Sääksi eli kalasääski jälleen Luontolivessä!

Nyt piti hurauttaa postaus kaikille luonnosta pitäville. WWF Luontolive seuraa tänäkin vuonna sääksiparin elämää Savonlinnan lähellä Saimaalla. Luontokuvaaja Juha Taskinen on saanut luvan asentaa sääksen pesälle kameran, jonka kautta voimme seurata pesän tapahtumia.

Aloin itse seurata reaaliaikaista kuvaa muutama päivä sitten ja havaitsin, että pesän rakennuspuuha on nyt meneillään. Yhtenä päivänä oli naarassääksellä melkoinen kalanvonkale syötävänään. Pesä sijaitsee korkealla puunlatvassa. Taustalla näkyvällä vesialueella sääksi kalastaa ruokansa.

Jossain vaiheessa ilmestyy pesään munat, alkaa hautominen ja sitten saakin seurata poikasten touhuja.

Seuraavaa linkkiä klikkaamalla pääsette seuraamaan tapahtumia

Luontolive Sääksi

Klikkaa kuvan keskellä olevaa nuolta, niin livekuva käynnistyy. Jos tuo linkki ei avaudu, niin sen osoite on https://luontolive.wwf.fi/kalasaaski/

Halutessasi lisätietoja sääksistä ja niiden elämästä, löydät lisätietoa mm. Wikipediasta. Klikkaa seuraavaa, niin pääset sinne SÄÄKSI WIKIPEDIASSA

Seuraamalla näkyvillemme tuotua lintujen elämää, pääset ohjelmaan, joka saattaa koukuttaa ja joka hakkaa parhaatkin tv-ohjelmat!

Pariskunta paikalla

Rakennuspuuhissa taitaa olla tapetointi mielessä

Ukulelen taipaletta ja ensikonsertti

Kuten ehkä muistatte, olen muutaman kerran purkanut turhautumistani ja kerännyt intoa ukulelen opiskeluun. No lopulta helmikuussa tapahtui tuo odottamani kurssin aloitus, joka tökkäsi melko pian ensin hiihtolomiin ja sitten koronataukoon. Lopulta kurssi kuitenkin jatkui nettiopetuksena kahtena iltana ja kolmatta iltaa ei sitten tullutkaan. Tai saimmehan me sitten katsoa netistä opettajan soittamana muutaman yksinkertaisen kappaleen, ja sitten pienten mutkien jälkeen saimme myös niihin nuotitkin.Veikkaan, että opettaja huokaisi helpotuksesta päästessään minun epävireisistä, nuotin vierestä soittamistani yritelmistä.

No kurssin aikana ja sen jälkeen rimputtelin ukulelen (kavereiden kesken uken) neljää kieltä. Samalla havaitsin vasemman käden sormenpäiden kovettuvan samaa tahtia kuin rannekanavan ahtauma antoi merkkejään. Taisin ravistella vasenta eli sointukättäni enemmän kuin varsinaista rämpytyskättäni. Siinä ei ranne tuskastunut niin paljon, koska sen kanava leikattiin avarammaksi jo vuosikymmen aiemmin.

Soittotekniikan oppimistani häiritsi muutama erillinen juttu: uken 4 kieltä, molemmat kädet, nuottien/sointujen vaikeus, rämpytyksen suunnan ja kertojen valinnan vaikeus, nuottien omituiset varrelliset täplät viivoilla. Kyllästyin myös nopeasti kurssilta saatuihin biiseihin, kuten Puukko Mack, Happy Birthday ja Jouluyö juhlayö. Kaipasin ennen 50-lukua ja vähän jälkeenkin soitettuja ikivihreitä. Läppäri kävi kuumana, kun etsin netistä helppoja kappaleita, joista yksikään ei kuitenkaan osoittautunut minulle helpoksi. Sitkeästi yritin sormien kipeytyessä lisää ja lisää.

Turhautumisen kasvaessa megalomaanisiin sfääreihin (en kyllä tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta kuulostaa aika isolta hankaluudelta) päätin heittäytyä kuvainnollisesti virran vietäväksi, enkä tässä tarkoita Olavi Virran, vaan ottaa rohkealta rokan nenän edestä. Siitä seurasi parhaimpia musiikkiin liittyviä oppejani ja tiedon oivalluksia ukulelen soittajasarallani. Opin, että muusikon ura on ohdakkeinen ja leipä kapea. Ilman laajaa markkinointia ja kunnollista maailmantason promoottoria ei voi menestyä. Konsertointi ei tuo onnea ja menestystä muille, kuin ehkä Cheekille, Madonnalle, Tom Jonesille ja Elvikselle. Pitää saada stadion täyteen ja päästä myymään paljon oheistuotteita. Itselläni ei ole juurikaan oheistuotteita tarjota ellei oravanmökkejä lasketa niihin, mutta yhteys ukuleleen on niillä aika ohkainen.

Päätin kuitenkin polkaista konsertin pystyyn! Ei ollut ennakkomarkkinointia, ei promoottoria, ei kiertuebusseja, ei stadionia oli vain mies ja kitara, eikun ukulele ja nippu nuotteja (joita mies ei ymmärtänyt). Konsertti oli pakko siirtää nettiin vallitsevien rajoitusten vuoksi.

Olin valinnut enteellisesti konsertin nimeksi "Oho, eiku, sori!" Tieto konsertista välitettiin Whatsapp-kutsuna normaalisti musiikkia ymmärtävään kahteen talouteen. Tässä kohtaa kävi kuitenkin samoin kuin monille maailman tähdille, konsertti piti heti siirtää force major-syystä. Yksi kuulija oli lenkillä, eikä voinut liittyä konserttiyleisöön.

Konsertin uusi aika pari päivää myöhemmin sopi onneksi kaikille ja se voitiin toteuttaa whereby.com-palvelun kautta. Olin jo kutsussa ilmoittanut, ettei konsertissa ole tarjoilua, mutta omia eväitä voi nauttia ellei häiritse artistia. Konserttiin kutsutusta yleisöstä pakeni (kahden oven taakse) valitettavasti artistin kanssa samassa taloudessa asuva kotihengetär. Huolimatta kohtuullisen vähäisestä viime hetken yleisökadosta, konsertti voitiin kuitenkin järjestää.

Tilaisuuden ohjelmisto käynnistyi näppäilyosiolla (C major scale) ja jatkui soittoharjoituksella (baroque style minor folia). Varsinainen musiikillinen osuus koostui valituista osioista muutamasta menestyskappaleesta (mm. Blue Moon, Paratiisi, La Vie en Rose, Fly Me to The Moon). Artistin näkökulmasta voin todeta konsertin nimen olleen täysosuma, sillä nimen yksittäiset osat toistuivat lukuisia kertoja soiton yhteydessä.

Konsertin aikana ja etenkin sen päätyttyä, toteutui jokaisen aloittavan artistin pahin pelko. Yleisön reaktiot eivät vastanneet soittajan toiveita. Muutamat väkinäiset aplodit (ei yksiäkään koko kämmenellä) ja levoton liikehdintä konsertin kuluessa, eivät kannustaneet erityisen herkkää artistia. Varsinainen palaute oli yksiselitteinen yleisön jälkireaktioiden jäätyä puuttumaan tyystin. Edes muutama yleisön vastustuksesta huolimatta esitetty encore-kappale eivät hellyttäneet vaativaa yleisöä mihinkään erityisreaktioihin. Yleisö ei myöskään tiedustellut mitään tulevaan ohjelmistoon tai kiertueisiin liittyvää.

Lopputuloksena luulen, että rajojen avautuminen ja mahdollisuus siirtyä mökille, antaa ukulelelle uuden elämän saunan pesässä. Onneksi ostin kunnon mahonkipuisen instrumentin! Sen voin vielä vakuuttaa, että lämpöä se on antanut koko olemassa oloaikansa hiostamalla soittajan kainaloita ja selkää.

Kannustakaa oikeita musiikintekijöitä ja käykää konserteissa!
 

Tai ehkä vielä harkitsen!

Mitenkö se aika nyt kuluu?

Ollessani vielä työelämässä ihmettelin, kun eläkkeelle jääneet valittivat kiireitään. Kun heidät oli lähes poikkeuksetta tavoittanut työssään, niin eläkkeellä ei heitä tavoittanut niin sitten millään. Heillä oli kaikenlaisia harrastuksia ja piti kyläillä ja piti käydä tutustumassa milloin mihinkin. Piti mennä ja tulla ja tehdä ja oli vaan kiirettä ja vaikka mitä.

Itsellä on nykyään hieman samanlainen olo. Kun omalle kohdalle sattui näinä viikkoina melkoisesti joutavaa aikaa kotona vietettäväksi, aika kuluu kuin siivillä. Hyvä, että aamulla kerkiää herätä, kun on jo taas puoliyö ja nukkuma-aika. Päivät katoavat, eikä jää oikein mitään näkyvää jälkeä hereilläolosta.

Päivät täyttävät
- televisio, melkoinen osa uusintoja, joista ei muista, että ovat uusintoja, kun ohjelman nimikään ei kuulosta tutulta, kun katsoo ohjelmaa puoli tuntia, alkaa mieleen palautua edellisen katsomiskerran tapahtumat eli uusintahan se on, sama saksalainen, tanskalainen, norjalainen, islantilainen, englantilainen, jne tai suomalaisen sarjan jonkin vuosia sitten nähdyn uusinta
- netti, ensin on tutkittava selaimeen tallennetuilta sivuilta tautien kehitystilastot, uudet ohjeet, mitä Trumppi on nyt keksinyt ja ketä hän nyt syyttää, Youtubesta on tsekattava muutama kiinnostava video, sähköpostit on luettava ja joihinkin vastattavakin, Tilannehuone ja maanjäristykset on tsekattava
- lehtien lukeminen, Helsingin Sanomat on selattava läpi (diginä), nettiversiot Iltasanomista ja Iltalehdestä on selattava eli pääasiassa niiden eniten luetut jutut, kun muita ei oikein jaksa, parasta on se, ettei urheilua tarvitse seurata, kun sitä ei ole, jos sattuu muu joutava hetki, niin tsekkaan Helmetin eMagz-aikakausilehtiä, paitsi en ole viime viikkoina ehtinyt
- kirjojen lukeminen, Elisa Kirja-sovelluksen vajaat sata lukematonta kirjaa odottaa iPadilla vuoroaan, ainakin 4 kirjaa on kesken, enkä muista yhtään niiden alkusivuista, eli alusta on alettava sitten taas kun...
- ukulele, kurssi loppui ja niin taisi loppua innostuskin, rämpyttelin reilua kymmentä biisiä aamupäivisin ja iltapäivisin, mutta nyt sekin loppui, ilmeisesti formulamainen innostukseni asiaan kuin asiaan, muuttui Zetorimaiseksi harvaiskuiseksi innostukseksi, kunhan saisin koneeni vielä joskus käyntiin
- pääsiäissiivous, kaappien järjestäminen, tuossa pari puuhaa, joille olen äärimmäisen allerginen, olen kuitenkin voimaton ja vailla äänioikeutta, kun noihin puuhiin pitää alkaa
- muutakin on, roskia pitää viedä, kaupassa käväistä henkeä pidellen ja kinttaat kädessä ja kaikenlaista muuta.

Onko tuossa nyt jotain hankalaa? Tekeekö mieli liikkumaan?

- ei ole hankalaa, on samaa mitä muutenkin päivät, ei muista miköä viikonpäivä kulloinkin on menossa, sohva ja tuoli ovat samat, monesti lautanenkin ja kahvikuppi, samaa arkea kuin koko eläkeaika, kiirettä pitelee
- liikunta, se meni vähän hankalaksi, kun joutuu pujottelemaan ruuhkaisilla kaduilla ja poluilla uudenlaisen väenpaljouden vallatessa ulkoilutiet, Seurasaaren sillallakin on lähes aina väkeä niin, paljon, ettei saareen pääsee suojaetäisyyden säilyttämällä muuta kuin uimalla, polkupyöriä sujahtelee joka puolelta ohi ja vastaan, ettei meinaa ehtiä väistellä.

Kunpa vielä päästäisiin täältä City-Suomen karanteenialueelta Ulko-Suomeen mökille ennenkuin kesä hujahtaa ohi ja ollaan taas talvessa! Vaikka eipä tuo Stadin talvi paljon luita rikkonut, eikä lumilapio kulunut huoltoyhtiöllä eikä oma!

Mitähän tässä nyt tekisi seuraavaksi?

 

     Seurasaaren rantamaisemaa

Mitä? Onko talvi tulossa?

Missä ihmeessä se piileksi viimeiset pari kuukautta ja runsaasti viikkoja? Maaliskuu on mennyt talvitavaroita varastoon kantaessa ja entäs nyt sitten?

Ei tunnu auttavan vaikka katsoisi säätiedotusta miltä kanavalta hyvänsä, talvea povaavat kaikki. Jos ei Pekka Pouta olisi telonut itseään, niin uskon, että Pekka lupaisi näille ajoille jo lämpimiä kevätkelejä. Muut sääihmiset yrittävät harhauttaa meitä auringonpaisteella, mutta jos menet ulos, niin pian on parta kuurassa ja pää turrana kylmästä.

Tänä aamuna säätieteilijä kertoi Turussa jo satavan lunta monen viikon jälkeen. Ja saderintama on tulossa meillepäin. En tykkää tuommoisesta! Luulin aina, että Turusta tulee vaan hyviä tyyppejä, kuten missejä, Tamara Lund, Ismo Kallio, Wäino Aaltonen, Mikael Agricola (hyvä tyyppi, kun keksi suomenkielen), Risto Isomäki (tosi hyviä tieteiskirjoja), Ruben Oskar Auervaara, Leena Kaskela, Pete Poskiparta, Tabe Slioor, Riku Niemi, Rafu Ramstedt, Kakka-hätä 77, Eero Väre, Katariina Jagellonica, Kaarina Maununtytär, Heikki Salmela, Eila Peisalo, Jussi Jurkka ja Esko Valtaoja. Onhan niitä vielä pari muutakin, mutta en viitsi luetella kuin nuo edellä olevat 5 merkittävintä. Jethro Rostedtia en viitsi mainita, kun se aina höheltää joka paikassa.

Lunta on kuulemma tulossa tännepäin. Nyt on selkä vääränä alettava taas kantamaan talvikamppeita takaisin tupaan ja siirrettävä keväthepenet piiloon. Oli ne ennen hienoja aikoja, kun ei tarvinnut ottaa talvivaatteita esille enää keväällä muulloin kuin vappuna. Silloin tuli taatusti lunta. Nyt ei taida tulla lunta eikä vappua!

Kävin hetki sitten pihalla haistelemassa tuulia ja heti meinasi jäätyä, sanonko mitkä? En sano, no sanon sittenkin - korvat! Piti hakea äkkiä pipo päähän ja vetää se syvälle korvien yli ja toppatakin huppu vielä päälle. Onko tuommoinen enää laitaa? Aurinko paistaa helottaa kuin juhannuksen jälkeen konsanaan ja sitten kun menet sitä tunnustelemaan, onkin tarjolla pelkkää kylmyyttä. Tunnelma on täsmälleen sama kuin meikäläisellä nuorena kotikylän nuorisoseurantalolla tansseissa. Jäätävää oli!

Muistakaa laittaa kunnon varusteet, jos menette viranomaisten suosittelemalle kävelylenkille! Ja pitääkää etäisyyttä muihin, ja jos kunto antaa periksi, niin tehkääkin kunnon patikkaretki! Silloin jaksaa taas katsoa telkkaria.

Paistaa siellä, mutta petollista on kylmän kanssa!

Meikävanhuksen kokemukset televisiosta

Ruukki, kotikyläni Oulun eteläpuolella ei sijainnut lapsuudessani minkään tiedonkulun valtatien varrella. Paikka oli rautatietä ja paria teollisuuslaitosta, sahaa ja tiilitehdasta lukuunottamatta, hiljainen pieni paikkakunta. Kylän suurimpia iloja oli Siikajoki, jota myöten tukit uivat sahalle ja joka antoi kalaa runsaasti. Aloitin kalastamisen kotirannassa jo alle kouluikäisenä ja usein saaliina oli hauki tai kaksikin. Joskus tarvittiin äidin tai isän apua, kun uistin tarttui sormeen, puuhun, kosken pohjaan tai paidan selkään - aika useinkin.

Mutta telkkaristahan minun piti kertomani. Enollani oli pieni sähköliike kylän keskustassa. Kun televisio aloitti Etelä-Suomessa koelähetykset, päätti hänkin 50-luvun lopulla tuoda kylään pari televisiota. Suomalaisten lähetysten näkyminen Ruukissa oli vielä pitkissä puissa, mutta meille oli suotu edistyksellinen naapurimaa, Ruotsi. Siellä olivat tv-lähetykset jo arkipäivää ja Luulajan lähetysasema kurkotteli jo Suomeenkin ja meidän kotiseuduille.

Toinen tv oli näytillä liikkeen pienessä näyteikkunassa ja toinen liikekumppanin Ilmarin kotona. Kun viesti televisiosta kiiri kyläläisten tietoisuuteen, seisoi liikkeen ikkunan takana pakkasessa hytisevää porukkaa pilvin pimein tuijottamassa mustaa laatikkoa. Kuvaa siinä ei vielä näkynyt. Mutta Ilmari oli virittänyt toisen telkkarin kotiinsa. Siellä riitti iltaisin kuhinaa, kun naapurit, tuttavat ja puolitutut sekä mahdoton määrä meitä kylän kakaroita tunki tupaan ihmettelemään laitetta ja "katsomaan" Ruotsin tv-lähetystä. Kuvassa näkyi 99,9 %:sti pelkkää mustavalkoista lumisadetta. Joskus ruudussa saattoi vilahtaa jotain tummaa, joka sai ihastuneen kohahduksen tuvassa olevassa joukossa. Arvailu mitä siinä näkyi, jatkui yleensä pitkään.

Aika pian 60-luvun alkupuolella ilmestyi telkkari myös meillekin kotiin. Mustavalkoista kuvaa  katseltiin ja pitkään. Melkoisia mönttejähän nuo laitteet pitkään olivat, paitsi pienet kannettavat, joita ilmestyi joskus 60-70-lukujen taitteessa. Minullakin oli Helsinkiin muuttaessani vuonna 1975 semmoinen pieni keltainen muovilaatikkotelkkari. Sen antennia sai jatkuvasti vempata eri suuntiin, että kuvan saisi näkymään. Mutta eipä tuohon aikaan paljon telkkaria joutanut katsomaankaan.

Jossain vaiheessa värit mullistivat telkkarin katsomisen täysin. Olihan se juhlaa, kun esimerkiksi urheilutapahtumat saattoi katsoa värien kanssa. Jääkiekkojoukkueetkin erottuivat toisistaan helposti.

Elettiin jo varmaan pitkällä 2000-lukua, kun meillekin kotiin hankittiin ”taulutelkkari”. Taulu ja taulu, se painoi kuin synti ja oli kuitenkin yli 10 senttiä paksu. Lisäksi sai pelätä ettei se kaatuisi.

Minun muistikuvani tuosta 50-luvun lopun tilanteesta viime vuosiin ovat hieman hatarat, kun työt veivät kaiken ajan. Tuona aikana kuitenkin aina jossain välissä tuli tv-laite uusittua, ei aivan ensimmäisten joukossa, mutta mukana kehityksessä kuitenkin meilläkin kuljettiin.

Nyt meillä onkin kotona ja muuallakin käytettävänä mahdoton määrä tv-laitteita ja laitteita, joilla voi seurata tv-lähetyksiä. Telkkareita on kotonakin pari ja mökillä omansa. Lisäksi parilla puhelimella ja iPadilla pystyy seuraamaan tv-lähetyksiä. Elisa Viihteellä voi tallentaa lähetyksiä ja katsoa haluamanaan aikana millä laitteella tahansa.

Tuli mieleeni tilanne joskus viime vuonna. Enterin opastuksessa joku seniorirouva kysyi, miksi tv:n alareunaan tulee leveä palkki, joka peittää ruudusta miltei kolmanneksen. Olin aivan H Moilasena, enkä tajunnut yhtään mistä oli kysymys. Vastaus selvisi, kun hankin meillekin älytelevision, joka on yhteydessä nettiin. Telkkaria avatessa, avautuu samalla informaatioikkuna, josta voi siirtyä joko haluamaansa palveluun tai erilaisiin asetusvalikkoihin. Ikkuna onneksi sulkeutuu melko pian, mutta on minustakin hieman kiusallinen piirre. Omassa telkkarissamme ei ole vielä vuorovaikutteista viestintää eikä kameraa. Se olisi mullistava ominaisuus.

Eli nykyisin minäkin elän tiedonkulun valtatiellä, aivan keskellä sitä väistellen ylitarjontaa. Kanavia ja palveluita on telkkarissa niin paljon, ettei niitä ehdi kahdella silmällä katsoa.

Tässä toinen kotimme yksilö valmiustilassa

Yle Areena - Tiedon ja viihteen aarrearkku

Pidin tuossa jokunen tovi sitten lyhyen esityksen Yle Areenasta Enterin tilaisuudessa. Olin pitänyt Yle Areenaa vain semmoisena uutisten ja dokumenttien tv-varastona ja -arkistona. Jos en ole jostain syystä ehtinyt katsoa jotain juttua, sen saattaisi löytää Yle Areenasta. Minun nenääni tuo palvelu tuoksui homeiselta ja vanhentuneelta.

Selvennän tässä hieman lisää mielipiteeni taustoja. Olen aina pitänyt Yleä vanhentuneena organisaationa, johon mielipiteeseeni ovat vaikuttaneet kanavan ”synkkä” graafinen ilme sekä lähetysten koruton ja ”väritön” olemus. Lähetysten vertaaminen kaupallisen toimijan MTV:n vastaaviin, on aiheuttanut mielikuvan erosta kuin on yöllä ja päivällä, toinen elävä ja dynaaminen, toinen tylsä ja väritön.

Mutta, kun valmistelin esitystäni, törmäsin todella runsauden "säkkiin". Meinasin olla suorastaan häpnadilla lyöty (käytän jälleen tuota vanhakantaista suomenruotsalaisten hämmästystä kuvaavaa ilmaisua, ursäkta finlandssvenkar), kun tajusin mitä kaikkea sieltä löytyy. Ja sieltähän löytyi! Yle Areenan ohjelmapaljoutta ei oikein pysty sanallisesti kuvaamaan, vaan siellä on käytävä itse tutkimassa ohjelmia omien mieltymystensä pohjalta. Tiedot on ryhmitelty usealla eri tavalla, joten on syytä kaivautua ja etsiä sitkeästi. Ongelmana tuossa on vaan se, että vastaan tulee jatkuvasti mielenkiintoista katsottavaa ja etsiminen tökkää aina johonkin, joka pitää katsoa samantien.

Se on syytä mainita, ettei siellä nyt toki ole kaikkea Ylen kanavilla esitettyjä ohjelmia. Niillä nimittäin on  monenlaisia rajoituksia, ulkomaisilla esitysrajoja, kotimaisilla aikarajoja, jne. Mutta sittenkin siellä riittää "tavaraa" tuijottaa ihan silmänsä kipeiksi. Niin ja tuleehan sieltä kaiken aikaa Ylen kanavien lähetykset reaaliaikaisena, joten et tarvitse telkkariakaan niiden (siis TV1, TV2, Yle Teema, Yle Areena) katsomiseen.

Yle Areenaan pääsee tietokoneella ja läppärillä (=pc) osoitteesta https://areena.yle.fi/tv. Mobiililaitteilla (tabletit ja älykännykät) palveluun pääsee joko selaimen kautta tai erillisellä sovelluksella, apilla, jonka Android-laitteen omistava voi ladata Play-kaupasta ja iOS-laitteen (iPhonen tai iPadin) omistava App Storesta. Ohjeet palvelun käyttämiseen löytyvät osoitteesta  https://ohjeet.areena.yle.fi/hc/fi. Mikäli haluat luoda tunnukset palveluun, saat siitä määrättyjä hyötyjä, joista voit lukea kirjautumisohjeista. 

Polkaisehan tietolaitteesi käyntiin ja etsiydy Yle Areenan sivuille metsästämään mielenkiintoista katsottavaa!

Avaussivulta mustasta palkista löytyy aihealueet Uutiset, Areena, Urheilu ja Valikko, josta löytyy lisää pääaiheita. Areenasta löytyy laajasti erilaista katsottavaa. Niin ja onhan siellä valikossa radiokin!

Selaamalla avaussivua alaspäin löytyy eri aiheita. Esimerkkinä vaikkapa Kotimaiset sarjat. Otsikon jälkeen on sininen teksti, Näytä kaikki, josta voi avata aiheen ohjelmalistaa ja valita haluamansa, tai aiheen tarjontaa voi myös selata oikean yläkulman nuolinäppäimillä.

Löydät lisää otsikon alta löydät eri ohjelmatyyppien kokonaisuuksia. Klikkaa ryhmän otsikko auki ja pääset selaamaan ohjelmia.

Ei tuota voi todellakaan esitellä yksinkertaisesti, mutta Yle Areenan käyttö on kuitenkin sitä. Kun tietoa ja ohjelmia on paljon, niin tarjontaa joutuu toki selailemaan melkoisesti.

Päräyttäkää auki Yle Areena laitteellanne ja selatkaa ja katsokaa ja nauttikaa ja kuluttakaa aikaanne. 

Toisaalta ulkoillakin kannattaa ja kotijumpata näinä ankeina aikoina! Omasta kunnosta on nyt syytä pitää huolta, kun laajempi liikkuminen on hankalaa. Pitäkää terveellistä välimatkaa ja pysykää terveinä!

Ps. Minä lähden nyt lenkille! Kävelemään, kun juoksemaan en pysty. Parin metrin etäisyyden aion pitää muihin kulkijoihin, vaikka viimeksi yksi terrieri yritti purra jalkaan ja valkoposkihanhi syöksyi kohti. Liekö luullut lajitoverikseen, kun minullakin on posket sisälläolosta aika valkoiset. Puhuin isoon ääneen rumia (anteeksi!) ja ne perääntyivät!

Yle Areenan alkusivu, jossa on Valikko avattu.

Ajoitus ja elämän tärkeät asiat ovat aina pielessä

Miksi minua aina kohdellaan kaltoin? En kyllä kohta ala mitään!


Kun olin nuori, olisin halunnut näyttää miehekkäältä, mutta naamaan ei ilmestynyt karvan hiventäkään. Ei silloisella pehmonaamalla menestynyt vastakkaisen sukupuolen suhteen.

Nyt on nenän ympärys jatkuvasti täynnä karvaa, niin ettei ehdi hinkata paljaaksi tarpeeksi nopeasti. Lisäksi naama ei enää meinaa kestää tuota partakoneella hinkkaamista. Nyt on lisäksi naama semmoisessa kunnossa, ettei sillä menesty enää missään. Poliisikin katsoo tarkkaavaisesti, mutta ei onneksi vielä puhuttele.

Kun nuorena halusin lähteä illalla ulos, ei äiti päästänyt. En kyllä ymmärtänyt tuolloin, että miksi? Enhän minä mitään...!

Nyt hallitus kieltää kokonaan ulos menemisen. Varmaan äiti antoi heille aikoinaan ohjeet, joita nykyhallitus nyt toteuttaa. En ymmärrä vieläkään, miksi?

Olisin halunnut alle 18-vuotiaana ajokortin, mutta viranomainen ei sallinut, kun olin kuulemma liian nuori ja holtiton. Omasta mielestäni olin parhaassa ja luotettavimmassa iässä. Kaupunkiin tansseihin olisi pitänyt päästä. Siellä ei nimittäin mopopojat olleet erityisen kovassa kurssissa, tytöt halveksi ja pojat antoivat turpiin.

Nyt ei paljon puutu, etteikö viranomainen ota kortin härskisti pois. Ja 5 vuoden välein pitää lisäksi antaa selvitys ajokyvystä. Nykyistä holtittomuutta en kommentoi! Tyttöjen suhteen tilanne on ennallaan ja pojilta en kyllä enää ota turpiin.

Kun yritin aikoinaan viinakauppaan, semmoista ei ollut paikkakunnalla ja lähikaupungissa eivät myyneet mitään, kun olin liian nuori. Kaverit kehuivat omenaviiniä ja sitä olisi ollut tarvis. Ja muuta isojen poikien juomaa.

Nyt ei saa edes lähteä viinakauppaan, kun ulos ei saa mennä ollenkaan. Ja toisekseen viinan juominen ei enää kiinnosta, eikä kroppa kestä sitä muutenkaan. Valion mustikkamehu ja Fun Light-mehut auttavat nyt nesteyttämisessä.

Nuorena teki aina mieli makkaraa, mutta sitä ei ollut saatavilla. Pullakin oli hyvää ja sitä olikin saatavilla, kun mummo leipoi usein. Autoin usein maistelussa ja syömisessä.

Nyt olisi makkaraa, mutta sitä ei saa syödä terveyssyistä. Mieli tekee kuitenkin edelleen jatkuvasti. Pullaa onkin tullut syödyksi ja se kyllä näkyy. Ja siitä muistutellaan aika usein. En tykkää! Muistuttelusta, pullasta kyllä.

Onneksi ennen sai ajaa polkupyörällä ilman kypärää, joita ei ollut tuolloin vielä keksitty. Olisi luullut, että olisi varoiteltu jollain tavoin, kun pää oli pehmyt ja kehittymätön.

Nyt pitäisi olla kypärä aina päässä, vaikka pää on paksu ja edelleen kehittymätön ainakin sisällön osalta lähipiirin mukaan.

Kun ennen olisi halunnut katsoa televisioa, ei semmoista ollut. Viimeisinä vuosikymmeninä siihen ei ollut aikaa. Enkä olisikaan erityisemmin pitänyt Ridge Forresterista, mutta Brookesta kyllä.

Nyt, näinä päivinä, kun sitä saisi oikein luvan kanssa katsoa, ei enää huvita eikä jaksa.


Miksi kaikessa ajoitus on niin vaikeaa? Kyllä nyt vähän kyrsii! Ei pitäisi pysähtyä pohtimaan!

Ja jälleen kerran, MUISTAKAA PESTÄ TASSUNNE, eikä räpelöidä joka paikkaa!