonta. 

No, joulunalus on Lissabonissa todellakin samanlaista sähellystä kuin Suomessakin. Ihmiset painavat pää punaisena (tietenkin maskit naamallaan) pitkin kauppoja. Kaikki pelkäävät, että ruoka loppuu pyhinä ja lahjoja on hankittava entisten kaapeissa lojuvien joukkoon, vaikka minkäänlaista tarvetta ei olisikaan. No lasten muistamisessa voin jouluna hieman joustaa.

Kävimme päivällä testaamassa El Corte Ingles-tavaratalon tarjonnan. Ei tarvitse suomalaisten tavaratalojen hävetä omaa tarjontaansa. Samaa tavaraa, ehkä Lissabonissa aavistuksen enemmän. Em. tavaratalossa toki kaikki laatumerkit saman katon alla monessa kerroksessa. Ei enää sykähdyttänyt paljon nähnyttä vanhusta!

Jouluaattona kello 19 alkoi hotellin ravintolassa joulupäivälliskattaus. Päivällisen oli tilannut 50 henkeä, joilta kaikilta tarkastettiin sisääntullessa koronapassi ja tuore koronatestitodistus. Me pääsimme sisään talon vakiasukkaina ilman todistusta, tai olisihan meillä ollut Helsingistä muutaman päivän vanha todistus esittää. Matkalaukusta olisi tarvittaessa löytynyt nenäpuikot testaamista varten, jos tiukille olisi mennyt ja testiä vaadittu tiukkaan sävyyn. Olisi voitu kaivella puikolla nenätesti hovimestarin tiskillä.

Henkilökunta oli pannut parastaan ja muokannut ravintolasalin entistäkin hienommaksi joulusaliksi. Tosin värimaailma oli enemmän sinivalkoinen kuin meidän kotimaan jouluissa kotoisa kynttilöiden ja koristellun kuusen punavihreä. Minusta tämä oli hienompi ja tyylikkäämpi, ainakin vaihteeksi. Joulupukkia emme nähneet, koska tietääksemme hän oli työmatkalla ympäri maailmaa.

Ruokailumme kesti 3,5 tuntia. Noin pitkään en juuri muista koskaan käyttäneeni aikaa ruokapöydässä, mutta nyt sekin ihme nähtiin! Laitan seuraavaksi muutaman kuvan tarjoilusta Portugalin joulupäivällisestä.

Jälkiruuan kuvaa en viitsinyt laittaa mukaan, kun se sattui niin makuhermoon. Ette näe kuvissa kinkkua ja laatikoita. No en nähnyt minäkään. Keskimmäisen kuvan lihaköntsä oli lammasta. Minä, kun en ole oikein tottunut syömään villasukan makuisia ruokia, en ollut innoissani tuosta. Tuo lammas ei ollut kuitenkaan villasukkalammasta ja niin minäkin sain sen pupellettua kohtuullisella, painotan sanaa kohtuullinen, nautinnolla.

Jouluruokiin liittyi vielä suurempi harmitus kotona Helsingissä, jossa kinkut ja laatikot oli myyty jouluna kaupoista loppuun. Kyllä ennen oli niitä vielä alennuksella pitkään joulun jälkeen. Eli jouluruokanautinnot siirtyivät nyt vuodella eteenpäin. Pitänee yrittää roikkua hengissä vielä ainakin vuosi.

Eipä tuosta Lissabonin loppuajasta, joulupäivästä, ole juurikaan kerrottavaa. Kaupungilla käytiin pari kävelylenkkiä kevyessä tihkusateessa.

Tapaninpäivän aamuna alkoi sitten kotimatkan koettelemus. Kello herätti runsaan kolmen tunnin unen jälkeen tasan kello 3. Kamppeet kasaan ja nuttu niskaan ja lentökentälle kello neljäksi. Passit, tavallinen ja korona, näytettiin, vyö ja vaatteita riisuttiin, elektroniikka ja metallit kaikki aseteltiin kaukaloihin turvatarkastukseen. Ei hälyttänyt, eikä tunnusteltu vartaloa (jossa on kyllä määrällisesti mitä tunnustella). Sitten oltiin kansainvälisellä alueella ja yksi kahvilakin aukesi juuri aamukahvia varten. 

Koneeseen päästiin aivan viimeisinä ja sitten nakotettiin maski naamalla 5 tuntia Helsinkiin ja kotiin asti. Hieman kritisoisin noita lämpötiloja, sillä tuona aamuna oli Lissabon +15C ja Helsinki -15C. Kysyisin, mitä peliä se tuommoinen on, eikö EU:ssa pitäisi olla kaiken tasapuolista ja yhtäläistä?

Niin, että semmoinen retki se oli! Monet pohtivat ja kysyvät, miten uskalsitte ja saitteko taudin? Uskallettiin korvat punaisena ja ei saatu, oli turvallisempi olo siellä kuin kotona.

Koska tämän postauksen valmistuminen vei aikaa ja tuossa vaihtui hetki sitten vuosikin, niin

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! PYSYKÄÄ TERVEINÄ JA OLKAA VAROVAISIA TUOLLA KODIN ULKOPUOLELLA LIIKKUESSANNE!