Kuka vie ”meidän” marjat?

Se on meille annettu jokamiehenoikeudet metsän antimien suhteen! Myös mustikoiden! Mutta sittenkin joskus risoo mieltä ja otsasuonet pullistelevat tuon oikeuden suhteen. Onhan se selvä, että ne pitää meikävanhuksella olla, mutta miksi ne pitää olla muillakin? Niitä oikeudenkäyttäjiä on taas viime aikoina pyörinyt meidänkin lähimetsissä hermoon käyvällä tavalla.

Monivuotiset kävijät, sorsat, olen jo kutakuinkin hyväksynyt. Ne tulevat aamuhämärissä ja iltapäiväkahvin aikaan jonossa kuin köyhän talon porsaat. Marssivat muina sorsina ensin meidän rapun vierellä olevan metsämansikkamaan läpi perkaten sieltä kypsät mansikat ja sitten talon päädyn vieritse toiselle puolelle rakennusta, tuvan ison ikkunan alle mustikkametsään. Emo asettuu sitten kannon päälle valvomaan poikasten (ovat isoja rontteja) mustikansyöntiä. Ja sitten, kun kuvut ovat turvoksissa, painetaan jonossa järveen tyytyväisinä uiskentelemaan.

Uudet ”oikeutetut” ovat olleet pikkubussilastillinen ulkomaisia poimijoita. Bussi pysäköidään tiensuuhun postilaatikoiden viereen. Matkaa lähimpään taloon on alle 100 metriä. Sitten lössi kömpii bussista pihalle ja kaivaa ruumasta varusteet ja sen jälkeen hajaannutaan viereiseen metsään. Mahdoton älämölö käy metsässä useita tunteja ja raikuu kilometrien päähän, kun pidetään huutamalla yhteyttä tovereihin, ettei vaan vahingossa jää yksikään mustikka poimimatta. Marjojen poimintatekniikkana on poimureilla kaapia raakileet, kypsät marjat ja melkoinen määrä varpujakin. Kalabaliikki kestää 4-5 tuntia, kunnes vajaa 10 hehtaarin metsä on raastettu tyhjäksi mustikoista. Porukka takaisin bussiin ja kohti seuraavaa jokamiehenoikeusmetsää.

Nyt voisin sanoa, etten oikein tykkää! Ottaa suorastaan päähän! Kyllä pitäisi olla jokin roti, kun ympärillä on kymmenkunta taloakin ja niiden keskeltä pitää metsikkö kaapia marjoista tyhjäksi. Saloa olisi kaavittavaksi hieman kauempanakin (lähempänä karhuja). Menisivät sinne, niin ei olisi heistäkään ensi vuonna harmia.

Olisiko pitänyt käydä esittämässä oma vastalauseeni poimintaan. Ehkä olisi, mutta sattui kielimuuri kohdalle ja kompastuin siihen. Ei riittänyt vaikka tunsin sanan pectopah merkityksen. Kuskilta kysyin, mutta kumpikaan ei ymmärtänyt toisensa posmitusta. Väkivalta olisi johtanut minut laillisen edesvastuun pakeille, joten jätin asian sikseen ja puin nyrkkiä hiljaa taskussani.

Kyllä kyrsii mennä torille tai kauppaan ostamaan ”omia” marjoja!

Miten käy marjojen kanssa?

Olemme jälleen saavuttaneet sen vuotuisen ajan, jolloin syynätään puutarha- ja metsämarjojen kypsymistä. Ja aina on yhtä jännittävää!

Mansikoita on ollut jo tarjolla parin viikon ajan. Olemme perheen piirissä jo kerinneet ”tuhota” pari 5 kilon laatikollista herkullisia Kesälahden Polka-mansikoita. Eka laatikossa ei vielä maku hivellyt nautintahermoja, mutta toisessa oli jo nautintoa aistittavissa. Mutta sitten tulivat sateet. Nyt ei ole taas (edellisten liian kuumien tai liian märkien vuosien tapaan) tietoa, saadaanko mansikoita säilömiseen asti. Nyt kyllä puhun vaan omasta tilanteestamme, jossa on vuosittain ollut ongelmia ajoituksen kanssa. Tarkoitus olisi pakastaa muutama laatikollinen, mutta nyt on vain odotettava ja toivottava, ettei kausi kerkiä päättyä.

Nuo ovat vielä syömättä toisesta laatikosta

Yritin toistakymmentä vuotta siirtää metsästä metsämansikoita mökkitontille saunan taakse. Siellä oli mielestäni otollinen paikka, mutta ”metsään” meni! Lapiolla paikalle kantamani kasvusto kuivui muutamassa viikossa. Elettiin muutama vuosi eteenpäin ja aivan toiseen paikkaan pihalle alkoikin putkahdella metsämansikan varsia. Nyt niitä on levinnyt pitkin pihaa, ja joka kesä niitä tulee lisää. Sato on aina mainio. Eihän se ole tietenkään huono juttu!

Pihaa valtaava metsämansikkajoukko

Mustikoita on löytynyt omalta pieneltä mökkitontilta ja tien takaa hyvinä vuosina kymmeniä litroja. Parina vuotena, kun sairastin selkää, istuin mättäällä ja kahmin ympäriltäni marjoja. Siirtyminen sujui kätevästi konttaamalla määttäältä toiselle ja saalista kertyi. Ylös tarvitsi kampeutua vasta ämpärin täytyttyä. Nyt ei näytä mustikkatilanne hyvältä vaikka selkä taas kestäisi! Nyyh! Marjoja ei taida tulla kovinkaan paljoa, joten ensi talven mustikat taitavat muuttua ostomarjoiksi.

Mustikanvarpuja työnsä ääressä

Lähisuon vuosittain erittäin runsas karpalosato on vielä kontrolloimatta, mutta uskon, ettei odotuksissa tarvitse pettyä. C-vitamiinit ja erilaisten rauhasten toiminta tulee karpaloilla turvattua vuodeksi eteenpäin. Ja ei kai kukaan kiistä karpalokiisselin erinomaisuutta maunkaan osalta, sillä vaniljakermavaahdon kanssa ei parempaa herkkua löydy.

Sienistä en tiedä muuta kuin, että aina on kanttarelleja riittänyt. Usein paljon ja toisinaan vielä enemmänkin. Suppilovahveroitakin on yleensä löytynyt, mutta vähemmän. Mutta nuo sienet ovat jo toinen juttu, josta ehkä myöhemmin lisää.

Yrittäkää pitää puolenne marjojen hankkimisessa, teitte sen sitten itse poimien tai kaupallisia tahoja hyödyntäen! Väittävät marjojen olevan terveellisiä ja ihmiselle tarpeen. Tuosta en kuitenkaan tiedä, kun olen niitä aina syönyt ja terveenä säilynyt, paitsi silloin kun olen sairastanut!

Pihan henki vai omakuva?

Matkustaminen sohvalta

Olette varmaan jo vähän kyllästyneet minun sekalaisiin vanhusjuttuihini, niinpä päätin ehdottaa teille toisenlaista, moninverroin laadukkaampaa luettavaa.

Nuoresta iästään huolimatta jo neljännesvuosisadan lehtialan ammattilaisena toiminut Sanna Wallenius on kirjoittanut jo 6 vuoden ajan omaa, laadukkaasti toteutettua matkablogia. Sannan blogi on saanut palkintojakin eli tasokasta tekstiä on tarjolla. Sannan varsinaisena leipätyönään kirjoittamia tekstejä on meistä varmaan jokainen lukenut Apu-lehdestä, Me Naisista, Eevasta ja ties mistä.

Sannan matkablogi Walleni.us (napauta tästä päästäksesi blogiin) pitää sisällään laadukkaita kertomuksia hänen perheensä kanssa, eri kokoonpanoilla, tekemistään matkoista Suomessa ja ulkomailla. Kirjoitukset sisältävät hienoja valokuvia, paljon tietoa kohteista, vinkkejä matkustamiseen ja suosituksia paikoista.

