/>/> VANHUS STADISSA: Läppäri Pukinpajaan, osa 5

torstai 21. joulukuuta 2017

Läppäri Pukinpajaan, osa 5


Reimalla pyöri silmät jo päässä koko homman suhteen. Hän kuunteli Hipsun selän takana kauhuissaan ja vetäytyi hieman kauemmaksi. Reima ajatteli, että kyllä logistiikkahommat ovat helppoja noihin tietojuttuihin verrattuna. Mutta onhan noilla nuorilla kykyjä vaikka mihin, kun tuo Hipsukin on minua toistakymmentä vuotta nuorempi.
-         
      - Onhan siinä noita termejä, mutta niistä ei juurikaan tarvitse välittää sitten, kun laite on käyttökunnossa. Ne tekevät työtään laitteen sisällä käytettäessä. Ja sitten kun laite tulee tutuksi ja tarvitsee hankkia lisäkapasiteettia, niin homma on jo tuolloin varmaan paremmin hallinnassakin ja apua kyllä löytyy, evästi Jimmy.
-        - Meinasikin tulla jo hiki kaiken tuon tietopaljouden äärellä, huokaisi Hipsu.
-        - Kannattaa vaan alkaa tutkailemaan ohjeita netistä ja reippaasti vaan kokeilla konetta! Sille ei juurikaan pysty tekemään särkivikoja eli rikkomaan. Ja se kyllä ilmoittaa itsekin, jos jokin menee vikaan. Parasta on runsas ja monipuolinen käyttäminen. Silloin sen oppii itsekin parhaiten! kannusti Jimmy häkeltynyttä asiakastaan.
-        - No niinhän se varmaan on! Oppiihan sitä siinä! mietti Hipsu ääneen.
-        - Ja meillä on muuten Helsingissä olemassa hyviä paikkoja kysyä lisäoppia. Täällähän toimii monissa paikoissa Enterin opastajia, joilta saa hyvät opit laitteiden käyttöön ja myös ongelmatilanteisiin. Kun katsot netistä osoitteesta entersenior.fi , löydät tiedot opastuspaikoista ja opastusajoista.
-        - Tuo kuulostaakin hyvältä! totesi Hipsu miettien samalla, miten Korvatunturilta pääsisi Enterin opastajien luo jos sattuisi tarvis vaatimaan.
-        - Miltä kuulostaa? Laitetaanko paketti kasaan?
-        - Kylläkai me sitten tuommoiset otetaan, sanoi Hipsu Jimmylle ja haki katseellaan Reimalta tukea hankintapäätökselle.

Tuosta hankintamatkasta oli siis kulunut reilu viikko. Reima oli häipynyt paluun jälkeen omiin lähestyvän joulun aiheuttamiin kiirepuuhiinsa. Reima oli vaan poistuessaan sanonut jatkossa pysyvänsä kaukana noista läppärivehkeistä.

Hipsu oli heti palattuaan esitellyt laitteet Joulupukille. Pukki oli hämmästellyt laitteiden pientä kokoa ja epäillyt hieman, sopiiko tuommoiseen paljoakaan tietoa. Hän oli kuitenkin evästänyt Hipsua tutustumaan niihin. Pukin tarkka ohje oli ollut

-        - Selvitä mitä niillä tekee ja kerro sitten myöhemmin lisää! Aikaa on riittämiin! Vaikka ensi jouluun!

Ensimmäiset päivät olivat kuluneet pukinpajan lahjalinjalta hankittua tietokoneen käyttöopasta tutkiessa. Siitä oli Hipsulle jossain määrin auenneet läppärin perusteisiin liittyvät salat. Moni myyjä-Jimmyn puhuma asiakin oli valjennut ja kokonaisuus alkoi vähitellen avautua. Hipsu totesi saapuneensa ihmeitten äärelle ja uudenlaiseen maailmaan. 

jatkuu ... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti