Pitääkö jalkakäytävä varata vai hälyyttääkö kännykkä?

Kyllä en ole iloinen ihmisten käytöksestä! Se kun Suomen Helsingin ihminen kulkee kuin katujyrä tai raivaustraktori. Ei anna tilaa eikä väistä vaan puskee suoraan eteenpäin järkähtämättä. Saapi siinä harmaahapsinen vanhus olla ihmeissään väistellessään jalkakäytävällä ihmistä.

Sitä kun ennen opetettiin, että muut pitää huomioida ja tilaa antaa. Ja etenkin vanhukset pitää ottaa huomioon kaikissa tilanteissa. Mutta onkohan Helsingissä toiset ohjeet ja säännöt. Se kun jyrää päälle iästä riippumatta. Sitten tuli mieleen, että onkohan se ratikan eli sporan vaikutusta, kun eihän sekään paljon väistele? Ja jos väistelee, niin sitten tarvitaan nosturiautoa ja monesti myös ambulanssia ja/tai peltiseppää. Tuossahan se täytyykin ollakin se selitys!

Mutta menee se tuolla samalla tavalla vaikka olisi Seurasaaressakin hiekkapoluilla! Siis jalankulkija, ei raitiovaunu. Minä, vanhus kävelee sielläkin enemmän kanervikossa kuin sorapolulla. Se kun joku vanha kamreeri puku päällä ja kravatti kaulassa kulkee käsikynkkää puoliskonsa kanssa, niin ei siinäkään paljon väistellä vastaan tulevaa. Onkohan kamreerikoulussa opetettu, että se on virkamies kingi kylillä ja kujilla eikä kuulu väistellä eikä nöyristellä.

Sama se on nuoremmilla insinööreillä, maistereilla ja kouluhenkilöilläkin sekä kaikilla ihmishenkilöillä ammatista riippumatta. Siinä sitä mennään nuorikon kanssa käsikynkkää ja kävellään yksinäisen vanhuksen yli muina puskutraktoreina. Hypi siinä sitten kanervikkoon suojaan! Ja vanhukselle tulee taas kotona sanomista, kun on housunlahkeet mustikassa ja koiranpas... eikun -kakassa.

Oliskohan se jossain kaupunginvirastossa otettava hommaksi määritellä selvät systeemit, milloin vanhuksella on oikeus kävellä rauhassa ja pelotta jalkakäytävällä tai hiekkapolulla. Ja sitten joku Otaniemen kohteliaampi ja kotona hyvin kasvatettu atk-insinööri heti kehittämään kännykkään ohjelmaa. Se ohjelma piippaisi vanhuksen kännykässä, että milloin on turvallista astua koto-ovesta jalkakäytävälle eikä jyriä olisi näköpiirissä. Siinä olisi mukava istua kotona eteisessä pomppa päällä, vilttihattu päässä ja kintaat kourassa odottelemassa älykännykän signaalia: "Katu on vapaa!". Tuommoinen olisi jo niin modernia ja ennen kaikkea vanhusystävällistä. 

Siinä sitä voisi ponkaista kepin kanssa kaduille ja kujille, eikä tarvitsisi kyllästää housunpuntteja koiranjätöksillä eikä seisoa selkä tiukasti talon seinässä kun pitää väistellä jyräkulkijoita. Voi onni ja autuus kun tuommoisen saisi joskus kokea!

Näitä kelejä se enää puuttuu Seurasaarestakin