Oma kalastukseen tutustumiseni alkoi jo 50-luvulla. Eihän uskoisi, kun olen omasta mielestäni hyvin nuorekas ja ...? Mutta on siitä vaan aikaa reilusti yli puoli vuosisataa!
Asuimme Ruukissa Siikajoen rannan lähellä ja vieressä oli pitkä koski, josta sai haukia virvelillä eli heittouisimella pilvin pimein. Koskella kalastaminen oli kuitenkin kiellettyä. Paitsi minulta, joka salaa ja muka tietämättömänä kävin koskella heittelemässä uistinta melkein joka päivä. Kotona vannotettiin, että jos joku tulee kyselemään, niin sano lähteneesi kotoa luvatta kalaan ja että minulta on joelle meno jyrkästi kielletty. Ja kyllä haukia riittikin ruokapöydässämme!
Välillä oli siimat niin sekaisin, että piti juosta kotiin ja pyytää isää selvittämään sotku. Toisinaan uistin tarttui puseron selkään niin, että oli juostava pyytämään äidilta apua irrottamiseen. Pahinta oli, kun uistin jäi kiven väliin ja siima katkesi uistimen jäädessä koskeen. Tuohon aikaan ei uistimia ollut tarjolla joka kaupan hyllyssä. Ja hintaakin niillä oli. Mutta kuiva kesä oli pelastus tuohon asiaan. Kosken pohjalla pääsi silloin kävelemään ja keräilemään sinne omia ja muiltakin salakalastajilta jääneitä uistimia. Vannoin tuolloin ja vannon edelleen Rapala-uistimen nimeen. Keltaisella Rapalalla olen saanut kalaa lähes joka puolella Suomea, joilla ja järvillä.
Ruukin kosken alapuolella kalastettiin yleisesti rysillä, jotka rakennettiin vitsaksista. Isälläni oli sellainen joen ylittävän rautatiesillan alla. Ja silläkin nousi runsaasti saalista. Toinen kalastuksen muoto oli kosken alapuolella sijaitsevan sahan laiturilta lippoaminen. Lippo oli myös hyvin tuottoisa väline. En muista ollenkaan, että kyläläisillä olisi ollut kalaverkkoja käytössä.
Loppukesästä oli sitten ravustuksen aika. Rapu oli minusta äklöttävän näköinen otus, johon en halunnut yleensä koskea. Joki oli hyvin rapurikas ja melkoinen joukko kyläläisiä ravusti usein öisin. Mekin tehtiin isän kanssa öisiä rapuretkiä jokivarteen. Pyydyksemme olivat rautalankarenkaaseen kiinnitettyjä verkkoja, avopyydyksiä. Se nostettiin haarapäisellä kepillä nopeasti, etteivät ravut kerinneet paeta pyydyksen keskellä olevalta lihapalalta. Levitimme pyydykset tasaisin välien jokeen rantapenkalta ja sitten kiersimme kokemassa niitä säännöllisin välein muutaman tunnin ajan. Kylällä toimi rapuja ostava yrittäjä, jolle sitten myin saaliimme. Niillä ansaitsin elämäni ensimmäiset tienestit.
Ihmeellisintä oli se, että pelkäsin aina jokea ja vettä, enkä oppinut tuohon aikaan edes uimaan. Kävin jopa uimakoulua parina kesänä. Isoisäni hankki minulle uimakouluun jopa kuorma-auton sisäkumin uimarenkaaksi. En uskaltanut mennä edes sen avulla veteen. Mutta kavereitten suosiossa paistattelin, kun lainasin rengastani heille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti