On taas laitettu pieni vanhusmies suurten vaikeuksien eteen! Ponkaisin kevättä lupailevan auringon innostamana asioimaan Stadin keskustaan. Sääolosuhteiden ollessa suotuisat, oli nimittäin sovittu asiasta Poudan Pekan kanssa, päätin suorittaa matkan omia tossunpohjia kuluttamalla. Oliko mukavaa, oliko? No en oikein osaa vastata noin yksityiskohtaiseen kysymykseen. Mutta tuskaa oli matkalla monenmoista!
Alkumatkalla häiritsi kohti otsaa paistava aurinko, joka vielä kehtasi heijastua märästä ja monin paikoin jäisestä kadunpinnasta. Ja kun silmälääkäri oli juuri varoittanut liikkumasta tuommoisella kelillä ilman aurinkolaseja. No ei ollut tosiaan mukana ja silmiä särki! En tykännyt ollenkaan. Kävelin hämäriä puolia myöten väistellen valoa kuin entinen komisario Palmun asiakas.
No entäs kadunpinnat sitten! Oli hiekoitussoraa pilvin pimein pyörimässä vapisevan vanhan miehen jalan alla. Tarkkana sai olla ettei nenilleen tuuskahtanut. Entäs ne jäiset kohdat? Ei ollut sinne hiekanjyvät etsiytyneet. Liukasta oli ja akrobatiaa tarvittiin.
No entäs meteli ja esteet? Oli pystytetty rakennustelineeltä ja puomeja pitkin ja poikien seniorikulkijan tielle. Yritit minne hyvänsä, aina oli edessä joku rakentajan haittalaite. Ja laitteen takana oli armoton mekkala kun yhdessä paikassa hakattiin kiviä, toisessa vingutettiin jos mitä koneita, kolmannessa huusi moottori tuskissaan, neljännessä kaivinkone teki maahan monttua jne. Siinä oli tinnituksen vaivaamat korvat ihmeissään uusista mieluista.
Follow my blog with Bloglovin
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Talvi takaisin ja heti!
Se on nyt meneillään sydäntalvi! Meilläkin Stadissa vetäisi viime yönä pakkasen jo -2,5 C-asteeseen. Ja päivälläkään ei ollut kuin n. +5 C-astetta. Onko tämä laitaa? Mikä talvi se tämä on?
Muistan kun lapsena ja vieläpä orastavan nuoruudenkin kynnyksellä helmikuussa hypittiin parisen metriä syviin tienvarren lumikinoksiin ja pelto-ojiin. Ja sieltä ei meinannut pois päästä ilman kaverin apua. Ja pakkasta oli niin, että kieli tarttui kiinni ulkona jokaiseen pultinpäähän ja polkupyörän ohjaustangon keskitappiin. Ja kieli oli kipeä monta päivää ja puhetta tuli sössöttämällä. Ulos kun lähti piti päälle pukea monet housut ja puserot, ettei vaan kylmä päässyt iskemään. Nenänpää ja korvalehdet olivat aina jäässä ja äidin piti illalla hieroa niihin henkeä ja verta takaisin. Ja kipeänä olivat kieli ja nuo nipukat aina!
Oli ne hienoja aikoja ne!
Mitä tämä tämmöinen sitten on? Ei tarvi enää edes ihmetellä jos kadulla lenkkeilijä sattuu helmikuun keleissä juoksemaan shortseissa. Ja nuorilla on aina nilkat paljaana. Mahtaneeko nuorempi polvi pitää edes pitkiä kalsareitakaan? Jos ei, niin ei sitä ongelmaa nyt huomaa, mutta odotetaanpa muutama kymmenen vuotta. Kyllä sitten kolottaa ja pakottaa nilkkoja ja polvia! Ja miten hiihtolomalainen hiihtää kun kanervikko raapii suksenpohjat naarmuille ja luistinradalla ei tiedä kestääkö vai pettääkö jää? Ei kuulosta tuokaan talvelta!
Kyllä vaatisin, että Pekka Pouta koiransa Sinin kanssa ja muiden meteorologien avustuksella säätäisi meille kunnon pakkaset ja lunta ainakin metrin verran! Olisi kaikkialla paljon puhtaanpaa, autopeltisepillä töitä, vaatekaupoissa ruuhkaa, Keskuspuistossa kunnon ladut, aura-autoilla hommia, rautakauppiailla lumikolakauppa kävisi jne. Olisi kunnon talvella tuota työllistävääkin merkitystä. Ja kansantalous tykkäisi kun raha kiertäisi taskusta toiseen rehellisin ja oikeudenmukaisin keinoin.
Vaadin: Talvi tänne ja heti!
Muistan kun lapsena ja vieläpä orastavan nuoruudenkin kynnyksellä helmikuussa hypittiin parisen metriä syviin tienvarren lumikinoksiin ja pelto-ojiin. Ja sieltä ei meinannut pois päästä ilman kaverin apua. Ja pakkasta oli niin, että kieli tarttui kiinni ulkona jokaiseen pultinpäähän ja polkupyörän ohjaustangon keskitappiin. Ja kieli oli kipeä monta päivää ja puhetta tuli sössöttämällä. Ulos kun lähti piti päälle pukea monet housut ja puserot, ettei vaan kylmä päässyt iskemään. Nenänpää ja korvalehdet olivat aina jäässä ja äidin piti illalla hieroa niihin henkeä ja verta takaisin. Ja kipeänä olivat kieli ja nuo nipukat aina!
Oli ne hienoja aikoja ne!
Mitä tämä tämmöinen sitten on? Ei tarvi enää edes ihmetellä jos kadulla lenkkeilijä sattuu helmikuun keleissä juoksemaan shortseissa. Ja nuorilla on aina nilkat paljaana. Mahtaneeko nuorempi polvi pitää edes pitkiä kalsareitakaan? Jos ei, niin ei sitä ongelmaa nyt huomaa, mutta odotetaanpa muutama kymmenen vuotta. Kyllä sitten kolottaa ja pakottaa nilkkoja ja polvia! Ja miten hiihtolomalainen hiihtää kun kanervikko raapii suksenpohjat naarmuille ja luistinradalla ei tiedä kestääkö vai pettääkö jää? Ei kuulosta tuokaan talvelta!
Kyllä vaatisin, että Pekka Pouta koiransa Sinin kanssa ja muiden meteorologien avustuksella säätäisi meille kunnon pakkaset ja lunta ainakin metrin verran! Olisi kaikkialla paljon puhtaanpaa, autopeltisepillä töitä, vaatekaupoissa ruuhkaa, Keskuspuistossa kunnon ladut, aura-autoilla hommia, rautakauppiailla lumikolakauppa kävisi jne. Olisi kunnon talvella tuota työllistävääkin merkitystä. Ja kansantalous tykkäisi kun raha kiertäisi taskusta toiseen rehellisin ja oikeudenmukaisin keinoin.
Vaadin: Talvi tänne ja heti!
 |
| Aitta Seurasaaressa |
 |
| Taiteen yksi koti, Kiasma |
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Helsinki ja aurinko
On se vaan outo juttu, että ihminen ikäänkuin herää lähestyvän kevään auringonvalossa!
Satuin kääntämään ajoneuvoni keulan keskiviikkoisena päivänä Helsingin Pohjoisrannassa sijaitsevan Tervasaaren parkkipaikoille. Astuin autosta aurinkoiseen, kipakkaan pakkaseen ja havaitsin sen saman, minkä Tervasaaren rannassa muutamat rohkeat kuntoilijatkin. Aurinkoisessa säässä on mukava harrastaa liikuntaa erityisesti kun samalla ympäristön kauneus hivelee silmiä.
Helsinki on sunnattoman kaunis kaupunki!
Satuin kääntämään ajoneuvoni keulan keskiviikkoisena päivänä Helsingin Pohjoisrannassa sijaitsevan Tervasaaren parkkipaikoille. Astuin autosta aurinkoiseen, kipakkaan pakkaseen ja havaitsin sen saman, minkä Tervasaaren rannassa muutamat rohkeat kuntoilijatkin. Aurinkoisessa säässä on mukava harrastaa liikuntaa erityisesti kun samalla ympäristön kauneus hivelee silmiä.
Helsinki on sunnattoman kaunis kaupunki!
lauantai 4. helmikuuta 2017
Kohta se meikävanhus taas näkee!
<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18478569/?claim=jkva5d99sgw">Follow my blog with Bloglovin</a>
No minkä? No maailman tietenkin! Kävin nimittäin silmälääkärissä ja muutosta oli havaittavissa samalla lailla kuin tulevien päivien säätiedoissa.
Koko juttu alkoi, kun tuossa jokunen hetki sitten kompuroin mökin varastossa lankkuun ja kaappi hakeutui otsaani. No en tosiaan! En ollut nauttinut mitään tarkkuutta heikentävää voimajuomaa, kun en juuri muutenkaan pruukaa nautiskella semmoisia. Nautintoni keskittyvät lähes ainoastaan Kotimaiset Kevyt nakkeihin, Marabou-maitosuklaaseen ja Mynthon Xylitol-pastilleihin. Ja tietenkin mustaan kahviin. Jopa liikaakin, kun aina närästää!
No mutta siis, turvalleni menin ja lasit lensivät hevon skuukkeliin eli varaston askartelupöydän alle. Kontallani totesin, että toinen sanka irtautui silmälasikokonaisuuden muodostavasta ryhmästä ja vaatimalla vaati osakseen liimaa liittyäkseen takaisin. Ja vaatikin lukuisia kertoja liimaa uudelleen, kun ei nimittäin halunnut palautua enää ennalleen. No siinäpä oli pakko kuljeksia jokunen aika silmät sirrillään ja arvailla miltä maailma mahdollisesti näyttää. Mutta lopulta piti antaa periksi!
Varasin netin kautta ajan silmälääkärirouvalle Instruun ja leuka levylle-toiminto tuotti tuloksenaan reseptin. No pitihän siinä toki ensin tuijotella seinälle arvaillen kirjaimia, kärsiä myrkkytipoista ja katsoa joka suuntaan niin, että silmämunat vaan pyöri päässä. Tuomiona oli harmaata ohimolla, harmaata silmässä. Onneksi harmaan, vaikkakin on muotiväri, määrä oli rajallinen eikä vielä huolestuttava! Näköhermon pääkin näkyi kuulemma olevan munan perillä paikoillaan.
Seinän numerotaulun mukaan kaukokohteet olivat siirtyneet entistä kauemmaksi, silmämunat olivat aina vaan enemmän ristissä, sylintereissä oli muutoksia kuin entisessä kupla-Volkkarissani ennen moottorin laukeamista ja lukeminen sujui, kunhan vaan onnistuin näkemään missä kirja on.
Seuraava toimi olikin sovitella 4 kertaa läpi kaikki 500 Instrun tarjolla olevaa lasinkehystä. Siinä meinasi hiki tulla hiljaiselle pojalle, kun mikään ei kelvannut makutuomarille. Itse olisin ottanut ensimmäiset, mutta eipä siinä minulta paljon mielipidettä kyselty! Urakan lopputuloksena kuitenkin tilasin kahdet lasit. Toiset normi-2-teholasit ja toiset sisälasit. Tovi vielä piirreltiin miellyttävän, pitkämielisen ja osaavan palveluhenkilön toimesta tussilla linsseihin rukseja ja sitten nimi paperiin ja käsiraha kassakoneeseen ja odottamaan kotiin ilmoitusta lasien tulosta.
Mutta miten niin sisälasit? No siten, että linssi on jaettu kolmeen osaan, joista alaosalla luen iPadia, keskiosalla askartelen ja käytän läppäriä sekä yläosalla tuijotan telkkaria. Lisäksi niihin tulee joku sinivärisuodatus, joka hillitsee tietolaitteiden kirkkauden vaikutusta silmiin. Tiedä häntä kupattiinko minua taas, mutta kolmen viikon kuluttua olen viisaampi! Tai ainakin tietävämpi ja näkevämpi! Toivottavasti!
Kyllä on mennyt mutkaiseksi! Ennen oli tarjolla yhdet mustat kehykset ja niihin pantiin lasit reikiin ja ne oli valmiit katselemiseen. Nyt niitten pitää kestää iskuja, paitsi kaapin kulmaan, suodattaa, paitsi Juhla Mokkaa, ja pysyä nenällä, paitsi jos on liian jyrkkä nokkavarsi alaspäin, jolloin sangat pannaan langalla niskan taakse yhteen.
Mutta saas taas näkee noin kolmen viikon kuluttua!
No minkä? No maailman tietenkin! Kävin nimittäin silmälääkärissä ja muutosta oli havaittavissa samalla lailla kuin tulevien päivien säätiedoissa.
Koko juttu alkoi, kun tuossa jokunen hetki sitten kompuroin mökin varastossa lankkuun ja kaappi hakeutui otsaani. No en tosiaan! En ollut nauttinut mitään tarkkuutta heikentävää voimajuomaa, kun en juuri muutenkaan pruukaa nautiskella semmoisia. Nautintoni keskittyvät lähes ainoastaan Kotimaiset Kevyt nakkeihin, Marabou-maitosuklaaseen ja Mynthon Xylitol-pastilleihin. Ja tietenkin mustaan kahviin. Jopa liikaakin, kun aina närästää!
No mutta siis, turvalleni menin ja lasit lensivät hevon skuukkeliin eli varaston askartelupöydän alle. Kontallani totesin, että toinen sanka irtautui silmälasikokonaisuuden muodostavasta ryhmästä ja vaatimalla vaati osakseen liimaa liittyäkseen takaisin. Ja vaatikin lukuisia kertoja liimaa uudelleen, kun ei nimittäin halunnut palautua enää ennalleen. No siinäpä oli pakko kuljeksia jokunen aika silmät sirrillään ja arvailla miltä maailma mahdollisesti näyttää. Mutta lopulta piti antaa periksi!
Varasin netin kautta ajan silmälääkärirouvalle Instruun ja leuka levylle-toiminto tuotti tuloksenaan reseptin. No pitihän siinä toki ensin tuijotella seinälle arvaillen kirjaimia, kärsiä myrkkytipoista ja katsoa joka suuntaan niin, että silmämunat vaan pyöri päässä. Tuomiona oli harmaata ohimolla, harmaata silmässä. Onneksi harmaan, vaikkakin on muotiväri, määrä oli rajallinen eikä vielä huolestuttava! Näköhermon pääkin näkyi kuulemma olevan munan perillä paikoillaan.
Seinän numerotaulun mukaan kaukokohteet olivat siirtyneet entistä kauemmaksi, silmämunat olivat aina vaan enemmän ristissä, sylintereissä oli muutoksia kuin entisessä kupla-Volkkarissani ennen moottorin laukeamista ja lukeminen sujui, kunhan vaan onnistuin näkemään missä kirja on.
Seuraava toimi olikin sovitella 4 kertaa läpi kaikki 500 Instrun tarjolla olevaa lasinkehystä. Siinä meinasi hiki tulla hiljaiselle pojalle, kun mikään ei kelvannut makutuomarille. Itse olisin ottanut ensimmäiset, mutta eipä siinä minulta paljon mielipidettä kyselty! Urakan lopputuloksena kuitenkin tilasin kahdet lasit. Toiset normi-2-teholasit ja toiset sisälasit. Tovi vielä piirreltiin miellyttävän, pitkämielisen ja osaavan palveluhenkilön toimesta tussilla linsseihin rukseja ja sitten nimi paperiin ja käsiraha kassakoneeseen ja odottamaan kotiin ilmoitusta lasien tulosta.
Mutta miten niin sisälasit? No siten, että linssi on jaettu kolmeen osaan, joista alaosalla luen iPadia, keskiosalla askartelen ja käytän läppäriä sekä yläosalla tuijotan telkkaria. Lisäksi niihin tulee joku sinivärisuodatus, joka hillitsee tietolaitteiden kirkkauden vaikutusta silmiin. Tiedä häntä kupattiinko minua taas, mutta kolmen viikon kuluttua olen viisaampi! Tai ainakin tietävämpi ja näkevämpi! Toivottavasti!
Kyllä on mennyt mutkaiseksi! Ennen oli tarjolla yhdet mustat kehykset ja niihin pantiin lasit reikiin ja ne oli valmiit katselemiseen. Nyt niitten pitää kestää iskuja, paitsi kaapin kulmaan, suodattaa, paitsi Juhla Mokkaa, ja pysyä nenällä, paitsi jos on liian jyrkkä nokkavarsi alaspäin, jolloin sangat pannaan langalla niskan taakse yhteen.
Mutta saas taas näkee noin kolmen viikon kuluttua!
tiistai 31. tammikuuta 2017
Koettavaa ja luettavaa
Viime viikkoina olen törmännyt pariin ryhmään, jotka tuottavat lukijoilleen monenmoista ajateltavaa, pohdittavaa ja elämyksiä. Nuo mainitsemani pari ryhmää ovat matkabloggaajat ja kirjabloggaajat.
Matkabloggaajista
Olen viime vuosina seurannut jonkin verran muutamien matkabloggaajien postauksia, joista minulle läheisin on aivan loistavaa tekstiä ja kuvia tarjoava Sannan perhematkablogi, Walleni.us. Sannan ilmeikäs ja maanläheinen sanankäyttö antaa lukijoilleen matkakohteista elävän kuvan - tuntuu aivan kuin olisi itse matkalla. Tekstiä korostavat sekä elämystä täydentävät loistavat ja monipuoliset kuvat teksteineen.
Matkamessuilla kävin pikavisiitillä matkabloggaajien osastolla. Paikalla oli muutamia blogaajia, joista jututin Roomassa asuvaa Heliä, jonka blogin nimi on Näkymiä vihreältä kukkulalta. Hän kertoo elävästi asukkaan näkökulmasta paikallisista, ajankohtaisista tapahtumista ja elämästä eräästä maailman merkittävimmässä antiikin kaupungissa.
Matkablogeja löytyy suomenkielellä melkoinen joukko, mutta kun laajentaa kielivalintaa, on tarjontaa pilvin pimein. Osa bloggaajista kirjoittelee postauksiaan harvakseltaan, mutta osa pyrkii tuomaan sanottavansa esiin suhteellisen säännöllisesti. Matkabloggaaminen on siitä haasteellinen laji, että siihen vaaditaan runsaasti omakohtaisia kokemuksia eikä laaja valkovakansiokaan haittaa postaamista. Mutta aihepiiri on laajuudessaan ja värikkyydessään poikkeuksellisen mielenkiintoista luettavaa.
Mikäli olet kiinnostunut selailemaan matkablogitarjontaa, löytyy lisää blogeja portaalilta Matkabloggaajat
Kirjabloggaajista
Ylen uutisissa näytettiin pätkä kirjabloggaajien tapaamisesta Bonnierin tiloissa. Suomessa arvioidaan olevan n. 150 aktiivista kirjablogia eli tarjontaa kirja-arvioista löytyy. Kirjablogit ovat yleisiä, aihepiiriin keskittyviä, erilaisia jne. Ahkerimmat bloggaavat kymmenistä, jopa sadasta kirjasta vuoden mittaan.
Uutisten yhteydessä haastateltiin paria bloggaajaa. Heidän kommenttiensa taustalta tuli esille palava halu lukea, mutta myös keskustella ja tuoda esiin omia näkemyksiään kirjoista. Nykyisenä kiireisenä aikana blogi tarjoaa siihen oivallisen mahdollisuuden, kun se ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Haastateltujen blogit löytyvät seuraavista osoitteista: Aina joku kesken ja hieman toisenlaista lähestymistapaa edustava Haikuarviot .
Tässä vielä malliksi pari osoitetta kirjablogeihin: P.s. Rakastan kirjoja ja Kirjainten virrassa
Kirjabloggaajat linkittävät postauksiaan ja vinkkejään myös Facebook-ryhmässä nimeltään Kotimaiset kirjablogit. Mikäli olet kirjallisuudesta kiinnostunut, kannattaa käydä Fb-sivulla.
Muut bloggaamisen genret eli aihealueet
En edes yritä luetella tässä muita alueita. Pelkästään eri harrastukset antavat miljoonia vaihtoehtoja etenkin jos ei rajoituta omalle pienelle kielialueellemme. Se maailma ja tarjonnan runsaus on sama kuin netissä Youtube-videot, jotka eivät katsomalla lopu.
Laitan Teille tähän kuitenkin linkin muutamaan seniorihenkiseen blogiin
Ikinörtti
Vallaton mummeli
DigiKylli
Senioripelaajat
Musasto
Oma bloggaamiseni
Itse en kuulu noihin kumpaankaan ryhmään. Sen olette varmaan huomannut heti kättelyssä. Itse olen Vanhuksena Stadissa semmoinen sekabloggaaja ilman päätä ja häntää. Vähän kuin sylkisuuhunbloggaaja.
Aloitin bloggaamiseni 2013 lokakuussa. Palava polte saada purkautua kirjallisesti jotenkin, avasi sanaisen arkkuni, jossa on paljon kirjaimia ja sanoja. Ne ovat vaan suloisena sekamelskana, ja tulevat ulos omalaatuisena mössönä. Mutta olen niistä kuitenkin saanut julki reilun 3 vuoden aikana 408 postausta. Tämä postaus on numero 409.
Välillä tahtoo vaan kynä tylsyä ja sanat jäädä arkkuun vaikka maailma olisi täynnä kirjoittamisen aiheita. Mutta kun alkaminen, ryhtyminen, heittäytyminen jne. kirjoittamisen antoisaan maailmaan on vuosi vuodelta aina vaan hankalampaa.
Olen toki vieraillut matkabloggaajien tontilla kun kirjoitin Kiinan matkalta blogin Vanhus Reissussa
Sen 39 postausta saivat mukavasti seuraajia. Ja syksyn 2016 Itävallan matkakertomuksen sotkin Stadin Vanhuksen blogiin. Nyt ei ole oikein uusia matkoja tullut, eikä oikein tiedossakaan ja olenkin pohtinut, että kertoisin muista vanhoista reissuistani. Saa nyt nähdä vieläkö sana-arkustani löytyy jonain päivänä Reissu-blogiin juttua?
Käykää netissä etsimässä omia kiinnostuksen kohteisiinne liittyviä blogeja! Niitä löytyy googlaamalla ja rohkeasti selailemalla.
Matkabloggaajista
Olen viime vuosina seurannut jonkin verran muutamien matkabloggaajien postauksia, joista minulle läheisin on aivan loistavaa tekstiä ja kuvia tarjoava Sannan perhematkablogi, Walleni.us. Sannan ilmeikäs ja maanläheinen sanankäyttö antaa lukijoilleen matkakohteista elävän kuvan - tuntuu aivan kuin olisi itse matkalla. Tekstiä korostavat sekä elämystä täydentävät loistavat ja monipuoliset kuvat teksteineen.
Matkamessuilla kävin pikavisiitillä matkabloggaajien osastolla. Paikalla oli muutamia blogaajia, joista jututin Roomassa asuvaa Heliä, jonka blogin nimi on Näkymiä vihreältä kukkulalta. Hän kertoo elävästi asukkaan näkökulmasta paikallisista, ajankohtaisista tapahtumista ja elämästä eräästä maailman merkittävimmässä antiikin kaupungissa.
Matkablogeja löytyy suomenkielellä melkoinen joukko, mutta kun laajentaa kielivalintaa, on tarjontaa pilvin pimein. Osa bloggaajista kirjoittelee postauksiaan harvakseltaan, mutta osa pyrkii tuomaan sanottavansa esiin suhteellisen säännöllisesti. Matkabloggaaminen on siitä haasteellinen laji, että siihen vaaditaan runsaasti omakohtaisia kokemuksia eikä laaja valkovakansiokaan haittaa postaamista. Mutta aihepiiri on laajuudessaan ja värikkyydessään poikkeuksellisen mielenkiintoista luettavaa.
Mikäli olet kiinnostunut selailemaan matkablogitarjontaa, löytyy lisää blogeja portaalilta Matkabloggaajat
Kirjabloggaajista
Ylen uutisissa näytettiin pätkä kirjabloggaajien tapaamisesta Bonnierin tiloissa. Suomessa arvioidaan olevan n. 150 aktiivista kirjablogia eli tarjontaa kirja-arvioista löytyy. Kirjablogit ovat yleisiä, aihepiiriin keskittyviä, erilaisia jne. Ahkerimmat bloggaavat kymmenistä, jopa sadasta kirjasta vuoden mittaan.
Uutisten yhteydessä haastateltiin paria bloggaajaa. Heidän kommenttiensa taustalta tuli esille palava halu lukea, mutta myös keskustella ja tuoda esiin omia näkemyksiään kirjoista. Nykyisenä kiireisenä aikana blogi tarjoaa siihen oivallisen mahdollisuuden, kun se ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Haastateltujen blogit löytyvät seuraavista osoitteista: Aina joku kesken ja hieman toisenlaista lähestymistapaa edustava Haikuarviot .
Tässä vielä malliksi pari osoitetta kirjablogeihin: P.s. Rakastan kirjoja ja Kirjainten virrassa
Kirjabloggaajat linkittävät postauksiaan ja vinkkejään myös Facebook-ryhmässä nimeltään Kotimaiset kirjablogit. Mikäli olet kirjallisuudesta kiinnostunut, kannattaa käydä Fb-sivulla.
Muut bloggaamisen genret eli aihealueet
En edes yritä luetella tässä muita alueita. Pelkästään eri harrastukset antavat miljoonia vaihtoehtoja etenkin jos ei rajoituta omalle pienelle kielialueellemme. Se maailma ja tarjonnan runsaus on sama kuin netissä Youtube-videot, jotka eivät katsomalla lopu.
Laitan Teille tähän kuitenkin linkin muutamaan seniorihenkiseen blogiin
Ikinörtti
Vallaton mummeli
DigiKylli
Senioripelaajat
Musasto
Oma bloggaamiseni
Itse en kuulu noihin kumpaankaan ryhmään. Sen olette varmaan huomannut heti kättelyssä. Itse olen Vanhuksena Stadissa semmoinen sekabloggaaja ilman päätä ja häntää. Vähän kuin sylkisuuhunbloggaaja.
Aloitin bloggaamiseni 2013 lokakuussa. Palava polte saada purkautua kirjallisesti jotenkin, avasi sanaisen arkkuni, jossa on paljon kirjaimia ja sanoja. Ne ovat vaan suloisena sekamelskana, ja tulevat ulos omalaatuisena mössönä. Mutta olen niistä kuitenkin saanut julki reilun 3 vuoden aikana 408 postausta. Tämä postaus on numero 409.
Välillä tahtoo vaan kynä tylsyä ja sanat jäädä arkkuun vaikka maailma olisi täynnä kirjoittamisen aiheita. Mutta kun alkaminen, ryhtyminen, heittäytyminen jne. kirjoittamisen antoisaan maailmaan on vuosi vuodelta aina vaan hankalampaa.
Olen toki vieraillut matkabloggaajien tontilla kun kirjoitin Kiinan matkalta blogin Vanhus Reissussa
Sen 39 postausta saivat mukavasti seuraajia. Ja syksyn 2016 Itävallan matkakertomuksen sotkin Stadin Vanhuksen blogiin. Nyt ei ole oikein uusia matkoja tullut, eikä oikein tiedossakaan ja olenkin pohtinut, että kertoisin muista vanhoista reissuistani. Saa nyt nähdä vieläkö sana-arkustani löytyy jonain päivänä Reissu-blogiin juttua?
Käykää netissä etsimässä omia kiinnostuksen kohteisiinne liittyviä blogeja! Niitä löytyy googlaamalla ja rohkeasti selailemalla.
 |
| Matkailun hienoimpia näkymiä |
 |
| Hääpari Xianin kaupunginmuurilla |
 |
| Kellotorni, Xian, Kiina |
maanantai 23. tammikuuta 2017
Onko liikunta hyväksi seniorille?
Vastaus: on se! Se tuo liikunta kun on hyväksi kaikille. Mutta jos vähän mietit asiaa, niin eipä se paljon hetkauttanut nuorempana. Jos ajatus hetkeksi harhautui liikunnan tärkeyteen, niin miete himmeni lukuisiin selityksiin. Oli sitä nuorempana muutakin tekemistä, kuin riehua tukka märkänä pitkin kenttiä.
Nyt seniorina tuon liikunnan tärkeyden vasta huomaa! Mutta onko liikunnan aloittaminen liian myöhäistä? No ei se ole! Sitä kun on niin montaa lajia tarjolla. Ja kroppa tarvitsee myös monensortin liikuntaa.
Näin myöhäisherännäisenä on tullut liityttyä ryhtiliikkeeseen! Ja nyt se sitten tossu kuluu! Salilla riehutaan raudan kimpussa, asfalttia hinkataan tossun pohjia kuluttaen ja kotipolkupyörä olohuoneen nurkassa saa kyytia Sykkeen, Ketun, Murhamysteerin, Salkkareitten ja monien muitten jännityssarjojen säestäessä vauhtipyörän hurinaa.
Ja tuloksia on jo näkyvissä! Kun nousin vaakalta, laski viisari hetkessä ala-asentoon. Ostoskassikin oli entistä helpompi ja kevyempi kantaa - kauppaan mennessä! Nyt kun vain jaksaisi riehua kunnon perässä vielä tuommoiset 120 vuotta, eiköhän ala tulokset näkyä ja paino tippua.
Muista Sinäkin liikkua! Ainakin hakea itse purtavasi jääkaapilta mainoskatkon aikana!
Nyt seniorina tuon liikunnan tärkeyden vasta huomaa! Mutta onko liikunnan aloittaminen liian myöhäistä? No ei se ole! Sitä kun on niin montaa lajia tarjolla. Ja kroppa tarvitsee myös monensortin liikuntaa.
Näin myöhäisherännäisenä on tullut liityttyä ryhtiliikkeeseen! Ja nyt se sitten tossu kuluu! Salilla riehutaan raudan kimpussa, asfalttia hinkataan tossun pohjia kuluttaen ja kotipolkupyörä olohuoneen nurkassa saa kyytia Sykkeen, Ketun, Murhamysteerin, Salkkareitten ja monien muitten jännityssarjojen säestäessä vauhtipyörän hurinaa.
Ja tuloksia on jo näkyvissä! Kun nousin vaakalta, laski viisari hetkessä ala-asentoon. Ostoskassikin oli entistä helpompi ja kevyempi kantaa - kauppaan mennessä! Nyt kun vain jaksaisi riehua kunnon perässä vielä tuommoiset 120 vuotta, eiköhän ala tulokset näkyä ja paino tippua.
Muista Sinäkin liikkua! Ainakin hakea itse purtavasi jääkaapilta mainoskatkon aikana!
 |
| Talvinen Espa |
lauantai 14. tammikuuta 2017
Eläkeajan unelmia ja tekosia
Kun aikoinaan unelmoin eläkkeelle pääsystä, tuntui se aika olevan
äärettömän kaukana. Unelmoin työpöytäni ääressä, että ryhdyn eläkkeellä sitten tekemään vaikka mitä, kuten
matkustamaan, lukemaan, kirjoittamaan kirjan tai kirjoja, opiskelemaan kieliä,
puuhastelemaan puutöiden parissa, opettelemaan jonkin instrumentin soittamisen,
jne. Tuskin kukaan muu kuitenkaan uneksii tuommoisista asioista!
Ehkä osaatte kuvitella unelmieni liittyvän aktiiviseen,
innostuneeseen, sporttiseen, ylenmääräisen monitahoiseen
elämäntyyliini (tuo edellä oleva tarkoittaa samaa kuin vannoutunut sohvaperuna)!
Nyt reilun 10 vuoden eläkkeellä olon jälkeen unelmoin
edelleen, että ehtisinpä tehdä lisää noita samoja asioita ja joitain muitakin.
Mutta kun on koko ajan kiire, niin ei oikein ehdi mitään. Onnekseni olen saanut
kuitenkin matkailla kotihengettären kera, lukea kirjastollisen kirjoja (hitto
kun niitä ilmestyy koko ajan lisää eikä niitä kaikkia ehdi millään lukea), kirjoitella ja nyt kolmen
kirjoittajakurssin jälkeen omiin kirjoihin on kasassa 8 kirjannimeä ja
jokaiseen melkein puoli sivua tekstiä, opiskella espanjaa (mielenkiinnon nutisti heti alkuunsa argentiinalainen,
suomea osaamaton opettaja) ja venäjää (opin tietämään mitä
tarkoittaa ja miten äännetään pectopah, ja siihen se jäikin vääränlaisten
kirjainten takia), tehdä puutöitä jonkin verran (tuloksena oli pala pois toisesta
peukalosta ja myöhemmin yhteen sormeen 3 tikkiä), opetella ukulelen soitooa (kuvittelin soittimen helpommaksi, kun siinä on sentään 2
kieltä vähemmän kuin kitarassa, mutta erehdyin pahoin), jne. Muutkin jutut ovat menneet samojen kaavojen
mukaan.
Olenko saanut kokea sitten jotain erityistä eläkkeellä
ollessani? No jo vain kyllä! Olen saanut uida merisiilien kanssa hetkeä ennen
hain ilmestymistä, juniorin lievästi pakottamana hypännyt laskuvarjolla
tandem-hypyn 3,6 kilometrin korkeudesta, löytänyt mökin metsästä kassillisen kanttarelleja, seisonut jalat ristissä ulkomaan lentoaseman parhaassa loungessa ovettoman, rinkulattoman ja 5 cm vettä
lattialla lainehtivan vessan ovella, väistellyt katukissan kokoisia rottia, metsästänyt aamutohvelin kokoista torakkaa, ihaillut
kaksimetristä käärmettä kadun varressa, nauttinut jumalaisesta jalkahieronnasta pitkän päiväkävelyn jälkeen, ajanut pää ulkona ikkunasta aurauskeppien mukaan pohjoisen
yöllä rankassa lumituiskussa tien kadotessa tasaiseen valkomaisemaan, esittänyt ulkomailla pantomiimia kun yhteinen kieli puuttui, jne.
Välitilinpäätökseni oman eläkeaikani suhteen on ollut se,
että kun olen päässyt toteuttamaan melkoisesti omia unelmiani, niin voin ehkä auttaa vähäisillä kyvyilläni myös muita. Oma ratkaisuni on ollut
vapaaehtoinen vertaistukityö
it-osaajien kanssa Enter ry:ssä (www.entersenior.fi). Tuossakin hommassa minulle uhkaa vain käydä niin, että aika ei tahdo
riittää! Ja kyseisessä lajissa uhkaa myös käydä niin kuin entiselle
maalaispojalle Oulun asemalla pänikkään kompastuessa, että jää herkästi junasta. It-alan kehitys kulkee
niin rajua vauhtia, ettei maalaispoika meinaa pysyä siinä vauhdissa.
Ihminen on siitä hauska eläin, että mitään ja mikään ei ole koskaan
tarpeeksi! Eläkkeelläkään! Pitäisiköhän ryhtyä tutkimaan
lisää niitä jne.-unelmia ja etsiä jokin uusi, jossa minäkin voisin onnistua? Mutta
ensin käyn maanantaina Töölön kirjastolla Enterin hommissa opastamassa.
 |
| Vegasin nahkaliivipappa menetti moponsa hallinnan ja osui kahvilan seinään |
 |
| Tässä ollaan lähdössä hyppleyretkelle pikkupärrällä Mojaven autiomaassa |
 |
| Patjan puolikas kantaa isommankin ihmisen |
 |
| Merisiilien joukkokokous Moorealla |
 |
| Pyörin pyörin ympyröissäin, sanoi pyöriäinen |
 |
| Merten julma riuttahai etsii evästä matkamökkimme terassin kaiteen alla |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)