On taas laitettu pieni vanhusmies suurten vaikeuksien eteen! Ponkaisin kevättä lupailevan auringon innostamana asioimaan Stadin keskustaan. Sääolosuhteiden ollessa suotuisat, oli nimittäin sovittu asiasta Poudan Pekan kanssa, päätin suorittaa matkan omia tossunpohjia kuluttamalla. Oliko mukavaa, oliko? No en oikein osaa vastata noin yksityiskohtaiseen kysymykseen. Mutta tuskaa oli matkalla monenmoista!
Alkumatkalla häiritsi kohti otsaa paistava aurinko, joka vielä kehtasi heijastua märästä ja monin paikoin jäisestä kadunpinnasta. Ja kun silmälääkäri oli juuri varoittanut liikkumasta tuommoisella kelillä ilman aurinkolaseja. No ei ollut tosiaan mukana ja silmiä särki! En tykännyt ollenkaan. Kävelin hämäriä puolia myöten väistellen valoa kuin entinen komisario Palmun asiakas.
No entäs kadunpinnat sitten! Oli hiekoitussoraa pilvin pimein pyörimässä vapisevan vanhan miehen jalan alla. Tarkkana sai olla ettei nenilleen tuuskahtanut. Entäs ne jäiset kohdat? Ei ollut sinne hiekanjyvät etsiytyneet. Liukasta oli ja akrobatiaa tarvittiin.
No entäs meteli ja esteet? Oli pystytetty rakennustelineeltä ja puomeja pitkin ja poikien seniorikulkijan tielle. Yritit minne hyvänsä, aina oli edessä joku rakentajan haittalaite. Ja laitteen takana oli armoton mekkala kun yhdessä paikassa hakattiin kiviä, toisessa vingutettiin jos mitä koneita, kolmannessa huusi moottori tuskissaan, neljännessä kaivinkone teki maahan monttua jne. Siinä oli tinnituksen vaivaamat korvat ihmeissään uusista mieluista.
Follow my blog with Bloglovin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti