Muistan kun lapsena ja vieläpä orastavan nuoruudenkin kynnyksellä helmikuussa hypittiin parisen metriä syviin tienvarren lumikinoksiin ja pelto-ojiin. Ja sieltä ei meinannut pois päästä ilman kaverin apua. Ja pakkasta oli niin, että kieli tarttui kiinni ulkona jokaiseen pultinpäähän ja polkupyörän ohjaustangon keskitappiin. Ja kieli oli kipeä monta päivää ja puhetta tuli sössöttämällä. Ulos kun lähti piti päälle pukea monet housut ja puserot, ettei vaan kylmä päässyt iskemään. Nenänpää ja korvalehdet olivat aina jäässä ja äidin piti illalla hieroa niihin henkeä ja verta takaisin. Ja kipeänä olivat kieli ja nuo nipukat aina!
Oli ne hienoja aikoja ne!
Mitä tämä tämmöinen sitten on? Ei tarvi enää edes ihmetellä jos kadulla lenkkeilijä sattuu helmikuun keleissä juoksemaan shortseissa. Ja nuorilla on aina nilkat paljaana. Mahtaneeko nuorempi polvi pitää edes pitkiä kalsareitakaan? Jos ei, niin ei sitä ongelmaa nyt huomaa, mutta odotetaanpa muutama kymmenen vuotta. Kyllä sitten kolottaa ja pakottaa nilkkoja ja polvia! Ja miten hiihtolomalainen hiihtää kun kanervikko raapii suksenpohjat naarmuille ja luistinradalla ei tiedä kestääkö vai pettääkö jää? Ei kuulosta tuokaan talvelta!
Kyllä vaatisin, että Pekka Pouta koiransa Sinin kanssa ja muiden meteorologien avustuksella säätäisi meille kunnon pakkaset ja lunta ainakin metrin verran! Olisi kaikkialla paljon puhtaanpaa, autopeltisepillä töitä, vaatekaupoissa ruuhkaa, Keskuspuistossa kunnon ladut, aura-autoilla hommia, rautakauppiailla lumikolakauppa kävisi jne. Olisi kunnon talvella tuota työllistävääkin merkitystä. Ja kansantalous tykkäisi kun raha kiertäisi taskusta toiseen rehellisin ja oikeudenmukaisin keinoin.
Vaadin: Talvi tänne ja heti!
 |
| Aitta Seurasaaressa |
 |
| Taiteen yksi koti, Kiasma |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti