/>/> VANHUS STADISSA: Korona-ajan harrastuksia

lauantai 22. tammikuuta 2022

Korona-ajan harrastuksia

Ne on lyöty meille kapulat rattaisiin, ei pääse tavanihminen harrastamaan! Se on pantu ihminen vähän kuin arestiin tai kotivangiksi. Mitä sitä silloin pystyy tekemään? Ne on harrastusmahdollisuudet vähissä. Eläkeläisellä sitä olisi aikaa, mutta kun on viranomaistaholta kielletty se vähäinenkin tekeminen, mihin sitä enää pystyy.

Kuntoliikunta on yksi vaihtoehto, mutta uskaltaako ulos muuta kuin naamio naamalla ja jätesäkki päässä? Ei semmoinen meikkinaamio, vaan se jossa silmälasit huurtuu ja joutuu kävelemään puuta päin. Vaihtoehtona voisi olla kuntojumppa ja laittaa jalat sängyt, lämpöpatterin tai keittiönkaapin alle ja tehdä taivutuksia, sen kolme kertaa, jonka selkä kestää. Toinen keino on nostella kädessä sokeripakettia (jos ei ole tyhjäksi syöty makeanhimossa), maitopurkkia (ei tyhjää ja jos on avattu, ei saa loiskuttaa) tai perunapussia (saa sisältää useamman perunan). Noilla keinoin saa ruista ranteeseen ja hauis kehittyy. Nojatuolista tai sängynreunalta nouseminen monta kertaa on hyvä tapa kehittää jalkojen kuntoa. Pitää olla vaan varovainen, ettei köntsähdä nenilleen, kun verenpaine heittelee tasapainoa. Liike on hyvä tehdä sängynpäässä, koska tasapainon pettäessä voi heittäytyä sänkyyn selälleen ja ottaa siinä pienet nokkaunet kuntoilun lomassa.

No sitten sisäharrastuksiin kuuluu tietenkin tv:n katsominen. Se ei vaadi kovinkaan paljon keskittymistä, sillä samat ohjelmathan on nähty jo 50-luvulta alkaen moniaita kertoja ja etenkin elokuvien vuorosanat tiukassa muistissa. Aku Korhonen on paras ja huru-ukot. Harmillista, ettei maailman politiikan arkipäivää näytetä. Politiikka on mennyt niin hankalaksi, ettei sitä normi-ihminen enää ymmärrä ilman selitysosia. Kaikki päämiehet uhkailee toisiaan, diktaattorit tekevät mitä mieleen juolahtaa ja isoja kokouksia on viikoittain, eikä niissä saada mitään päätöksiä aikaiseksi. Parempi etsiä telkkarista vaan sarjoja ja eläimistä kertovia ohjelmia. Muistakaa räpytellä silmiä riittävän usein, ettei pääse kuivuus iskemään. Ne nuo kirkkaat vehkeet, tietolaitteet ja telkkari, kuivattavat silmiä. Ostin eilen pullollisen silmäsuihketta (tipoista en tykkää), kun illalla on aina silmät niin kipeinä päivän tuijotusten jälkeen. 

No, entä sitten kirjallisuus! Kirjastojen käyttäminen on viime vuosikymmeninä muuttunut uskomattoman paljon. Ei tarvitse enää lähteä kirjastoon kassin kanssa, kun e-kirjan voi lainata omalle tietolaitteelleen ilmojen teitse. Kyllä on sisälle pakotetun ihmisen nyt helppo uppoutua seikkailujen tai romantiikan maailmaan. Mene kirjaston sivulle ja lainaa e-kirja! Olen itse käyttänyt kohtuullisen paljon Helsingin kaupunginkirjaston Helmet-kirjastoa (https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto), ja onhan se varsinainen ihmeitten aarreaitta! Käyttäjältä ei vaadita helsinkiläisyyttä, mutta asiakkaaksi pitää rekisteröityä ennen kuin pääsee Rovaniemellä tai muualla lainaamaan Helmetistä. 

HELMET-kirjaston valikko

Vastaavia kirjastoja löytyy Suomesta jo pilvin pimein. Tulin menneeksi  sivulle https://ekirjasto.kirjastot.fi/?kirjasto=kaikki ja löysin melkoisen tiedon valtatien. Käykäähän tekin selaamassa ja etsimässä itsellenne sopivaa tarjontaa.

Ja sitten eikun harrastamaan turvallisesti sisällä ja välillä ulkonakin happea haukaten, mutta turvallisuus muistaen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti