Minuun iski taas kerran sairauksia, ei nyt aivan roppakaupalla, mutta useammassa vaivassa löytyi. Parisen kuukautta siinä meni. Onhan sitä mennyt ennenkin, mutta koskaan se ei ole ollut mitenkään kivaa.
Muistatte varmaan, kun hehkutin Nordic Healthin kuntosalia ja sitä, miten kuntoni nousee siellä kohisten. Salien ohella olen aina luottanut ehkä liikaakin nuoruusvuosien aktiivisen liikunnan ja urheilun vaikutusten pysyvyyteen. Niinä historiallisina vuosina tuli myös puuhattua työn ja muunkin tekemisen merkeissä raskaampia, fysiikalle antoisia hommia. Siinä sitä kroppa vankistui ja vahvistui, mutta eipä se ollutkaan pysyvää.
Tuo johdanto antaa kyllä synkemmän kuvan siitä, mitä lopullinen todellisuus on tai oli parin viimeisen kuukauden aikana. Älkää nyt uskoko tuota aivan päntiönään!
No siis! Innokkaana odottelin räntäsateiden keskellä oikean talven tuloa, kunnes iski pöpö, jonka seurauksena minua jo uhkailtiin lasareetin letkuilla. Jonkinmoisten puheenlahjojen seurauksena pääsin hommasta väähän kuin koeajalle liki kuukauden antibioottikuurille. Vain yhtenä yönä piti käväistä muutaman tunnin jonotushetki Haartmanin (se on meidän päivystyslasareetti) hoitolaitoksessa muitten yö- ym. sairaiden kanssa.
Onneksi pillerit ja tuo koettelemus lopulta päättyi (ainakin toistaiseksi), mutta piharapulla vaanikin uusi vaiva. Olihan niistä flunssista puhuttu eri tahoilla, mutta olin ottanut rokotuksen ja luotin, että tämä kolmas kerta rokotusta lopultakin tepsisi. No ei tepsinyt! Sairastuin nenänvuototautiin. Kai se oli jonkun sortin flunssan erikoismuoto. Nenä vuoti nestettä kuin seula. Kotihengetär kantoi päivittäin nenäliinapaketteja lähikaupasta. Välillä piti turvautua myös talouspyyhkeeseen. Sanon suoraan - en tykännyt koko hommasta! Kyllä on nenä haistelua varten eikä nesteelle.
No nyt taisi jutut mennä sairauksista vaikeroimiseksi. Sitä kuntoahan jutun piti käsitellä. Jo tässä vaiheessa sanon, että nämä kuntojutun loppusuositukset koskevat sekä senioreita että nuorempaakin kaartia. Varoitan jo nyt, että ehtii lukijan ajatus kypsyä!
Tuon parisen kuukautta kestäneen kurimuksen seurauksena huomasin, että kaikenlainen liikkuminen, kuten esim. portaiden kipuaminen, osoittautui poikkeuksellisen hengästyttäväksi puuhaksi. Jopa tasaisella käveleminenkin oli rankkaa ja paidanselkä kastui pienestäkin liikkumisesta. Uskomattomalta tuntui, miten voi kunto kadota noin täydellisesti?
Lähdin sitten kuntosalille viikko flunssan päättymisen jälkeen. Salin laitteissa ja osin muistissa oli laitteiden painomääritykset, mutta ...! Nepä eivät enää koskeneetkaan minua. Onneksi salin hengettäret ottivat minut heti huomaansa ja pitivät tilanteen sekä jääräpäisen luonteeni vaatiman puhuttelun harjoittelun varovaisesta aloittamisesta.
Harjoitusrupeama sujui puolikkailla painomäärillä kahden kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Mutta sekään ei riittänyt! Jouduin lopettamaan koko salikeikan suoritettuani puolet laitteista. Se ei vaan papu hihassa ja muissa paikoissani riittänyt enempään. Ei pehmennyt rauta, ei edes kuumentunut, pani hanttiin minulle. Oli pakko siirtyä hissukseen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Nyt on vaan sitkeästi jatkettava kuntoutumista ja käytävä säännöllisesti salilla sekä ulkoilemassa. Ja samalla hartaasti toivoa, että paluu edes viime syksyiseen kuntoon onnistuisi. Nuoruuden huippukunnot olen jo jättänyt henkisesti taakseni. Nyt mennään näillä seniorieväillä.
Josko näpyttelisin tähän toiveen, ohjeen, neuvon ja jopa määräyksen teille -
PITÄKÄÄ NYT HITOSSA KUNTOANNE YLLÄ! EI OLE HELPPO LÖYTÄÄ SITÄ KADONNUTTA - EI NUOREN, EIKÄ VANHAN!
 |
| Purkeilla ja pulloilla ei kuntoa varsinaisesti hankita! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti