Kuka vie ”meidän” marjat?

Se on meille annettu jokamiehenoikeudet metsän antimien suhteen! Myös mustikoiden! Mutta sittenkin joskus risoo mieltä ja otsasuonet pullistelevat tuon oikeuden suhteen. Onhan se selvä, että ne pitää meikävanhuksella olla, mutta miksi ne pitää olla muillakin? Niitä oikeudenkäyttäjiä on taas viime aikoina pyörinyt meidänkin lähimetsissä hermoon käyvällä tavalla.

Monivuotiset kävijät, sorsat, olen jo kutakuinkin hyväksynyt. Ne tulevat aamuhämärissä ja iltapäiväkahvin aikaan jonossa kuin köyhän talon porsaat. Marssivat muina sorsina ensin meidän rapun vierellä olevan metsämansikkamaan läpi perkaten sieltä kypsät mansikat ja sitten talon päädyn vieritse toiselle puolelle rakennusta, tuvan ison ikkunan alle mustikkametsään. Emo asettuu sitten kannon päälle valvomaan poikasten (ovat isoja rontteja) mustikansyöntiä. Ja sitten, kun kuvut ovat turvoksissa, painetaan jonossa järveen tyytyväisinä uiskentelemaan.

Uudet ”oikeutetut” ovat olleet pikkubussilastillinen ulkomaisia poimijoita. Bussi pysäköidään tiensuuhun postilaatikoiden viereen. Matkaa lähimpään taloon on alle 100 metriä. Sitten lössi kömpii bussista pihalle ja kaivaa ruumasta varusteet ja sen jälkeen hajaannutaan viereiseen metsään. Mahdoton älämölö käy metsässä useita tunteja ja raikuu kilometrien päähän, kun pidetään huutamalla yhteyttä tovereihin, ettei vaan vahingossa jää yksikään mustikka poimimatta. Marjojen poimintatekniikkana on poimureilla kaapia raakileet, kypsät marjat ja melkoinen määrä varpujakin. Kalabaliikki kestää 4-5 tuntia, kunnes vajaa 10 hehtaarin metsä on raastettu tyhjäksi mustikoista. Porukka takaisin bussiin ja kohti seuraavaa jokamiehenoikeusmetsää.

Nyt voisin sanoa, etten oikein tykkää! Ottaa suorastaan päähän! Kyllä pitäisi olla jokin roti, kun ympärillä on kymmenkunta taloakin ja niiden keskeltä pitää metsikkö kaapia marjoista tyhjäksi. Saloa olisi kaavittavaksi hieman kauempanakin (lähempänä karhuja). Menisivät sinne, niin ei olisi heistäkään ensi vuonna harmia.

Olisiko pitänyt käydä esittämässä oma vastalauseeni poimintaan. Ehkä olisi, mutta sattui kielimuuri kohdalle ja kompastuin siihen. Ei riittänyt vaikka tunsin sanan pectopah merkityksen. Kuskilta kysyin, mutta kumpikaan ei ymmärtänyt toisensa posmitusta. Väkivalta olisi johtanut minut laillisen edesvastuun pakeille, joten jätin asian sikseen ja puin nyrkkiä hiljaa taskussani.

Kyllä kyrsii mennä torille tai kauppaan ostamaan ”omia” marjoja!