Ellet ole itse tai läheistesi kanssa vielä päättänyt tämän kesän kotimaan retkikohteita, löydät Sannan tuoreimmista postauksista loistavia kohteita Länsi-Suomesta. Selatkaahan Walleni.us-blogin arkistoa ja katsokaa mitä maailmalla on tarjottavanaan niin nuoremmille kuin seniorimatkustavaisillekin!

Ja ajatelkaa, että minä pohjoisen poika (Oulussa syntynyt), joka jatkuvasti vannon Savonlinnan ja Itä-Suomen nimiin, ehdotan teille Länsi-Suomen matkailua. Luotan kuitenkin, että tulette vielä itäpuolelle Suomea ja Savonlinnaankin, kunhan tutustutte ensin Sannan kehumiin kohteisiin.

Tsemppiä matkailuun joko fyysisesti tai sohvalla maaten!

PS. Älkää kuitenkaan luulko, että vältytte minun vanhuskirjoituksiltakaan tulevaisuudessa, niitäkin kyllä tulee. Meinasin tällä kertaa vaan hieman ”ratsastaa” Sannan, ammattilaisen tekstitarjonnalla.

Pirtana mikä kesä!

Kyllä on ollut sekalaista touhua tämä kesänvietto! Välillä sataa ja välillä paistaa. Välillä on hiki ja välillä palelee. Öisin on menty alas lämpöasteissa lähelle kymmentäkin astetta. Aamulla on sitten juotu kahvit +15 C-asteen ”lämmöissä”. Viime viikonloppuna piti jopa lämmittää uunia, kun meinasi lämmöt tuvassa loppua. Mutta ei käy kateeksi Keski-Euroopankaan lämpötilat. Toivottavasti siellä selviävät noista kovista helteistä!

Jos omasta kesätilanteesta hakisi jotain positiivista, niin pihatöille ovat kelit olleet suotuisat, paitsi tietenkin sateella. Mutta aurinkoakin on riittänyt niin, että on tasapainoteltu aurinkorasvojen kanssa ja iltaisin luettu kauhistuneina lehtijuttuja auringon aiheuttamasta ihosyöpävaarasta.

Ei ole mikään enää kuin ennen! Ennen ei tarvinnut pelätä auringonpaistetta, punkkeja, hyttysiä eikä paarmoja. Nyt on kaikki uhkaamassa terveyttä, ettei tiedä mihin suuntaan kohdistaisi torjuntatoimet ensimmäiseksi? Missähän muuten piileksivät käärmeet?

Luonnon muutoksen merkeistä ikävimpiin kuuluu hyttysten ja paarmojen aktivoitunut toiminta. Ja paarmojahan löytyy varpusen kokoisista kottaraisen kokoisiin, äänellä ja ilman, päätä ja jalkoja kiertäviin, ihoon ja vaatteitten läpi pureviin. Noita ”ystäväisiä” kun alkaa pyöriä ympärillä, tietää, että sade on kohta tulossa ja työkalut on syytä korjata suojaan. Parin viime viikon aikana nuo aktivoitumiset ovat tapahtuneet muutaman päivän välein. Eipä ole tätä nykyä uskaltanut leikata kynsiäkään lyhyiksi, kun raapimisvälineet ovat olleet tarpeen ötökkäkutkan taltuttamiseksi.

Päivät ovat olleet kolmen asian,
- auringon poltteelta suojaa kaipaavien kasvien kastelun
- sateen ja tuulen uhkaamien kukkapurkkien suojaan kantamisen sekä
- ötököiden huitomisen,
täyttämät.

Tässä yhteydessä en uskalla mainita joka kesäistä puskien siirtämisen aiheuttamaa työtä. Siitä julkisesti mainitessani, voisin joutua ulkoruokintaan joksikin aikaa, eikä se ole näin ötökkäkesänä mikään mukava juttu. Onneksi olen hyvä keksimään selityksiä välttyäkseni kaivuupuuhilta.

Mutta täänään on taas tiedossa rajusti ötököitä ja pian vettä taivaalta.

Nauttikaa tekin kesästä ja kaikesta, mitä se tarjoaa!

Lähde luontoon - kotona!

On jälleen se aika vuodesta, jolloin luonto on herännyt kukoistukseensa. Suomen Luonnonsuojeluliitto ja WWF ovat järjestäneet myös meille sohvaperunoille tilaisuuden seurata  eläinten elämää. Liitot ovat asentaneet luontokameroita eri eläinten pesien luo.

Saimaan norpan osalta minäkin myöhästyin täysin. Olen jo monen vuoden ajan tarkkaillut norpan elämää WWF:n kameran kuvasta. Tänä vuonna norppakiven seuraaminen päättyi jo kuitenkin toukokuun lopulla. Sen verran seurannasta voi mainita, että kivellä ei nähty kuvausjaksolla kovinkaan paljon elämää. Kuvauksen loppuaikana kivi jo jäikin veden alle veden noustessa Saimaassa melkoista vauhtia.

Sääksen pesää seurataan kameralla osoitteessa https://luontolive.wwf.fi/kalasaaski/ . Pesä sijaitsee Saimaan Haukivedellä. Aika usein sääksi kalastaa mökkikaislikkomme läheisyydessä. Lintu on leveine siipinen uljas otus leijaillessaan kaislikon yläpuolella. Kamera seuraa pesää heinäkuun loppuun saakka.

Liito-oravaa voi seurata osoitteessa https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/liito-orava/ . Kamera sijaitsee Oulujärven pohjoispuolella Paltamon alueella. Nopealiikkeisen elämää on toki hieman hankala seurata, sillä pesäpöntöllä ei välttämättä näy kovinkaan paljon liikettä. Toinen kamera,
WWF:n kamera kuvaa liito-oravaa osoitteessa https://luontolive.wwf.fi/liito-orava/ .

Maakotkan pesällä tapahtuu hieman enemmän. Pesän tapahtumia ja hienoa maisemaa voi katsella osoitteessa https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/maakotka/ . Tällä hetkellä poikanen nukkuu aika paljon, mutta unet keskeytyvät aina aika ajoin emon tuodessa ruokaa.

Metsäpeuraa voi seurata osoitteessa https://luontolive.wwf.fi/metsapeura/ .

Mikäli olet kiinnostunut luonnosta, uhanalaisista eläimistämme ja työstä, jota eri luonnonsuojeluyhteisöt tekevät, niin käy lukemassa aiheesta lisää seuraavilta sivuilta:

- Suomen Luonnonsuojeluliitto     https://www.sll.fi/
- WWF eli Maailman Luonnon Säätiö     https://wwf.fi/

Vaikka luonnon seuraaminen onnistuu kotisohvaltakin, älä unohda itsekin käydä ulkona luonnossa kuntoilemassa, tutkimassa ja oppimassa! Siinä paranee niin fyysinen kuin henkinenkin kunto!

Tsygä rulettaa stadissa

Huomaatteko otsikosta, että on sitä jotain Stadista tarttunut Oulun seudulla kasvaneelle toloppa-pölökky-pojallekin. Otsikossa on etelän intonaatiota, vaikkakin ehkä vanhentuneella twistillä. Ajatelkaa, että minä sain nuo edelliset lauseet kasaan! Sukulaiset ei ainakaan usko!

Pitihän sitä meikäläisenkin vääntäytyä polkupyörän selkään ja vintata pari kertaa kipeillä jaloilla polkien Stadin keskustaan. Meiltä tulee tuota matkaa noin 5 kilometriä suuntaansa. Menomatka sujui näppärästi, ikäänkuin kepeästi kesäsäässä pyöräillen. Pyörätiet olivat vähemmän ruuhkaisia ja ainoastaan harvojen pyöräilijöiden vallassa. Toki lisänä oli melkoinen määrä turisteja, jotka kävelivät vapaasti kulkukaistoja soveltaen. Ruuhka pahenikin sitten keskustaa lähestyessä.

Kaupunkiin on rakennettu melkoinen määrä pyöräteitä, joista iso osa on lohkaistu autojen ajoväylistä. Se ei sinällään ole huono asia, paitsi autoilijoiden kannalta ajoratojen kaventuessa. Mutta varovainen saa etenkin vanhuspyöräilijä olla, ettei harhaudu autojen sekaan. Katujen ylitykset ovatkin sitten oma huolenaiheensa. Silloin pitää olla silmiä joka puolella päätä ja notkeat niskat.

Suojavarusteita suosittelen ehdottomasti, oli kyseessä liikenteessä sitten nuori tai vanha, kokenut tai kokematon, huolellinen tai huolimaton, uudella tai vanhalla pyörällä, omalla tai Citypyörällä. Ylitse muiden varusteiden on se sananmukaisesti se kroppaan ylimmäksi laitettava eli kypärä. Sen tehtävänä on suojata kunkin henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaista määrää aivosoluja, jos pää sattuu kolahtamaan johonkin kovempaan tai miksei pehmeäänkin paikkaan. Kypärää ei korvaa edes kaksi lippalakkia päällekkäin, eikä huivi ja myssy, eikä vahva usko omiin kykyihin. Hansikkaat pitää myös olla, jos joutuu syleilemään asfalttia lähemmin.

Ja tärkeintä liikenteessä on maltti, huolellisuus, tarkkavaisuus ja ääretön varovaisuus! Etenkään vanhuksen on turha kilpailla omalla vauhdillaan noille sentin leveillä renkailla ajaville trikoopyöräilijöille, eikä nuorille Jopo-neitosille, eikä asiakirjasalkku tangossa ajaville. Tosiasiassa ei sitä pärjää enää kuin hätäisesti koiranulkoiluttajille, ja heillekin ainoastaan syystä, että koira pysähtelee jatkuvasti nuuskimaan paikkoja. Eli rauhallisesti on otettava!

Paluumatka kotiin onkin sitten kellonajasta riippuen haasteellinen! Molemmilla kerroillani palasin työstäpaluuruuhkassa Tilkkaan. Tuolloin oli liikkeellä ainakin miljoonayksitoista pyöräilijää. Hiki pukkasi otsalle väistellessä noita trikoo, Jopo ja vaikka mitä kanssapyöräilijöitä. Heitä suihki ohitseni joka puolelta. Ajoteitten ylittämiseen ryhmityttiin jonoon odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Sitten vihreitten välähtäessä palamaan alkoi armoton kisa, jossa olin eittämättä jälkijunassa. Ainakin monta sataa pyörää ohitti minut ennenkuin kerkisin polkaista oman mankelini liikkeelle. Oli siinä ja siinä, että kerkisin siinä hässäkässä kadun yli ennen uusia punaisia valoja.

Eli kyllä pyöräily saa kunnon kohoamaan, vanhuksen skarppaamaan, niskat notkeaksi ja refleksit kuntoon ja paikat tutisemaan!

PS. Helsinki pärjää vaan kummasti maailman metropoleille! On täälläkin Rivieran tyylistä rantaa, aurinkoa, melontaa ja hienoja rakennuksia. Kuvat ovat Finlandiatalosta ja Töölönlahden rannasta.

Alppi on kehittänyt upeita ruusuja

Se, ken malttaa etsiä ja jopa onnistuu löytämään Haagan Alppiruusupuiston, saa nauttia näinä päivinä uskomattoman kauniista kukkapaljoudesta. Puistossa on ainakin yli neljätoista kukkaa ja puskaa. Oli siellä mahdoton joukko kukkakansaakin kännykkäkameroiden napsuttelemassa.

En ala luettelemaan lajien nimiä, vaan annan teidän itse miettiä niitä ja yhdistää nimet oikeisiin puskiin. Nauttikaa tavallisesti tai nauttikaa jopa enemmänkin! Tässä tulee muutama kuva puistosta, kuvattuna 8.6.2019!

Ja jos asutte Helsingin Haagan saavutettavissa, niin äkkiä katsomaan alppiruusuja! Ne ei siellä kauan kuki.

PS. Painotan vielä, että nuo eivät ole meidän mökin pihalta!

 

Eikö olleetkin nättejä! Kyllä meikävanhuskin saa nauttia kukista kerrankin!