/>/> VANHUS STADISSA: Sukset tai tossut ulos suihkaiskaa!

torstai 2. tammikuuta 2020

Sukset tai tossut ulos suihkaiskaa!

Nyt ne on ohi - velttoilun ja löysäilyn päivät, kinkulla mässääminen sekä sohvalla makaaminen! On aika ryhdistäytyä ja korjata se, mitä korjattavissa on. Ei ole ihmiselle hyväksi heittäytyä kerralla vetämättömäksi ja mässäilijäksi!

Tuossa mennä hujahti melkein pari viikkoa edellä mainitsemissani "harrastuksissa" ja se ei tee kenellekään hyvää. Erityisesti seniorin on syytä pitää kunnostaan huolta kaiken aikaa ja alati.

Omalla kohdallani on melkein sanottava, että tuo peruslaiskuus vie helposti vallan ja jää tavaksi. Jos ei nosta takapuoltaan tuolista/sohvalta ja lähde liikkeelle, niin jää helposti paikalleen loppuiäkseen, joka onkin sitten em. syystä odotettua lyhyempi. Mutta minäpä kunnostauduin uudenvuodenpäivänä. Ensin ponkaisin palkupyörällä kuntosalille jo aamupäivällä, kylläkin edellisvuoden vastaavaa päivää 2 tuntia myöhemmin (sitä se ikä ja laiskistuminen teettää). Iltapäivällä nousin taas uudelleen pyörän selkään ja ajoin Triplaan ostamaan leipää. Nytpä ostinkin kauraleivän sijaan ruisleipää, kun luin jostain sen olevan meikävanhukselle terveellisempää. Saa nähdä? Mutta liikuttu on niin, että paikat ovat kipeinä ja taas laiskottaa.

Mutta eipä voisi olla kelit paremmat, ainakaan pääkaupunkiseudulla! Muualla maassa onkin ollut hieman vaihtelevampaa, mutta ainakin paikoin on päässyt sukseilemaan eli hiihtelemään. Ja ulkonahan voi liikkua kävellen, oli keli mikää hyvänsä! Itse tykkäsin nuorena lenkkeillä Limingan lakeuksilla erityisesti, kun keli oli todella huono. Mitä pahempi puhuri, lumisade ja/tai vesisade, niin olin raitilla menossa. Taisin olla jo silloin hieman päästäni vialla. Mutta tuolloin(kin) oli mukava olla hieman höntti ja reipas!

Kyllä nyt suosittelen teille kaikille liikuntaa ulkona! Pukekaa keliin sopivat varusteet ylle ja ponkaiskaa ulos nauttimaan suomalaisesta talvikelistä! On se vaan hienoa, kun kelejä piisaa!
Talvinen Katajnokan ranta Helsingissä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti