Raitiovaunujen opasteet

Mistä tietää minne raitiovaunu, jossa seisot, menee ja mitä reittiä?
Pieniä vihjeitä voi saada katuun upotetuista rautatangoista, mutta kun niitäkin menee paikoin ristiin rastiin.

Vastaus: Ei mistään!
Tieto on taltioitu ainoastaan kuljettajan mieleen ja ohjauskeskuksen tietokoneelle. Matkustavaisen ei kuulu tietää reittiä sen tarkemmin. Se on ulkomaaksi classified. Riittää, että kuljettaja tietää!

Ei matkustavaisen kuulu Helsingissä tietää muuta kuin mistä lähti ja missä pitää olla perillä. Se kaikki tuossa välissä on arpapeliä, jota ei tue edes Veikkaus Oy. Turisti pelaa harvemmin liikkuvien kaupunkilaisten kanssa päivittäin tätä peliä keskustan pysäkeillä. Pysäkillä olevan reittikartan kertoman mukaan hän nousee vaunuun ja toivoo, että se olisi se oikea. Vaunussa ei sitten olekaan enää näkyvissä reittikarttaa ja peli on käynnistynyt. Ei kerro turistille Kuusitien tai Urheilutalon pysäkin nimi katon näyttötaulussa mitään, ei kerro ollaanko kaukana vai lähellä vai peräti ohi.

Se kun on kulkenut maailman raitiovaunuissa ja vastaavissa, on seurannut seinälle isolla merkittyä reittikarttaa ja tiennyt missä kulloinkin ollaan, etenkin jos tiesi mistä lähti kyytiin. On voinut hahmottaa, että kohteeseen on vielä kartalla näkyvät kolme tai jotain pysäkkiä ja sitten ulos. Toki jossain on kirjoitusmerkit haitanneet pysäkkien hahmottamista, mutta perille on aina päästy ja Suomeenkin palattu. Eikä muutaman pysäkinvälin takaisin käveleminen ole ollut kovinkaan hankalaa, paitsi rankkasateella ilman sateenvarjoa.

Kyllä sitä vaan toivoisi, että HSL, raitiovaunubolag tai kaupunginjohtaja Vapaavuori ostaisivat yhteisillä varoillaan kasan n. neljämetrisiä tarramuoveja ja palkkaisi jonkun piirtämään niihin tussilla raitiovaunureittejä! Sitten ne liimattaisiin vaunuihin ikkunoiden yläpuolelle. Niin siis tietenkin vaunun sisäpuolelle. Se olisi monen helpompi löytää kohteeseensa. Ja kun reitit muuttuvat taas 70 vuoden kuluttua, otettaisiin nämä pois ja pantaisiin uudet tarrat tilalle.

Ulkopuolellahan vaunuissa on aika mukavan näköisiä mainoksia, jotka tekevät niistä maailman näköisiä. Ja se on hyvä!

Tuommoinen reittikartta vaan olisi aivan kaino toivomus! Kyllä tykkäisin!

PS. Sen kun vielä eläessään näkisi, että Helsinki vapauttaisi eläkeläiset julkisen liikenteen lippumaksuista monen muun maailman hienon kaupungintavoin! Saattaisi lisätä seniorien liikkumista ja kuntoa!

Laitan tuohon alle kuvan Seurasaaren kirkosta muistuttamaan tuosta hienosta ulkoilualueesta, jossa jokaisen kuuluu säännöllisesti käydä! Missä muualla on keskellä kaupunkia tämmöinen hieno luonnon ja rauhan tyyssija!

Seurasaaren kirkko

Kaupungissa on hienot pyörät!

Kiitos taas HSL-taholle hienoista kaupunkipyöristä! Kyllä olen taas pyörien kesäjäsen, maksuni maksanut ja jo käyttänytkin useita kertoja noita keltaisia kulkupelejä. Se on jopa kerinnyt molempi takapuolikin kipeytyä pari eri kertaa.

Pyöräasemia on laitettu varsin osuville paikoille ja runsain mitoin. Ja on astuttu nykyaikaan, kun aurinkopaneelit jakelevat virtaa pyöräasemille. Kun vaan jaksaisivat ilkivaltaiset tahot pysyä nyt kaukana asemista ja pyöristä!

Kotiasema vaan on päivällä usein tyhjänä pyöristä, mutta onneksi lähellä on monta muuta asemaa, joista joltain on aina löytynyt se tarvitsemani yksi pyörä. Tuo toki kertoo, että käyttäjiä on ja sen huomaa myös kaduilla liikkuessaan. Paljon tulee ja menee noita keltaisia etukorillisia kulkuvälineitä kaupungin kaduilla.

Helpoksi on tehty pyöräilykykyiselle liikkuminen! Kyllä tykkään! Kiitos!

On kevät ja esteitä tiellämme

Nyt on niitä nuoruutensa haaveammatin miehiä, lakaisukoneiden kuljettajia, pyörinyt koneineen pitkin Helsingin katuja ja jalkakäytäviä. Ovatkin tehneet hyvää työtä poistaessaan hiekat ja sorat pyörimästä jalkojen ja renkaiden alta. Luontokin heitti siihen oman pölyntorjuntansa, josta oli erityisesti hengitykselle iso apu. Kyllä on nyt mukava tepastella sileitä ja puhtaita katuja. Mutta jäi sinne vielä harmiakin!

Se vaan on perin kiusallista, että katutyöt haittaavat kaikenlaista kulkijaa. Eikä vähiten niitä, jotka liikkuvat eri apulaitteiden avulla. Ei suju kulku kävelykepin, rollaattorin tai pyörätuolin keinoin, kun se ei suju tervejalkaisellakaan. Remonttikohtia on päällystetty jopa nyrkinkokoisella soralla ja aidattu kapeaksi väyläksi puna-kelta-valkoisin aidoin. Väylää ei sovi liikkumaan kuin kylki edellä ja sille pitäisi kiivetä tilapäisramppia, jolle ei huonojalkainen kulkija pääse millään keinoin.

Vaikka tavoite ja tulos katutöistä tulee olemaan hieno, ei se odotus kestäessään puoli tai enemmän vuotta ole hyvä niille, joiden liikkuminen on vaikeaa ilman noita esteitäkin. Sitä vaan toivoo kainosti mielessään, ettei katutöissä viivästeltäisi. On ollut seniorillakin pinna tiukalla, kun yrittää pujotella kaikkien esteiden ohi. En ole tykännyt tuommoisesta ollenkaan!

Ikävinä esimerkkeinä olivat Mechelininkadun ja Reijolankadun alueiden jos minkäkinlaisten syiden takia pitkittyneet katutyöt. Joku oli jopa valittanut lahojen puiden puolesta ja sillä venyttänyt hommien sujumista? Ja Mechelininkadulla tuo kurimus jatkuu edelleen. Tuommoinen ei ole ollenkaan mukavaa!

Kyllä vaan nyt toivon ripeyttä kadunrakentajilta ja virkatahoilta! Laittakaa homma kuntoon, että kaupunkilaiset pääsevät liikkumaan ilman turhia esteitä! Ja annetaan kesän tulla täysillä Stadiin!

Laitan alle muutaman kuvan (taitavat olla kaikki Reijolankadun ja Mannerheimintien risteyksestä) viime syyspuolelta, niin pääsette mukaan tunnelmaan.

Onko sade mukava?

Ettepäs arvanneet! Veikkasitte viime aikaisten postausteni perusteella, etten tykkäisi, mutta pieleen meni. Minusta tämänpäiväinen sade on todella mukava. Siihen on olemassa muutama hyvä syy.

Ekaksi olen pikkuhiljaa paranemassa monen viikon flunssasta, vai onko oikeammin sanoa virustaudista, joka rassasi hengitysteitä. Siis kurkkua, keuhkoja ja nenää. Niistä olettekin varmaan kuulleet jo aivan kyllästymiseen asti. Moni muukaan ei ole jäänyt osattomaksi tämän kevään kurimuksista, mutta ovat toivottavasti laillani parantuneet.

Tokaksi viime päivinä ikkunoista seuraamani luvattoman komeat ja kuivat kelit saavat kosteutta päälleen. Kadut ja ennen kaikkea ilma puhdistuvat kevätsateen myötä. Luonto saa tarvitsemansa herätysruiskeen ja pöräyttää kasvunsa täyteen vauhtiin.

Kolkiksi sade on lupaus pian alkavasta kesästä. Television säätieteilijätkin ennustivat jo loppuviikoksi parinkymmenen plus-asteen kelejä. Se pakottaa kaivelemaan esille naftaliinista ja komeroiden kätköistä kesäisemmät vaatteet ja jalkineet.

Keksisin kyllä monta muutakin syytä sateen ja tulevien päivien mukavuuteen. Pienin niistä ei ole vajaan parin viikon kuluttua Barcelonasta alkava risteily. Siitäkin saatte kuulla ja lukea blogistani tulevina viikkoina.

Eli kevät on jo ovella ja mieli alkaa kohentua! Jo oli sen aikakin!

Kun kaikki hiipuu

Mitäs nyt pitäisi tehdä, kun joka asiassa on meneillään hiipumisen meininki?

Autokin ilmoittelee, että akun varaustila on alhainen. Kyllähän minä tarvitsen tähän taudin heikentämään kuntooni tukea. En olisi kuitenkaan uskonut, että autonikin on havainnut heikon oloni. Olen aina kuvitellut, että ihmiset tukevat toisiaan vaikeuksia kohdatessa, mutta että autokin! Mutta onhan tuo toki avaruusajan uusi tapa tukea omistajaansa.

Liikuntani on parin ehkä kolmen viimeisen vuoden tukeutunut paljolti polkupyöräilyyn. Mutta kun siinäkin hommassa jaksaminen on hiipunut vähitellen. Kaupunkipyörät toivat siihen hieman helpotusta. Pyörän voi ottaa matkan varrella olevasta telineestä ja jättää vastaavasti pois ja hypätä raitiovaunuun, kun ei jaksa enää vintata. Siitä vintaamisestakin on nimittäin tullut melko raskasta puuhaa.

Sitten esitti Vallila-ministeriön Berneri, että sähköpyörän ostamiseen annettaisiin tukea oikein verorahoista. Mutta mitä kittiä kans? Se opposition uusilla autoilla ajava porukka kaatoi koko hankkeen. Ei saanut niukkatuloinen eläkeläinen tukea edes sähköiseen polkemiseen. Sitä on vaan vintattava omalla vanhalla pyörällä ja pelättävä sen varastamista keskikaupungin telineestä. Toinen vaihtoehto on ottaa keltainen citypyörä takamuksensa alle ja vintata sillä niin pitkään kuin jaksaa ja loppumatka jatkaa ratikalla.

Kaikki tuntuu hiipuvan, eikä vähiten lihakset! En taas tykkää!

Minun Facebook ja muut somet

On saanut Zuckerberg satikutia viime viikkoina. Meidän viattomien käyttäjien tiedoilla on käyty kauppaa maailmalla, vaihdettu valtionpäämiehiä, sotkettu vaaleja ja ties mitä.

Huolettaako se minua? No tottahan toki huolettaa, mutta ei hirveän paljon. Enemmän huolettaa se, että uskaltaako enää klikata juuri mitään kohtaa viesteissä. Kiellettyjä ovat Facebookissa olevat mainokset, kilpailut, älyttömän hyvältä kuulostavat tarjoukset jne.

Itse otin heti alkuun sen periaatteen, etten juurikaan julkaise siellä omia juttujani, enimmäkseen luen vaan muiden julkaisuja. Parina ensimmäisenä vuotena en edes käynyt lukemassa siellä mitään. Mutta tilanne muuttui kun monet yhteisöt alkoivat käyttää Facebookia viestintänsä päävälineenä. Tuolloin oli pakko uida virran mukana ja heittäytyä jordaniin.

Nykyisin en juurikaan edes avaa normaaleja etusivun viestejä, vaan olen pelkästään keskittynyt seuraamaan yhteisöjen viestintää. Seuraamiani tahoja vaan alkaa olla aivan liikaa. Seuraan 2 Enterin sivua, 8 sukututkimusryhmää, 12 harrastusryhmää, 6 kirppariryhmää ja  muutamaa muuta itselleni (muka) tärkeää ryhmää. No enhän minä ehdi paljon muuta tehdäkään kun lueskella noita. Ja sitten seuraan yhden tukkatyypin twiittejä Twitteristä.

Tuossa mainitsin jo Twitterin, josta seuraan muutamia tahoja, kuten sen tukkamiehen, joka haukkuu kaikki ja tuhoaa maailman talouden. Instagramia en enää seuraa kuin satunnaisesti. Omia kuvia en ole sinne juurikaan viime aikoina laittanut. Youtubesta kuuntelen jazzia ja etsin joskus neuvoja ja ohjeita. Pinterestiin kerään kesää varten poimintoja puutyöideoista.

Tänne blogiinhan minä kirjoittelen silloin tällöin näitä sekalaisia postauksia. Yleensä blogit kuuluvat johonkin hienoon kategoriaan, mutta minun ”Vanhus Stadissa” kuuluu varmaan ryhmään sekalaiset höpötykset.

Toivottavasti jaksatte ainakin joskus lukaista tätä! Aurinkoa kevääseenne!

Vangittuna petiin

Niinpä! Sitkeää on tämän taudin kanssa. Yöt menee köhien, päivät menee köhien ja kroppa on niin turrana lääkkeistä, ettei kohta tiedä missä sitä kroppaa oikein on. Mutta kyllä tästä vielä selvitään! Niin ainakin uskon ja toivon.

Mutta mitä ihminen tekisi ilman iPadia? Ei niin mitään! Päivä menisi vaan sairastellessa, mutta kun ottaa iPadin käteen meinaavat tauditkin unohtua.

Jos tuo pieni, ohut levy on samanaikaisesti televisio, radio, kirjasto, hakukone, näköpuhelin, muistiinpanoväline, kirjoituskone, elämysten etsintäkeino, niin miten ilman sitä tultiin ennen toimeen? Ei muistaakseni juuri mitenkään! Tai en enää ainakaan halua muistaa sitä aikaa.

Sisällytän tähän blogipostaukseeni kaksi merkittävää tärppiä lukemiseen.

ELLIBS löytyy appsina iPadillesi AppStoresta. Ellibs on yksi Helsingin kaupunginkirjaston Helmet e-kirjaston sovelluksista, jonka kautta kirjaston asiakkaaksi rekisteröitynyt henkilö voi ladata laitteelleen helposti kirjoja. Kirjan voi ladata 1 tai 14 päivän ajaksi. Tarvitaan ainoastaan kirjastokortti ja 4-numeroinen koodi. Ne sovellukseen eli appsiin syötettyä kestää kirjan lataaminen jatkossa laitteelle muutamasta kymmenestä sekunnista minuuttiin. Ja lukeminen voi alkaa heti eikä palauttamisestakaan tarvitse huolehtia!

ELISA KIRJAKAUPPA on appsi, jonka myös voit ladata ilmaiseksi iPadillesi AppStoresta. Elisa Kirjasta löytyy suunnaton määrä suomalaisia kirjallisuuden klassikoita ilmaiseksi. Maksullisia muita huippukirjoja löytyy jatkuvasti tarjoushinnoilla ja erittäin runsas tarjonta normaalihinnoilla. Niiden maksamisen voi hoitaa netin kautta sovelluksessa tai voi antaa sovellukselle luottokortin numeron, jolloin kun seuraavalla kerralla tekee kirjaostoksia, ei tarvitse muuta kuin hyväksyä veloitus. Kirjat latautuvat ELISA KIRJA-appsiin omaan "kirjahyllyyn", josta ne ovat aina luettavissa. Kirjat säilyvät laitteella eikä niille ole ilmoitettu aikarajoituksia. Itselläni on iPadilla Elisa Kirjan kirjahyllyssä yli 100 kirjaa, joista lähes puolet on vielä lukematta.

Eli jos sairastat, lue! Jos et sairasta, lue! Eli lue aina! Se kannattaa!

PS. Molemmista löytyy myös runsaasti äänikirjoja kuunneltavaksi.