Pitääkö jalkakäytävä varata vai hälyyttääkö kännykkä?

Kyllä en ole iloinen ihmisten käytöksestä! Se kun Suomen Helsingin ihminen kulkee kuin katujyrä tai raivaustraktori. Ei anna tilaa eikä väistä vaan puskee suoraan eteenpäin järkähtämättä. Saapi siinä harmaahapsinen vanhus olla ihmeissään väistellessään jalkakäytävällä ihmistä.

Sitä kun ennen opetettiin, että muut pitää huomioida ja tilaa antaa. Ja etenkin vanhukset pitää ottaa huomioon kaikissa tilanteissa. Mutta onkohan Helsingissä toiset ohjeet ja säännöt. Se kun jyrää päälle iästä riippumatta. Sitten tuli mieleen, että onkohan se ratikan eli sporan vaikutusta, kun eihän sekään paljon väistele? Ja jos väistelee, niin sitten tarvitaan nosturiautoa ja monesti myös ambulanssia ja/tai peltiseppää. Tuossahan se täytyykin ollakin se selitys!

Mutta menee se tuolla samalla tavalla vaikka olisi Seurasaaressakin hiekkapoluilla! Siis jalankulkija, ei raitiovaunu. Minä, vanhus kävelee sielläkin enemmän kanervikossa kuin sorapolulla. Se kun joku vanha kamreeri puku päällä ja kravatti kaulassa kulkee käsikynkkää puoliskonsa kanssa, niin ei siinäkään paljon väistellä vastaan tulevaa. Onkohan kamreerikoulussa opetettu, että se on virkamies kingi kylillä ja kujilla eikä kuulu väistellä eikä nöyristellä.

Sama se on nuoremmilla insinööreillä, maistereilla ja kouluhenkilöilläkin sekä kaikilla ihmishenkilöillä ammatista riippumatta. Siinä sitä mennään nuorikon kanssa käsikynkkää ja kävellään yksinäisen vanhuksen yli muina puskutraktoreina. Hypi siinä sitten kanervikkoon suojaan! Ja vanhukselle tulee taas kotona sanomista, kun on housunlahkeet mustikassa ja koiranpas... eikun -kakassa.

Oliskohan se jossain kaupunginvirastossa otettava hommaksi määritellä selvät systeemit, milloin vanhuksella on oikeus kävellä rauhassa ja pelotta jalkakäytävällä tai hiekkapolulla. Ja sitten joku Otaniemen kohteliaampi ja kotona hyvin kasvatettu atk-insinööri heti kehittämään kännykkään ohjelmaa. Se ohjelma piippaisi vanhuksen kännykässä, että milloin on turvallista astua koto-ovesta jalkakäytävälle eikä jyriä olisi näköpiirissä. Siinä olisi mukava istua kotona eteisessä pomppa päällä, vilttihattu päässä ja kintaat kourassa odottelemassa älykännykän signaalia: "Katu on vapaa!". Tuommoinen olisi jo niin modernia ja ennen kaikkea vanhusystävällistä. 

Siinä sitä voisi ponkaista kepin kanssa kaduille ja kujille, eikä tarvitsisi kyllästää housunpuntteja koiranjätöksillä eikä seisoa selkä tiukasti talon seinässä kun pitää väistellä jyräkulkijoita. Voi onni ja autuus kun tuommoisen saisi joskus kokea!

Näitä kelejä se enää puuttuu Seurasaarestakin

Onko valojen säädöt kohdallaan?

Nyt olen kyllä pettynyt tyystin valojen säätelijään ja salarakentajiin ja ruuhka-autoilijoihin! Onko se enää laitaa, että aamuin illoin rämpätään valojakin ja viattomat ihmiset saavat kärsiä. Tai ainakin melkein.

Olin muina vanhuksina ajellut Vantaalle tarkistuskäynnille ja hyvässä uskossa kuvitellut selviäväni normaaleista toimista auton ratissa ja silleen. Mutta kun kello saapui lähelle 16:n lukemaa, olikin joku rutjake vähentänyt ulkovaloja. Ja lisäksi houkutellut kaikki mahdolliset ajoneuvot liikkeelle pääkaupunkiseudulla ja juuri Vanhalle Lahdentielle.

Olin suorastaan pakotettu ylittämään tuon edellä mainitsemani tien, kun en muuallekaan päässyt. Se ei ole leveä eikä muutenkaan edes mainitsemisen arvoinen, mutta kun ei ollut ulkovaloja ja vastaavasti oli autoja. En pääse ja pääsen yli! Sitä valintaa pelasin vartin verran, kunnes pinna paloi ja ponkaisin ratsuani oikealla jalkaterälläni kiivaasti kannustaen jonon väliin. Puoliväliin risteystä olikin tuon vartin aikana, silmieni hetkeksi välttäen tapahtuneen,  joku ruoja salamana rakentanut liikenteenjakokorokkeen nuolikyltteineen. Ei sitä kyllä äsken ollut! Ei varmaan ollut!

Onneksi omaan herkän silmän naisi... eikun siis vaihtuville tilanteille. Salamannopealla ranneliikkeellä ratista tepaisten väistin eteeni rakennetun tolpan korokkeineen. Matkaseuralaiseni huutaessa ja tuhmilla sanoilla kuljettajaa ohjaten ja opastaen, ohjasin ajoneuvoni liikennevirtaan. Tilanne oli rivakasti ohi eikä väliinjääneet viisikymmentä sydämenlyöntiä tuntuneet missään. No ei tietenkään kun ei niitä ollut!

Mutta olipa tässä kokemuksessa monta ohjetta annettavaksi seuraaviin hallituskriiseihin ja -neuvotteluihin:

- kyllä pitää määrätä, että taivaan isoa valoa poltetaan 24 tuntia vuorokaudessa, paitsi silloin kun olen nukkumassa (tuo valo ei aiheuta budjettiin muutoksia, koska se palaa ilmaiseksi)
- ei rakennella ihmisen huomaamatta ajoesteitä tai liikenteenjakajia keskelle ajoteitä (säästö saattaa olla miljoonaluokkaa valtion menoissa)
- määrätään Vanhaa Lahdentietä ajavat käyttämään bussia, ainakin silloin kun minä olen liikkeellä (tämä sääntö on silkka ympäristöteko, vihreäkin tykkää vaikka on siellä sitiossa, oppo-)
- ja jos hallituksen valvonta noiden osalta jossain kohtaa pettää, niin minua on kuuluvasti informoitava tekstiviestillä tai WhatsAppissa!

Kyllä on taas niin paljon korjattavaa valtion asioissa vaikka sote on muka paketissa! Onneksi ei vanhuksen auton keulassa! Siis sote eikä korjattavaa!

Alla kolme kuvaa vaihteen vuoksi Oulusta

Kuvasta näette, että Oulussa ei hötkyillä ja siellä valot palavat aina!

Toriaitoissa on tarjolla monenmoista herkkua

Ja onhan siellä tietenkin polliisi. Missä lienee pänikkä? Olisko Tuiran aseman tungoksessa?

Onko se laitaa, että pitelee kelejä?

Kyllä oli pakko, kun minua kotona vahvasti motivoitiin, lähteä jalkapelillä kylille. Se tuo keli on suosinut jo tovin aikaa ulkoiluharrastuksia. Ensin kuitenkin mennä rytkytettiin 10-sporalla eli ratikalla (kutsuttuna minun kielelläni) keskustaan. Siellä riittikin monenlaista virallista ja viratonta asiaa hoidettavaksi. Sai siinä selkävikainen pyöriä katukuiluissa hielle asti. Selkäpii valui oikein vettä tai siis pikemminkin hikeä. Onneksi titaanivahvistukset eivät ruostu ja ovat soveliaan ihra- ja lihakerroksen peitossa.

Turistia oli näkyvillä keskikylillä pilvin pimein. Eli kuului Russian murretta ja kiinaa ja varmaan jaappaniakin. Ruotsin murre oli kotoperäistä alkuperää. Kielikorvani ei ole enää niin virittynyt vieraisiin murteisiin, kun omakin Oulun murre tahtoo hiipua aivan anhittomiin. Mutta vieraita olivat ihmiset ja hymy erimuotoisilla naamoillaan kuljeksivat pitkin katuja ja kauppaliikkeitä. Mitenköhän sitä jaksaa aina hymyillä?

Kun kotimatkani aika tuli, ajattelin vetäistä motivoidulla tavalla pelkin jalkavoimin 5,5 km:n matkan kotiin. Ja kun vielä piti poiketa terveyskeskuksessa matkalla, pyrin etsimään oikoteitä. No pieleenhän se meni, etsiminen! Tuli pitempi matka harhareittien takia. Autolla olisi ollut paljon helpompaa eksyä. No ei sekään vielä mitään, mutta entäs terkkarissa sitten!

Olen aina saanut palvelut Laakson terkkarissa hyvin rivakasti. Mutta eilen selkä märkänä ja kipeänä tulikin stoppi! Oli 5 edellä numerolapun mukaan. Tosin yksi oli ottanut lääkäriin mennessään tietämättömyyttään lapun, mutta kun sekin oli minua edellinen. No ei se mitään muuten jurppinut, mutta kun toinen asiointiluukku oli kiinni ja takana puuhailtiin jotain, mitä lie. Ykkösluukun tehopakkaus pyyteli kaveriaan avaamaan luukun, mutta ei kun ei. Oli kiireempää puuhaa verhon takana meneillään.

Istuskelin salissa lähes 45 minuuttia odottelemassa vuoroani. Se kun tuntee minut, tietää, että odotteluni ilman iPadia on maailman suurin katastrooffi. Minulle! Lopulta pääsin sen sulkiluukun avausvaiheessa asioimaan. Oma asiani kesti tarkalleen 45 sekuntia. Eikä tullut edes kuntoon! Siis asia! Itseni kuntoontuloa en ollut edes toivonut saati odottanut.

No se tilanne meni niin kuin meni ja lähdin taapertamaan tuohtuneena ja puhisten kotia kohti. Siitäpä ei ole enempää kerrottavaa muuta kuin, että kotiin pääsin ja iPadin hellään huomaan. Mutta ensin pesin selän (omani) ja vaihdoin paidan kuivempaan.

Kyllä liikunta on rankka laji ja jonkun tiedon mukaan jopa hyödyllistä vaikka ei se hikipäässä eilen siltä tuntunutkaan!

Muistakaa Tekin liikkua ja hikoilla!


Nytpä yllätän Teidät enkä näytäkään Kiinan kuvaa vaan syksyistä Helsinkiä! Käykääpä Tekin katselemassa maisemia!

Remonttimiehet panivat eduskunnan pakettiin ja hääti porukan Sibelius-Akatemian konserttisaliin

Tarttuukohan kulttuuri niin, että jää tavaksi?

No niinhän siinä kävi, että jouduin, pääsin, eksyin, pakotettiin, halusin tai jotain muuta kulttuuritapahtumaan. Se kun sattui parisuhteen kohdille useampia yhteisiä ja erillisiä merkkipäiviä, niin pitihän ne piletit ostaa. Ja niin 10-sporalla polkaistiin Finlandiatalolle maanantai-iltana kaikille sallituilla penkeillä istuen.


Aiheena Aallon piirtämällä ja käyrillä seinälaatoilla varustetulla talolla olivat Tähtien tähdet, siis Laura Voutilainen, Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola. He olivat varustautuneet esittämään meille monenmoista henkeä nostattavaa ja nautintoa lisäävää musiikillista teosta.














Välineteknistä puolta oli edustamassa Vantaan Viihdeorkesteri. Liekö heitä ollut yli 40 soitontaitajaa väistelemässä kapellimestari Heikki Elon tahtipuikkoa. Kyllähän tuolla laulu- ja soittoporukalla kulttuuria syntyikin niin, että kotiin lähtiessä korvat soivat vielä Tullinpuomin Shellin kohdalla.

Siinä viihdytettiin vanhusta iskelmämusiikilla, heavymetalli- (en sano millä), oopperan semmoisilla aarioilla ja mitä ne nyt olikaan. Mutta uskotte kyllä mikä se meikälaistä ikäihmistä nosti tunnelmapilviin, kun sanon, että W Torikka vetäisi parit Virran Olan biisit. Se kun tuo Ola aikoinaan lauloi mieslaulajien ylimmät arvosanat ja plussan päälle samoin kuin Whitney Houston veti samat naislaulun äänelle.

Mutta kyllä Laura Voutilaisessa on täysin vertailukelpoinen lauluhenkilö maailman koville. Se on Laura vähintään kuin Whitney ja Maria Callas ja vaikka kuka kauniilla äänellä pitkää nuottia puhtaasti korkealta ja kovaa laulava naisvokalisti. Miksi se iskelmämanageri ei ole vienyt Lauraa maailman turuille laulamaan, kun siellä kirkuu täysiä urheilustadioneita vaikka mitkä toisen luokan artistit? Kun meillä olisi täällä tuommoinen lahjakkuus tarjota omasta takaa.

Waltterihan veteli vaivatta melkoisen määrän oopperaa Olan biisien ohella, eikä huonosti vetänytkään. No sitten heavymies Jarkko Ahola! Kyllä tuli kirkunaa ja monenmoista heavya sun muuta. Ei se huonoa varmaan ollut, mutta kun en ole oikein heavymies itse, vaikka olenkin ylipainoinen.

Yhteenvetona voin todeta, että kotiinlähtiessä särki käsiä kun piti läpyttää niin paljon. Matkalla istuimme 10-sporassa ylväästi vanhusten penkissä vaikka ei oltu raskaana tai kepin kanssa liikkeellä. Laskettiin, että kyllä meikäläisen harmailla haivenilla pitää kerran saada istua omassakin penkissä. Ei kerinnyt nuoret tällä kertaa ensin!

Laitan perään valokuvia kulttuurista. Jos ihmettelette miten joudin ottamaan konsertissa noin paljon kuvia, niin kerron, että en käyttänyt kuvaamiseen korvia vaan etusormea. Kuuntelin samanaikaisesti kun kuvasin aina välillä. Vielä se onnistuu kaksi asiaa yhtäaikaa! Jopa purukumin pureminen ja kävelykin samanaikaisesti!

Ja voi olla, että menen vastakerrallakin kulttuurille jonnekin kun se on noin kaunista! Ja mukavaa kuultavaakin!

Kaikki kuvat on otettu pimeästä katsomosta iPhone 5S:llä ilman salamaa.

Mutta kun ei muista!

Se tuo muistinmenetys ei olekaan mikään naurun asia! Kyllä on tälle iälle jo paljon muistettavaa ja erityisesti unohdettavaa. Onhan se hyvä jos ei kaikkea muistakaan, mutta kun se tökkii niin ettei muista edes sitä muistettavaa. Kun pitäisi muistaa, mutta ei vaan tule mieleen.

Nuorena, silloin villeimpänä aikana monella meni muisti aivan kemiallisin keinoin. Itselleni rakensi varmaan se Suuri Ihmisen Suunnittelija vanhempieni avustuksella oivallisen esteen. Kun olisi illanistujaisissa tullut se hetki, että ollaan lähellä sitä muistamattomuuden tilaa, alkoi minua huimaamaan siihen malliin, että oli parasta lopettaa samantien.

Mutta kun nyt on tullut aika, jolloin se tökkii ja melkein alvariinsa! Tökkihän se työaikanakin, mutta nyt kun ei ole ylenmäärin muistettavaa, niin ne vähätkin tarvittavat jutut on hukassa. Vai mitä sanotte kun pitää katsoa naapurin ovesta naapurin nimi kun ei tule muuten mieleen. Tosin eihän ole oltu naapureita vasta kuin vähäiset 12 vuotta. Eikä muista oman auton rekisterinumeroa. Ja oma postinumerokin meinaa unohtua. Hitto kun ei ole kivaa!

Se ei mielestäni ole vielä vakavaa jos ei muista Ridge Forresterin vaimon nimeä. Ridge kun vaihtaa vaimoa niin usein. Toki jos vastaa, että Brooke, niin on suuri mahdollisuus osua oikeaan, kun Ridge on Brooken kanssa naimisissa jo kahdeksattatoista kertaa. Ja niiden naamat vaan nuortuvat. On se Ridgellä kätevää, kun jos vaikka kavereitten kanssa illalla kapakkakierroksella menee muisti ja yöllä kotiin kontatessa sopertelee, että "rakas Brooke", niin on suuri mahdollisuus, että vaimon nimi sattuukin oikein.

Tässä kun sitten yrittää virkistää aivoa kirjoittamalla, lukemalla, netissä surffailemalla, aktivoitumalla vaikka mihin ja pohtimalla liikuntaa, jota pitäisi harrastaa. Mutta kun ei repeä kaikkeen! Olen päättänyt tehdä noista hommista ne helpoimmat ja vähiten hikiset jutut. Hiki tuntuu muutenkin tulevan jo pelkästä ajatuksesta. Tuleekohan ihmisestä herkempi kun vanhenee? Tarkoitan tuota hikoontumista pelkästä ajatuksesta.

Nyt en oikein muista mistä minun piti kirjoittaa, joten on parasta lopettaa! Terkkuja kaikille, joiden nimeä en juuri nyt muista!


Kiinan kuvissa mennään edelleen!

Ostoskeskuksen isolla taululla näki itsensä jos seisoi määrätyssä kohdassa aulassa. 

Eipähän tarvitse hankkia kotiin peiliä!

Kuka säätää kivun?

Onko kukaan Teistä ajatellut kivun säätöä? Ja tarkoitan erityisesti kipua ikäkausien vaihtuessa. Onko olemassa eri säädöt aina 5 vuoden välein? Kun tauluun napsahtaa viidellä jaollinen ikä, niin heti muuttuu ja pääosin kivut lisääntyvät. Eri 5-luvuilla vahvistuvat hieman eri kivut.

Omalla kohdallani sattui kun pitkästä aikaa täyttyi 5-luku, että samana aamuna oli uudet kivut ja naksauksen aste oli taas kovempi. Niin siis kipuasteikon naksauksen. Kun olen syntynyt aamulla klo 4:n tienoissa, niin nyt alkoi kello 4 aamulla hitonmoinen pääkipu ja selkäsärky. Onko semmoinen laitaa ollenkaan, että ihan ilman syytä? Ja nukuin kaikessa rauhassa viattoman unta. Ja siitä huolimatta järjesti säätäjä lisää tuskaa ja vaivaa.

Täytyy olla olemassa joku katkaisimen säätäjä-kääntäjä, jolla on puhelimessaan hälytys milloin pitää panna naksaus vaivoja lisää. Nyt se hänellä hälytti aamulla klo 4, että se Vanhus Stadissa tuli taas viitosen vanhemmaksi, pannaanpa taas pykälä lisää. Ja naksautti säätöpyörää yhden pykälän lisää!

Eikö näissä asioissa saa mitään bonuksia? Toimiiko se väärinpäin kun käy paljon lääkärillä ja leikkauksissa? Nekö vähentääkin aina bonuksia? Kaupoissahan se toimii toisinpäin! Kun ostat ja käytät paljon, saat aina enemmän hyvää eli bonuksia.

Onkohan tuo elämässä väärinpäin? Voisikohan tuosta valittaa mihinkään tai käydä ainakin neuvottelemassa uudet bonusehdot? En tykkää tämmöisestä ollenkaan! Taidan luovuttaa HYKSin kanta-asiakaskortin pois.

Yritetään vääntää hymyä naamalle kun tavataan! Terveyskeskuksessa!



Kiinasta kuvia lisää!                                                                                                vanhusreissussa.blogspot.fi

Kuka särki 10-ratikat?

Arvatkaahan mitä? No, minäpä kerron! Olen viimeisen viikon aikana laiskuuttani, tietenkin, ajanut raitiotievaunulla eli ratikalla eli raitsikalla eli skurulla eli sporalla eli mikähän muu se mahtaa ollakaan nimeltään. Mutta numero on kuitenkin 10.

Noin puolet kerroista olen seisonut käytävällä ja puolet istunut leveällä perälläni kapealla penkillä. Yleensä kyllä seison, mutta kun selkää tuntuu särkevän melkein alvariinsa. Silloin sitä painaa ahterinsa mielellään penkkiin jos vain nuorilta (20-40-vuotiailta) ehtii. Ne kyllä yleensä ehtii ensin! Niillä kun perä ja penkki keskustelevat keskenään paremmin kun leveys täsmää.

Minulle  ei ole muuten koskaan selvinnyt, kuka saa istua niissä vanhusten penkeissä,  kun niissä on aina niitä nuoria. Pitääköhän vanhan ihmisen päästäkseen niihin penkkeihin oikeutetusti istumaan,  olla aina kävelykepin kanssa liikkeellä tai olla muuten vaan raskaana vanhuksena? Onkohan niihin penkkeihin jokin ikäraja, joka ei tietenkään koske noita nuoria?

No sitten siitä varsinaisesta otsikon kysymyksestä. Kun se nykyään rynkyttää! Ja välillä melko pahastikin. Kun lähtee liikkeelle, se ikäänkuin sutiaa niinkuin minun lapsuuteni mopo, jossa oli aina sileät renkaat. Se suhisee ja sähisee ja rätisee niin kuin hinkuyskäinen pölynimuri tai kadunlakaisukone. Sitten kun ollaan vauhdissa ja pitäisi hiljentää, se alkaa nykiä ja vinkua ja kitistä ja rutista. Minun mopokin teki noin joskus aikoinaan, mutta kun öljysin jarrukengät niin ei enää kitissyt eikä nykinyt jarrutuksessa. Se ei tehnyt mitään! Ei edes hidastanut vauhtia ennenkuin varaston seinässä. Sekin koski!

Mutta kun ratikka nykii niin, että vanha ihminen töytäilee seistessään pitkin kiinnipitotankoja ja penkin selkänojia. Se suorastaan jopa ahdistaa ja välillä käy kipeääkin. Ei se ole kivaa kun ei tiedä milloin tulee lähtö! Enkä tarkoita tuonne Ylös, vaan ratikan tuulilasiin tai kauniin rouva helmoihin tai mikä vielä pahempaa tämmöiselle vanhalle miehelle, ryntäisiin. Siinä sitä saa selitellä silmäkulma mustana tai nenä verillä, etten minä tarkoittanut kun se oli tuo kuski.

Voisiko arvoisa 10-ratikan huoltohenkilö virittää hieman tasaisemman menon meidän omalle reitille! Laita vaikka öljyä ja rasvaa laakereihin ja jarrukenkiin! Kiitos etukäteen! Saan jättää naapurin pojalta ratikkamatkalle lainaamani jääkiekkosuojukset pois kun ne hiostavatkin vanhaa kroppaa niin pahasti.


Kiinassa ollaan edelleen valokuvissa!                                  vanhusreissussa.blogspot.fi

Tässä Pekingin Staran puhtaanapitomies ajoneuvoineen