/>/> VANHUS STADISSA: Masennuskomedia

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Masennuskomedia

Joillekin saattaa olla herkkiä pari jaksamiseen liittyvää sanaa, kuten burnout ja masennus. Nuo sanat liittyvät vahvasti hektisen nykymaailman suorituspaineiseen työ- ja perhe-elämään. Ja eihän noista juurikaan puhuta tai jos puhutaan, niin silloin puhutaan pahansuopaisesti ja takanapäin.

Nyt on kuitenkin tirvaissut lusikkansa aihetta käsittelevään soppaan Kansallisteatteri ja siellä esitettävän Masennuskomedia-näytelmän kirjoittaneet Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi. Ja ovatpa tehneetkin sen varsin onnistuneesti.

Kävin katsomassa näytelmän ja pysyin hereillä! En itse ole oikein näytelmäihmisiä, vaan olen pikemminkin elokuvakansalainen. Puutteellinen mielikuvitukseni ei yleensä riitä kuvittelemaan näyttämölle esityksen vaatimaa ympäristöä ja välineistöä. Olen realistisen maailman katselija ja sitä realismia tarjoaa parhaiten elokuva näyttäessään todellista tapahtumaympäristöä.

Mutta onhan teatterikin muuttunut viime vuosikymmeninä. Nytkin masennuksen seurauksia katsoessani, antoivat näytelmän ääni-, valo- ja kuvamaailma apua tapahtumaympäristön mieltämiselle.

Loistava näyttelijäkaarti, etenkin päähenkilö taitavalla roolityöllään, kuvasi arkimaailman tuskaisaa työsuorittamista suorastaan mukana elettävällä tavalla. Joka on työskennellyt tulostavoitteellisessa organisaatiossa, pystyi helposti tuntemaan tavoitteiden aiheuttamat paineet, tarpeet ja tuskan.

Tykkäsin kovin! Elin mukana! Näytelmä ei ollut masentava! Näyttelijät oli hyviä ja hauskoja! Se oli hauskalla tavalla silmät aukaiseva! Näytelmä herätteli ja pani miettimään!

Menkää katsomaan itse! Se kannattaa! Lisätietoa näytelmästä löytyy ja liput saa tilattua täältä !






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti