New York 2005 - kokemuksia

Vuonna 2005 seikkailimme poikani kanssa Amerikan mantereella reppureissaajina. Kirjoitin tuon matkamme yhdestä kohteesta, New Orleansista tähän blogiini reilut kolmisen vuotta sitten. Tuo postaus löytyy klikkaamalla tästä (siis kilkkaa em. sanaa). Ajankohta oli sikäli merkittävä, että vuoden 2001 syyskuussa tapahtuneiden terroritekojen vaikutukset näkyivät vielä erityisesti New Yorkissa. Käyntimme aikana New Orleansiin iski hurrikaani Dennis, joka hieman viivytti pääsyämme jazzin kehtoon. Reilu kuukausi myöhemmin hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansissa ja lähiseudulla suunnattomat tuhot. Katrinan alle jäi kuolleina lähes 2000 ihmistä ja 80% New Orleansin kaupungista. Katrina oli kuudenneksi voimakkain hurrikaani Atlantilla koskaan mitatuista.

Sain nyt herätteen tähän New York-postaukseeni Sanna Walleniuksen blogista, jossa hän tällä kertaa muisteli perheensä matkaa samaan paikkaan. Sannan postauksen löydät täältä. 

New York on kuhiseva ihmiskattila. Joskus yön tunteina ei kaduilla jää maalaispoikakaan jalkoihin, mutta päivällä on ihmistä kierrettävä tiukemmin kuin Levin pujottelurinteessä keppejä - ja aina meinaa törmätä päin. Kulkeminen muistuttaa paljon tanssia, jossa otetaan askel sinne, toinen tänne ja välillä käännytään. Voi kuitenkin tunnustaa etten osaa tanssia, mutta pujottelu onnistui jotenkin aikoja sitten. Ei auttanut NYCin kaduilla sekään.

Tapanamme on reissuilla ollut tutustua kävellen paikkakuntaan. Niin teimme nytkin. Kävelimme majapaikastamme 96. kadulta Manhattanin kärkeen ja takaisin useita kertoja. Siitä tuli melkoinen määrä kilometrejä, mutta myös suunnattomasti monenlaista katsottavaa. Kuljimme joka kerta hieman eri reittiä, kiertelimme, kaartelimme ja poikkeilimme. Itse pidin parhaina niitä reittejä, joiden varrelta löytyi hodarikärry. Muistimme aina pysähtyä sellaisen kohdattuamme ja annoimme tukemme  paikallisille pienyrittäjille.

Ensimmäisiä asioita, joita New Yorkista aikoinaan opin, oli Times Square. Se oli minusta jotenkin NYCiläisintä, mitä suinkin voi olla olemassa. Olihan se hienoa lopulta itsekin päästä pälyilemään tuota mainosvalojen loputonta loistetta. Alueen lukuisista ravintoloistakin löytyy melkoisia erikoisuuksia. 

Törmäsin eräällä toisella matkallani alueella erääseen ravintolaan, jonka illan ensimmäisiä asiakkaita satuimme olemaan. Tarkoituksemme oli nauttia illallinen tuossa rennossa paikassa, mutta yllätyimme täysin. Paikka täyttyi hetkessä ääriään myöten pian tultuamme sisälle ja annettuamme tilauksemme. Selitys tulikin joitakin hetkiä myöhemmin, kun yksittäiset tarjoilijat alkoivat yllättäen laulaa työskennellessään. Olimme ihmeissämme, sillä emme olleet kuulleetkaan moisista ravintoloista aiemmin. Illan mittaan saimme kuulla ja nähdä mitä loistavimpia ja taidokkaimpia esityksiä ympäri ravintolasalia lähes kaikkien tarjoilijoiden esittäessä yksin ja yhdessä hienoja lauluja. Olimme haltioissamme!

Ja tottakai! Pitihän meidän matkustaa metrollakin. Se olikin varsinaista seikkailua johtuen suuresta ihmispaljoudesta asemilla ja kävelytunneleissa. Metroverkoston laajuus ja asemien monitahoisuus aiheuttivat melkoista päänvaivaa. Esimerkiksi siirtyminen vastapäiselle laiturille matkustaakseen päinvastaiseen suuntaan vaati pujottelua tunneleiden ja portaikkojen kautta. Siinä oli otollinen tilaisuus eksyä. Poistuminen metrojunasta vaati myös melkoista ripeyttä, sillä juna ei viipynyt kuin hetken asemalla. 

Olimme tavanneet kadulla pari helsinkiläistä tuttavaamme, joiden kanssa lähdettiin metroon. Yksi tuttavistamme ei ehtinyt poistua junasta ja jatkoi matkaa. Olimme hädissämme, sillä tuohon aikaan ei kännykät toimineet metrotunneleissa. Nousimme siis kadulle odottelemaan, josko tuttavamme ottaa meihin yhteyttä. Mainittakonn, että hän oli hyvin sinut NYCin kanssa jo entuudestaan. Odottelimme melkein 2 tuntia, kunnes hän putkahti metron uloskäynnistä luoksemme kadulle.

Toinen mielenkiintoinen tapaus sattui, kun matkustimme kaksin poikani kanssa tyhjässä metrovaunussa. Vaunun toiseen päähän saapui väliasemalta nuori nainen ja hän istuutui vaunun toiseen päähän. Huomasin hänen tuijottavan meitä tiukasti. Tiesin jo heti ettei ainakaan minun ulkoinen habitukseni ollut tuijotuksen syynä. Tuota kesti hetken, kunnes hän nousi ja lähti astelemaan luoksemme. Hän oli havainnut sylissäni olevan keskikokoisen reppuni ja halusi tiedustella, mistä sellaisia saa. Kerroin ostaneeni repun Viron Tallinnasta torilta muutamia vuosia aiemmin. Hän ihaili repun lukuisia taskuja, muotoa, väriä ja verkkotaskuja. Neito kertoi olevansa suunnittelija ja sen takia kiinnostuneensa repustani. Emme ehtineet keskustella sen enempää, sillä hän poistui seuraavlla asemalla junasta. 

Kävimme myös katsomassa World Trade Centerin raunioita, jossa oli pystyssä rakennuksen ristinmuotinen palkki. Olin käynyt joitakin vuosia ennen terrori-iskua toisen tornin huipulla ihailemassa Nyw Yorkin rakennuspaljoutta. Nyt näkymä oli lohduton ja nosti surulliset tunteet pintaan. Itkin! Raunioiden viereen oli rakennettu muistoterassi, jossa oli kuvia torneista ja tuhon jäljistä. Paikalla oli käydessämme meneillään myös poliisien seremonia iskussa kuolleiden kunniaksi.

Manhattanin eteläkärjessä Battery Parkista löysimme The Sphere-nimisen pronssiveistoksen, joka oli ollut World Trade Centerin edustalla terrori-iskun aikaan. Veistos oli löytynyt tornien raunioista ja tuotu tuonne puistoon. Veistos on muistomerkkinä terrori-iskussa kuolleiden muistoksi. Edessä palaa ikuinen tuli.

Eräs must-nähtävyys oli tietenkin Metropolitan oopperan rakennus. Oopperatalossahan on esiintynyt melkoinen määrä suomalaisia lauluntaitajia. Iltavalaistuksessa rakennus oli suunnattoman kaunis. Sisälle emme valitettavasti päässeet.

Tuo hämyinen kuva yllä on otettu hämärän omistajansa rakennuksesta, Trump Towerista. Aulan alakerrassa oli hampurilaisravintola, josta tilasimme itsellemme syötävää. Tilauksen yhteydessä annoin nimeni, jolla sitten kutsuvat noutamaan annoksen. Odotimme ja odotimme, kunnes menin kysymään, missä ruoka viipyy. Annokset olivat olleet jo pitkään valmiina, mutta kun eivät osanneet lausua suomalaista nimeämme, eivät osanneet kuuluttaa. Että tämmöistä!

Pitihän meidän käydä tarkastamassa maailman rahamarkkinoiden keskuskin! Se oli kuitenkin 911-iskun jälkeen tiukasti vartioitu, joten emme päässeet kuin kameraetäisyydelle julkisivusta. Emme huomanneet missään kadulla ylimääräisiä seteleitä tai kultaharkkoja, joten tiukasti pitivät varallisuudesta ja rahamarkkinoista kiinni.

 

Kuljimme myös Chinatownin ristiin rastiin. Kävimme siellä myös useampaan otteeseen syömässä matkamme aikana. Olen aina pitänyt aasialaisen keittiön ruuista. Olen matkojeni aikana käynyt monien maailman kaupunkien kiinalaiskaupunginosissa ja kaikkialla tunnelma on ollut hyvin samanlainen. Tuoksu ja tunnelma ovat täysin omanlaisensa. Tuo tunnelma on hieno kokemus, kun se poikkeaa aina niin oleellisesti muusta ympäröivästä kaupungista.

Pari edellistä kuvaa on otettu Empire State Buildingin huipulta. Näkymä on sanoinkuvaamaton, taloja joka suuntaan pilvin pimein. Korkeampia ja matalampia, kaiken näköisiä ja kokoisia.

Eräs kulttuurielämän merkkipaikkoja putkahti vastaamme lampsiessamme 6. Avenueta pitkin. Radio City on toistunut vuosikymmenten saatossa milloin minkäkin kulttuuritapahtuman yhteydessä. Paikka on merkittävä musiikin, television, radion ja jopa urheilun saralla. Tuonnekaan emme päässeet sisälle. Ehkä olisi pitänyt hankkia liput jonkin tv-ohjelman nauhoitukseen päästäksemme ihailemaan rakennuksen sisätiloja.

Kaupungin keuhkot on Keskuspuisto, Central Park. Kauniina päivinä puiston kansoittaa vapaa-aikaansa viettävät ihmiset. Puiston aktiviteetteja riittää moneen makuun. Näin matkalaisen mielestä mukavinta on nautiskella jäätelöstä katsellen ihmisiä ja heidän touhujaan puistossa.

En ole kokenut vastaavan monipuolista kaupunkia, vaikka olenkin käynyt useimmissa suurkaupungeissa. Olen käynyt tähän mennessä monta kertaa New Yorkissa, mutta aina siellä riittää nähtävää ja koettavaa. Viikko tai kolme menee jo pelkästään Manhattanin kaupunginosan tutkimiseen. Museoita riittää, kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, ravintoloita löytyy joka makuun, tapahtumia, juhlia, konsertteja, jne. on päivittäin mieletön määrä. 

Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Metrolla pääsee joka suuntaan, taksit ovat edullisia ja kävelemällä näkee kaikkein eniten.

Koska olimme varanneet Suomesta USAan ainoastaan menoliput New Yorkiin ja paluuliput Los Angelesista, ei meillä ollut varsinaista matkasuunnitelmaa. Olimme tutkineet USA:n karttaa iltaisin ja pohtineet, minne seuraavaksi. Minulla kangasteli mielessä Chigaco, mutta muitakin vaihtoehtoja oli. Matkasimme eräänä aamuna reppuinemme La Guardian-lentokentälle ilman suunnitelmaa kohteesta. Kentällä kuulimme uutisista, että Louisianassa myllää hurrikaani, mutta sen odotetaan menevän päivän aikana ohi. New Orleans ja jazz - mikä sen parempaa!

Marsimme tiskille, ostimme lentoliput New Orleansiin, annoimme reppumme ja siirryimme kohti lähtöporttia. Homma kävi yhtä helposti ja samalla tekniikalla kuin kotimaassa bussimatkalle lähtö, vaikkakin turvatarkastus oli kyllä suunnattoman paljon hankalampi. Takit pois, vyöt pois, kengät pois, taskut tyhjiksi, käsimatkatavarat levälleen tiskille, metallipaljastimen läpi, käsiskannerilla hivelyt, ilmatuubissa seisominen ja sitten pukeutuminen. Ja matka saattoi jatkua!

Tänä päivänä mietitään sitten, milloin ja minne vai pääseekö enää koskaan? Toivottavasti vielä pääsee!

Statue of Liberty