/>/> VANHUS STADISSA: Kuntoilusta asiaa

lauantai 4. tammikuuta 2020

Kuntoilusta asiaa

Joko hermostutte? Nimittäin aion taas kertoa muutamia kuntoiluasioita. Ne, jotka tuntevat minut ulkonäöltä, hymähtävät tässä kohtaa. En nimittäin ole muodoiltani varsinaisesti mikään kuntoilun mannekiini tai esikuva. Ja muotojahan minulta löytyy!

Muotoni ovat pääosin runsaita, pyöreitä ja lyhyitä. Mutta haluan tässä painottaa, että anatomisesti olen samanlainen kuin muutkin ihmiset. Tai olin ainakin nuorena maailmalle lähtiessäni. Matkan varrella olen joutunut luopumaan joistain osistani ja elimistäni eri sairaaloiden leikkaussaleissa, mutta enimmälti olen voinut säilyttää perustoimintakykyni. No tämä näin esipuheena seuraavalle.

Kuljettuani vuosien saatossa enemmän tai vähemmän etsimässä kadonnutta kuntoani, olen huomannut sen jäljellä olevankin hiipuvan hiljakseen. Koska edustan senioriluokkaa kotimaisen mittapuun mukaan, olen havainnut kuntoriehumisen olevan entistä "vaarallisempaa" ja tietenkin myös raskaampaa. Se on tuonut esiin muutamia kuntoiluun ja muuhunkin tekemiseen liittyviä vakavia kysymyksiä:

- kestävätkö jalat, kädet, keskivartalo ja pää eli siis minä kokonaisuutena ja osiltani
- ovatko lihakseni edelleen yhtä joustavat ja notkeat kuin kymmeniä vuosia sitten
- miten mahtavat verisuonet päässä ja kropassa kestää ylenmääräisen ponnistelun
- ehtivätkö paikat palautua riittävästi ennen seuraavaa suorituskertaa?

Nuo edelliset kattavat ne asiat, joita jokaiset kuntoilua harrastavan seniorin on syytä pohtia omissa suorituksissaan. Erityisesti, jos työelämä tai harrastukset työikäisenä eivät sisältäneet säännöllistä fyysistä rasitusta, on paikallaan tehdä senioriharjoittelunsa asiantuntijoiden (esim. fysioterapeutti, kunto-ohjaaja, valmentaja, personal trainer, lääkäri) opastuksella. Samat varoituksen sanat koskevat toki kaikkea raskaampaa tekemistä kotona tai mökillä.

Kerronpa vielä omasta kokemuksestani, kun aloitin kuntosaliharrastuksen eläkkeelle jäätyäni. Pullakahvilla pitkiä työpäiviä ja kevyehköä työtä tehneenä kuvittelin, että salilla isot painot ja laajat liikkeet ovat ne elämää ylläpitävät ja kroppaa kehittävät kuntoilutoimet. Eivät olleet, ei kehittynty kunto! Paikat tulivat kipeiksi, mutta onnekseni vältyin vakavilta vaurioilta. Tai enhän minä tiedä, ovatko polvi-, selkä- ja lantiokivut noiden seurausta? Tulihan sitä mökilläkin riehuttua puunrunkojen ja kivenmurikoiden kanssa.

Sen olen kuitenkin oppinut omista ja eri puolilla tapaamieni ihmisten kokemuksista, että entistä varovaisempi on syytä olla, tekee sitten mitä tahansa! Liikeratojen on oltava pienemmät kuin ennen ja painoja on hillittävä, punteissa ja kropassa! Juoksemaan ei kannata sännätä yltiöpäisesti, jos ei ole juoksua harrastanut ja etenkin, jos kropassa on ylipainoa.

Seniorin kuntoilu on, muutamia ikänsä kuntoilleita lukuunottamatta, enemmän kunnon ylläpitämistä kuin valmentautumista kisoihin, kylän, piirikunnan tai valtakunnan! Eli, jos ei ole pohjaa, ei ole syytä riehua vaan mennä maltilla! Ja tarvittaessa on syytä hakea ammattilaisten opastusta. Käveleminen ja kelien salliessa pyöräily ovat hyviä lajeja, jos ei saleille innostu lähtemään.

Sii iloa kuntoiluun ja liikuntaan! Ei saa jäädä nojatuoliin löhöämään eikä sohvalle makaamaan! (Taitaa kuulostaa hurjalta ja röyhkeältä, kun latelen tuommoisia, mutta tarkoitin nuo ensisijaisesti itselleni! Anteeksi!) Varovasti, varovasti sitten!

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä mieleltänne ja kunnoltanne!



Nordic Health-kuntosalilla laitteet seuraavat suorituksen rajoja ja nopeutta

4 kommenttia:

  1. Viime vuoden tilastoa liikunnastani:
    Askeleet / vuosi 3829256 Keskiarvo / päivä 10491

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morjens! Kiitos kommentistasi! Sikäli hauskaa, että kommentoit, sillä alkujaan meinasin mainita sinut (ei toki nimeltä, mutta paikkakunnan kylläkin) postauksessani. Tiedän sinun olevan poikkeuksellisen aktiivinen liikkuja. Nuo sinun askelmääräsi ovat kyllä uskomattomat. En voi muuta kuin kateellisena sanoa, tsemppiä sinulle edelleen! Toivottavasti moni ottaa tuosta onkeensa! Terveisin, Markku, Vanhus Stadissa

      Poista
  2. Veljeni kanssa hankimme isälle kotikuntosalin. Isä on riehunut kuten sinä lähinnä puunrunkojen ja kivenmurikoiden kanssa omakotitalon pihalla. Hän ei ollut koskaan tätä ennen kuntoillut salilla mutta opastimme hänet alkuun ja ainakin hän on väittänyt, että kuntoilee päivittäin ohjeiden mukaan. Toivottavasti asia on näin koska koronan johdosta vaikuttaa siltä, että liikkuminen väheni vielä enemmän vaikka asuu taajamassa omakotitalossa. https://omasali.fi/kotikuntosali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kuntoilu on kaikille tarkeää ja erityisen tärkeää senioreille. Toivottavasti kuntosalit aukeavat pian ja seniorijumpat käynnistyvät! Hyvää kesää ja tsemppiä kuntoiluun!

      Poista